Hukkien dna:ta aletaan kerätä koko maasta
Dna-analyysit auttavat tarkentamaan arvioita Suomen susireviireistä. Tänä talvena näytteenotto laajenee ensimmäistä kertaa kaikille susien lauma- ja parireviireille.
Näytteiden keräys on lähtenyt lupaavasti käyntiin, iloitsee ohjelmajohtaja Katja Holmala Luonnonvarakeskus Lukesta.
Keräysaika on marraskuun alusta helmikuun loppuun, ja ennen joulua näytteitä oli saatu jo noin 300. Nyt eletään lisäksi parhaita keräysaikoja.
Näytteet otetaan ulosteista, ja niitä puolestaan löytyy parhaiten seuraamalla susien jälkiä lumesta.
Dna-analytiikka on ollut käytössä vuodesta 2015, mutta vain osalla reviireistä.
– Nyt meillä on enemmän resursseja suunnata keräämiseen. Pidetään peukkuja, että näytteitä saadaan kaikilta alueilta, joilta niitä toivotaan. Keräysverkostossa on mukana Luken ja Suomen riistakeskuksen henkilöstöä ja lukuisa joukko vapaaehtoisia.
Dna-seuranta antaa susista sellaista lisätietoa, jota pelkät jälki- tai näköhavainnot eivät voi tarjota. Sen avulla tunnistetaan susiyksilöitä ja saadaan tietoa reviirirajoista.
Näytteet valottavat myös sitä, kuinka monta sutta reviirillä elää ja liikkuuko siellä uusia jälkeläisiä.
Holmala korostaa, että kannan arvioinnissa tärkeintä on tuntea lisääntyvät yksilöt ja niiden reviirit. Perhelaumojen määrä on ratkaisevaa myös kannanhoidon näkökulmasta.
Maa- ja metsätalousministeriön kannanhoitosuunnitelmassa määritetään pienimmän elinvoimaisen susikannan tasoksi 25 laumaa tai lisääntyvää paria.
– Dna auttaa meitä pyydystämään esimerkiksi tiedon siitä, onko reviirillä syntynyt uusia jälkeläisiä ja mitkä yksilöt ovat lisääntyneet. Kannan arvioinnin tiedonlaatu paranee, kun tiedetään, onko susipari saanut uusia jälkeläisiä vai ei.
Susireviirillä elää vakituisesti vain lisääntyvä pari. Jälkeläiset lähtevät etsimään omaa aluetta, joten susien määrä reviirillä elää jatkuvasti.
Susista noin 10–20 prosenttia on yksineläjiä, usein juuri paikkaansa etsiviä nuoria eläimiä.