Ihmiskauppa ilmiönä tunnistetaan Suomessa heikosti – lakipykälien muuttamisen sijasta tulisi kouluttaa poliisin ja oikeuslaitoksen työntekijöitä
Uhrin ja tekijän välinen hienovarainen psyykkinen hyväksikäyttö ja valta-asemaan perustuva ihmiskauppa tunnistetaan Suomessa edelleen heikosti.
Lainmuutosten sijasta huomiota tulisi kiinnittää lainkäyttäjien eli poliisin ja oikeuslaitoksen henkilöstön osaamiseen ja heidän kouluttamiseensa ihmiskaupan eri muotojen tunnistamiseksi, käy ilmi tuoreesta ihmiskauppaa ja sen lähirikoksia tutkineesta laajasta selvityksestä. Tutkimus on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjaa.
Ihmiskauppapykälä rikoslaissa on selvityksen mukaan itsessään varsin kattava, mutta lain soveltamiskäytäntö on edelleen epäyhtenäistä. Myös ihmiskauppalain sisällön hahmottamisessa on vielä kehitettävää.
– On viitteitä siitä, että psyykkistä valtaanottamista tai hyväksikäyttöä ei niin hyvin rikosprosessissa tai oikeuskäytännössä tunnisteta kuin ihmiskauppaa koskevat velvoitteet edellyttäisivät, kertoo tutkimusryhmässä ollut rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopistosta.
Selvitys suosittelee, että ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä rikoksista annettaisiin koulutusta rikoslainkäyttöön osallistuville viranomaisille. Lisäksi ihmiskauppajuttuja hoitavia asianajajia tulisi kouluttaa nykyistä laajemmin.
Lähtökohtaisesti ihmiskaupparikoksia yhdistävä tekijä on uhrin jostain syystä alisteinen asema hyväksikäyttäjäänsä. Ihmiskauppa ilmiönä tunnistetaan selvityksen mukaan kuitenkin heikosti.
– Ihmiskauppa on mitä suuremmissa määrin myös psyykkistä toisen valtaanottamista, joka ei välttämättä päällepäin ihan hirveästi näy, sanoo Melander.
Väkivalta tai esimerkiksi liikkumisvapauden rajoittaminen tunnistetaan kohtalaisen hyvin, ja ne ovatkin Melanderin mukaan ihmiskaupparikosten tyyppiesimerkkejä. Huonommin tunnistetaan ihmiskauppaan usein sisältyvä psyykkinen ja henkinen hyväksikäyttö.
Psyykkisen hyväksikäytön tunnistamista vaikeuttaa sen todentaminen. Asianosaisten eli uhrin ja väitetyn tekijän kertomukset ovat usein keskeistä ja joissain tapauksissa ainoata näyttöä epäillystä rikoksesta. Tällöin haasteeksi voi nousta sana vastaan sana -ongelma.
Oikeudellisesti tapaukset voivat olla vaikeita, minkä vuoksi esimerkiksi poliisin rooli mahdollisen ihmiskaupparikoksen tunnistamisessa jo alussa on tärkeää.
– Usein ihmiskaupan uhri on asemassa, jossa hän ei välttämättä erityisen mielellään kerro asioista. Siinä pitäisi saada sellainen luottamuksellinen suhde jo tutkinnan alkuvaiheesta, sanoo Melander.
Selvityksen mukaan ihmiskauppa tunnistetaan helpommin, jos tekijällä on alusta alkaen ollut sama tavoite, kuten esimerkiksi rahan tienaaminen hyötymällä laittomin keinoin toisesta ihmisestä. Jos tilanne on painostuksen tai muun hyväksikäytön vuoksi edennyt hiljalleen, on se viranomaisille vaikeampi tunnistaa.
