Ikätoveriensa surmaaman nuoren kohtalo järkyttää – mutta miksi nuorisorikollisuus kuohuttaa enemmän kuin aikuisten väkivalta?

Nuorisorikollisuus

Sinua ei unohdeta. Sanat ovat kynttilään kirjoitettu lupaus Koskelan murhan 16-vuotiaalle uhrille.

Tuhannet muistokynttilät välittivät tätä viestiä maaliskuisen perjantai-illan hämärässä. Ikätoveriensa silmittömän väkivallan uhriksi joulukuussa joutuneen pojan kohtaloa surtiin ympäri Suomen.  

Kynttilähetkeen osallistuneet ihmiset antoivat medioille kommentteja, joista paistoi syvä järkytys –  ja syyllisyyskin siitä, olisiko tapahtunut voitu estää.  

“Jotain on vialla, kun kukaan ei näe.” “Tämä ei saa jäädä vain otsikkotasolle ja raporteiksi.”   

Murha herätti ihmisissä poikkeuksellista kiinnostustakin. Tapauksen esitutkintamateriaalia on tilattu Helsingin poliisilta useita satoja kertoja.  

Viime perjantaina Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Koskelan murhasta kolme tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa 8–10 vuoden vankeusrangaistuksiin. Murhan lisäksi heidät tuomittiin viime syksyn ja alkutalven aikana samaan uhriin kohdistuneista muista rikoksista, muun muassa pahoinpitelyistä.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen tietää, että lasten tekemät rikokset ovat aina synnyttäneet kuohuntaa, moraalista paniikkia, huolta ja hätää.  

Hän tarkasteli väitöskirjassaan yhteisöreaktioita nuorisorikollisuuteen 1940-luvulta alkaen. Pekkarisen mukaan alaikäisen syyllistyminen rikokseen rikkoo sitä toivekuvaa, mikä lapsista on. Aikuiset kokevat epäonnistuneensa.  

– Siinä paljastuvat käsityksemme lapsuudesta, sukupolvien välisistä suhteista ja yhteisön suvaitsevaisuuden rajoista. Lapsen rikollisuus luo uhan koko yhteisön tulevaisuuden näkymälle. Useinhan ajatellaan, että lapset ovat tulevaisuutemme.  

Pekkarinen sanoo, että moraalipaniikissa unohtuu se tosiasia, että lapset reagoivat ympäristön muutoksiin siinä missä aikuisetkin. 

Lapsenkin elämässä voi olla ongelmakäyttäytymiselle altistavia tekijöitä kuten väkivaltaa, ristiriitaista kasvatusta, impulssinhallinnan puutetta ja päihderiippuvuutta.  

Nuorten väkivaltarikoksille tyypillistä on myös se, että ne tehdään porukassa. Silloin mukana saattaa olla sellaisiakin nuoria, joilla on moitteettomat taustat. 

Nuorisorikollisuus on ollut viime vuosina ennätyksellisen vähäistä, mutta viime vuonna tilastoissa nähtiin huolestuttava piikki.  

Koronakriisivuosi näyttää tehneen pahaa osalle nuorista. 

Alle 18-vuotiaan tekemäksi epäiltyjen henkirikosten tai sellaisten yritysten määrä suorastaan räjähti aiempiin vuosiin verrattuna. Niitä oli 43 vuonna 2020, kun kymmenenä sitä edeltäneenä vuotena tapauksia on ollut vuosittain 9–25.  

Koronakriisivuosi näyttää tehneen pahaa osalle nuorista. 

– Suunta on ollut erittäin hyvä, viime vuonna se oli erittäin huono. En äkkiseltään löydä siihen muuta syytä kuin sen, että perheissä, kouluissa ja harrastuksissa on ollut hyvin poikkeuksellinen vuosi. Koko arki on monissa perheissä kääntynyt päälaelleen, Pekkarinen sanoo.  

– Osassa perheitä kriisinkestokyky on hyvin heikkoa. Ylisukupolvinen syrjäytyminen on valitettavasti ollut todellisuutta 1990-luvulta lähtien, Pekkarinen kertoo.  

– Valtaosa nuorista pääsi nousukauteen ja kaikkeen hyvään, mitä se toi Suomeen. Ne nuoret, jotka eivät päässeet siihen veneeseen, ovat jääneet aina vain etäämmälle. 

Poliisikin on pitänyt esillä vakavaa huolta nuorten käytöksestä. Sitä pahentavat entistä useammin huumeet.  

Isoissa kaupungeissa on nuoria, jotka eivät enää ”oireile rikoksilla” vaan ovat syyllistyneet vakaviin henkeen ja terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin, ääritapauksissa henkirikoksiin tai niiden yrityksiin, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kertoo blogissaan.  

– Valitettavan moni heistä on ollut elämänsä aikana itse rikoksen uhrina. He ovat pudonneet lujaa yhteiskunnan turvaverkkojen läpi, Kilpeläinen toteaa. 

