Ilmestymiskertojen harveneminen ei merkitse puoluelehtien kuolemaa
Suomenmaan taival sanomalehtenä päättyi keskiviikkona ilmestyneeseen numeroon.
Tammikuusta alkaen keskustan pää-äänenkannattaja ilmestyy kerran viikossa aikakauslehtenä.
Journalistiikan emeritusprofessori Raimo Salokangas pitää muutosta loogisen kehityksen yhtenä askelena.
Yhdenkään puolueen äänenkannattaja ei enää ilmesty useita kertoja viikossa.
Demokraatti supistaa viikoittaisia ilmestymiskertojaan neljästä yhteen ensi vuoden alussa.
Kansan Uutiset on jo pitkään ollut viikkolehti, samoin KD-lehti.
Vihreä Lanka ilmestyy joka toinen viikko, Perussuomalainen kerran kuussa.
Myös Nykypäivä muuttui syksyllä kuukausilehdeksi.
– Levikit laskevat eikä ole toivoa siitä, että ne nousisivat. Myös verkko vaikuttaa. Kun ihmiset liikkuvat verkossa, paperilehden käyttö ja merkitys vähenevät, puoluelehtiä urallaan laajasti tutkinut Salokangas taustoittaa.
Puoluelehdet ovat aikoinaan olleet Suomessa varsin voimakkaita ja jopa hallinneet mediakenttää.
Verkoston harveneminen alkoi sotien jälkeen, kun maakuntalehdet ryhtyivät luopumaan puoluesiteistään. Viimeisenä sen teki Itä-Savo vuonna 2002.
Salokankaan mukaan puoluesiteestä alkoi tulla maakuntalehdille haitta, koska nykyisin lehden täytyy menestyäkseen kelvata koko alueen väestölle.
Kehitystä ei hänen mielestään olisi voitu estää.
– Vaikka alunperin meilläkin sanomalehden perustyyppi oli nimenomaan puolueen äänenkannattaja, niin viime vuosikymmenet julkaisutoiminta on ollut lähinnä bisnestä. Äänenkannattajuus ja bisnes eivät oikein sovi yhteen, jolloin lehden oma tila ja merkitys täytyy löytää jotakin muuta kautta.
Tätä nykyä laskussa ovat muidenkin kuin puoluelehtien levikit.
Perinteinen media joutuu taistelemaan ihmisten ajankäytöstä esimerkiksi sosiaalisen median kanssa.
Salokangas arvioi, että ilmestymiskertojen harventaminen saattaa olla edessä myös pienemmillä maakuntalehdillä. Lapissa pari lehteä onkin jo joutunut turvautumaan siihen.
Vaikka viimeisetkin puoluelehdet muuttuvat tammikuussa viikkolehdiksi, sitä ei tarvitse Salokankaan mukaan pitää merkkinä lehtien lopullisesta kuihtumisesta.
Aikakauslehti tarjoaa uusia mahdollisuuksia niin lehden sisältöön kuin ulkoasuunkin. Lukijoille voidaan tarjota esimerkiksi pitkiä reportaaseja ja esseitä.
Kerran viikossa ilmestyvä tuhdimpi paketti saattaa myös tulla paremmin luettua kuin monta kertaa viikossa julkaistava.
Haasteitakin toki on.
Vaikka uusi viikkolehti on nimeltään vanha tuttu Suomenmaa, täytyy sen Salokankaan mukaan ikään kuin luoda itsensä uudelleen aikakauslehtenä.
Muutos vaatii avointa mieltä paitsi lehden tekijöiltä, myös lukijoilta.
– Vanhojen lukijoiden täytyy asettaa päänsä uuteen asentoon, että lehti ei olekaan enää se entinen, vaan tämä on toisenlainen.
Salokangas pitää kuitenkin tärkeimpänä, että journalismi eli toimitettu sisältö säilyy.
– Journalismi toimii jonkinmoisena tolkun äänenä, jos ajattelee kaikkea sitä roskaa, mitä sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla on. Siihen ei pidä mennä mukaan, vaan moderoida ja olla piittaamatta.
Millainen on puoluelehtien asema ja tulevaisuus Suomessa?
Lehtien levikit ovat kohtalaisen pieniä, mutta tiettyä arvovaltaa niillä Salokankaan mukaan edelleen on.
Tiettyjä asioita voi edelleen lukea ja tulkita vain puolueiden omista äänenkannattajista. Poliitikot pääsevät niissä ääneen varmemmin kuin sitoutumattomissa tiedotusvälineissä.
Salokangas näkee puoluelehtien ikuisena dilemmana sen, kenelle ne suuntaavat sisältönsä. Pitäisikö puhua ”jo pelastetuille” vai tavoitella uusia lukijoita?
– Siitähän on nähty erilaisia esimerkkejä. Lehdet ovat välillä ottaneet enemmän etäisyyttä emopuolueeseen ja välillä tulleet taas lähemmäksi.
Esimerkiksi Kansan Uutiset lakkasi välillä olemasta vasemmistoliiton äänenkannattaja.
Myös Demarin, nykyisen Demokraatin, etäisyys SDP:hen on vaihdellut.
Jos puoluelehdet haluavat tavoitella suurempaa lukijakuntaa, niiden kannattaisi Salokankaan mielestä välttää sanelua siitä, kuinka asioista kuuluu ajatella. Puoluetaustan tulisi näkyä lähinnä aihevalinnoissa ja juttujen aatteellisena perussävynä.
Kokonaan politiikasta vapaa sisältökin on toivottavaa, sillä tuskin kukaan jaksaa lukea kymmeniä sivuja pelkkää politiikkaa.
Salokangas arvelee, että puolueet säilyttävät omat lehtensä jatkossakin, vaikka lehdistötuen osuutta ei enää erikseen korvamerkitä puoluetukeen.
Todennäköistä kuitenkin on, että lehdet siirtyvät tulevaisuudessa yhä enemmän verkkoon. Moni puoluelehti onkin ilmestymiskertojen harvetessa jo lisännyt merkittävästi verkkouutisointiaan.
Salokangas arvelee, että kannattajakunnan rakenteen perusteella ensimmäisenä kokonaan nettiin siirtyy vihreät. Pisimpään printtilehden julkaisemista jatkanevat keskusta ja SDP, joiden jäsenet ovat iäkkäimpiä.
– Itse ajattelen niin, että lehti ei välttämättä tarkoita paperia, vaan se on jonkinlainen alusta, jonne tehdään journalismia. Silloin lehti voi olla myös verkkosivusto.