HS: Hallitus valmistelee jälleen itärajan sulkemista
Hallituksessa valmistellaan jälleen itärajan sulkemista kokonaan turvapaikanhakijoilta, kertoo Helsingin Sanomat.
HS:n tietojen mukaan esitys pyritään saamaan hallituksen päätettäväksi mahdollisimman pian. Ennen päätöstä esityksen pitäisi läpäistä oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin oikeusvalvonta.
Hallitus pyrki jo viime viikolla sulkemaan itärajan kokonaan. Tuolloin apulaisoikeuskansleri kuitenkin katsoi, ettei siinä ei olisi riittävästi turvattu mahdollisuuksia hakea turvapaikkaa.
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan sisäministeriön valmistelemat asiakirjat eivät sisältäneet riittäviä takeita sille, että päätöksellä säilytettäisiin perustuslaissa, EU:n oikeudessa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja muissa ihmisoikeussopimuksissa turvattu aito ja tehokas mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua.
Hallitus päätyi sulkemaan kaikki muut rajanylityspaikat paitsi Raja-Joosepin, joka on itärajan pohjoisin raja-asema.