Yläkouluissa ja toisella asteella on nuoria, jotka ovat käytännössä kadonneet.

Seinäjokisen Kärjen koulun rehtorin virasta kansanedustajaksi noussut Pasi Kivisaari (kesk.) uskoo, että nuorten keskuudessa leimahtelee entistä suurempia ongelmia.  

Koronavuoden vaikutusta ei voi vähätellä, hän sanoo.  

– Yläkouluissa ja toisella asteella on nuoria, jotka ovat käytännössä kadonneet. Kukaan ei tiedä, missä he kulkevat tai miten päivänsä viettävät, heihin ei saada yhteyttä.  

Kivisaari on kuitenkin sitä mieltä, että nuorten pahoinvoinnin taustalla on viime kädessä suomalaisen yhteiskunnan kadotettu aikuisuus.  

Aikuiset hakkaavat toisiaan verbaalisesti sosiaalisessa mediassa ja fyysisesti ryyppyporukoissa, ja nuoret havaitsevat kaiken tämän, hän huomauttaa.  

– Niin kauan kuin tämä totuus on olemassa, on toissijaista puhua resursseista tai muista yksittäisistä taikatempuista.  

– Ei voi olla niin, että samalla kun aikuiset mätkivät toisiaan, rinta kaarella vaaditaan, että kiusaamista ei saa esiintyä lasten ja nuorten maailmassa. Toimenpideohjelmia tulisi laatia myös aikuisten käytökselle, Kivisaari sanoo. 

Toimenpideohjelmia tulisi laatia myös aikuisten käytökselle.

Lapsiasiavaltuutettu Pekkarinenkin näkee aikuisten reaktioissa kaksinaismoralismia.  

Suomalaiset lapset kasvavat kulttuurissa, jossa kuolemaan johtaa tyypillisimmin aikuisten miesten keskinäinen väkivalta. Lähisuhdeväkivalta on myös vakava ongelma. Suomi on sen vuoksi naisille EU:n toiseksi vaarallisin maa.  

– Suomessa on jonkin verran väkivaltanormin hyväksymistä ja asian yhteiskunnallisen käsittelyn välttelyä. Onko se ok, että esimerkiksi keski-ikäisiä miehiä kuolee niin paljon väkivallan seurauksena, Pekkarinen kysyy. 

Koskelan murhatapaus synnytti hätääntyneessä yhteisössä myös voimakasta lynkkausmielialaa alaikäisiä tekijöitä kohtaan.  

– Rajuimmissa saamissani viesteissä on vaadittu kuolemantuomioita, Pekkarinen kertoo.  

Hän on lukenut kylmääviä somekeskusteluja, joissa arvovaltaisetkin tahot vaativat, ettei alaikäisyys saa vaikuttaa tuomioon ja vankeuden tulee olla aidosti elinikäinen.  

Lapsiasiavaltuutettu puolestaan nojaa YK:n lapsen oikeuksien komiteaan, joka muistuttaa, että alaikäisen kehittyminen on vielä kesken, ja rangaistuksiin tulee suhtautua myös kasvatuksellisesti. Muuten kärsijöinä voivat olla sekä nuori että koko yhteiskunta.  

– Totta kai rikoksista täytyy saada tuntuva seuraamus, mutta sen lisäksi nuorisorikolliset tarvitsevat paljon ohjausta ja tukea, jotta elämä lähtee oikeaan suuntaan. 

kevään 2020 poikkeusoloissa lastensuojeluilmoitusten määrä jopa laski. Hätää jäi luultavasti kotien seinien sisälle.  

Syksyllä 2020 yli puolet kunnista jo arvioi, että lastensuojeluilmoituksia tulee enemmän kuin aikana ennen koronaa. 

Syksyn useat kouluväkivaltatapaukset eivät tulleet Pekkarisen mukaan yllätyksenä, sillä poliisilta ja nuorisotyöntekijöiltä alkoi jo kesän lopulla tulla viestejä nuorten levottomuudesta.  

Pekkarinen pelkää, että koronarajoitusten jatkuessa lasten ja nuorten hätä jää edelleen piiloon perheissä, joissa on viranomaisvastaisuutta. 

– Niissä perheissä ollaan vain helpottuneita tästä tilanteesta. 

Koskelan tapaus synnytti suomalaisissa myös suuren tarpeen toimia.  

Samoin on Pekkarisen mukaan käynyt jokaisen tragedian kohdalla, mutta valitettavan usein tämä tarve on unohtunut otsikoiden laannuttua.  

– Meillekin tulee nyt koko ajan viestiä, että mitä me voimme tehdä. 

– Sanoisin, että tehdäänkö koko ajan. Todella puututaan kaikkeen kiusaamiseen, resurssoidaan kouluja, tuetaan nuoriso- ja sosiaalityöntekijöitä. Toimitaan tukihenkilöinä, järjestetään ilmaisia harrastuksia, tuetaan leirikouluja – kaikkea tällaista.


Haastattelu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä huhtikuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeron voit ostaa täältä.