Israelilaisviranomainen arvioi sodan Gazassa voivan kestää vuoden loppuun
Korkea-arvoinen israelilainen turvallisuusviranomainen arvioi Gazan sodan voivan jatkua vuoden loppuun saakka. Israelin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Tzachi Hanegbi kertoi keskiviikkona, että Israelin tavoitteen eli äärijärjestö Hamasin vallan ja sotilaallisen suorituskyvyn tuhoamisen toteuttaminen saattaa viedä vielä seitsemän kuukautta.
– Meille voittaminen tarkoittaa Hamasin sotilaallisen suorituskyvyn tuhoamista, panttivankien palauttamista ja sen varmistamista, ettei Gazasta tule enää sodan jälkeen uhkaa, hän puhui israelilaiselle yleisradioyhtiölle Kyproksen-vierailullaan.
Hanegbi sanoi, että keskusteluja Gazan tulevaisuudesta sodan jälkeen käydään parhaillaan. Hänen mukaansa mietinnässä on se, miten palestiinalaiset ovat vastuussa omasta elämästään.
– Olemme vastuussa Israelin turvallisuudesta, mutta emme halua hallita Gazassa, hän sanoi.
Lähes kahdeksan kuukautta kestänyt sota on ollut Gazassa valtavan tuhoisa ja siviileille katastrofaalinen, ja Israeliin kohdistuu kasvavaa kansainvälistä painetta taisteluiden lopettamiseksi. Esimerkiksi Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) on määrännyt Israelin pysäyttämään välittömästi hyökkäyksensä Rafahissa Gazan eteläosassa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on toistuvasti vakuuttanut, että Israel tuhoaa Hamasin vastauksena sen viime lokakuussa Israeliin tekemälle hyökkäykselle, jossa kuoli yli tuhat ihmistä. Israelin vastahyökkäyksessä on Gazan terveysministeriön mukaan kuollut ainakin yli 36 000 ihmistä. Sekä Israelissa että Gazassa valtaosa uhreista on siviilejä.