Strategisesti tärkeä lentokenttä oli sodan polttopisteessä hyökkäyksen ensi tunteina – Suomalaisasiantuntija: Tämä on Hostomelin opetus

Tutun sanonnan mukaan sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta joskus yksi mies voi olla ratkaisevassa roolissa.

Näin tapahtui aamupäivällä 24. helmikuuta 2022, kun 25-vuotias Ukrainan kansalliskaartin sotilas Serhi Falatjuk pudotti venäläisen taisteluhelikopterin olalta laukaistavalla Igla-ilmatorjuntaohjuksella. Sama 1970-luvun neuvostotuote on ollut käytössä myös Suomessa Ito-86-nimellä.

Venäläiskopteri tuhoutui pudotessaan Hostomelin kiitotielle muodostaen samalla yhden konkreettisen esteen lentokentän käytölle. Tärkeintä oli kuitenkin se, että pudotus antoi lisäuskoa ja taistelutahtoa kenttää puolustaville noin 300 kansalliskaartilaiselle, joista monet olivat varusmiehiä.

Kiitotielle pudonnut Ka-52-taistelukopteri oli osa yli 30 helikopterin saattuetta, joka oli lähtenyt matkaan aamuvarhaisella tukikohdasta Valko-Venäjällä. Tavoitteena oli vallata vain 26 kilometrin päässä Volodymyr Zelenskyin presidentinlinnasta sijaitseva lentokenttä, jonne tuhannet venäläiset maahanlaskujoukkojen sotilaat laskeutuisivat myöhemmin. Yhdessä maajoukkojen kanssa ne olisivat voineet edetä pääkaupunkiin Kiovaan.

Dneprjokea myötäillen enimmillään vain 10 metrin korkeudessa lentänyt helikopterisaattue sai edetä rauhassa Venäjän onnistuttua häiritsemään tehokkaasti ukrainalaisten tutkia. Lähellä Kiovaa sijainneella padolla olleet ukrainalaiset sotilaat havaitsivat lopulta ilmarynnäkköjoukon ja pudottivat kaksi taistelukopteria käsiaseiden ja olkapääohjusten avulla.

Tappioita kärsinyt helikopteriosasto saavutti kuitenkin pian Hostomelin kentän, jonka puolustajien ensimmäinen havainto hyökkäyksestä oli roottoreiden ääni. Ukrainalaiset aloittivat kiivaan puolustautumisen, minkä tiimellyksessä pudotettiin Falatjukin onnistuneen laukaisun jälkeen myös useita muita koptereita.

Samaan aikaan satoja kilometrejä pohjoisempana Pihkovassa lähellä Viron rajaa noin tuhatta venäläissotilasta kuljettaneet koneet nousivat ilmaan kohti Ukrainaa. Niiden oli tarkoitus laskeutua Hostomelin kentälle ja muodostaa sinne sillanpääasema.

Ennen puoltapäivää koneet määrättiin kuitenkin kääntymään Valko-Venäjälle, koska Hostomelin kenttä ei ollut vieläkään venäläisten hallussa eikä todennäköisesti edes enää käyttökunnossa.

Helikoptereilla tulleet venäläiset saivat lentokentän lopulta haltuunsa alkuiltapäivästä, kun puolustajat joutuivat vetäytymään ammusten loputtua. Ukrainalaiset eivät ilmeisesti kärsineet yhtään tappioita kaatuneina tai vakavasti haavoittuneina, tosin kentän pohjoispäässä muista erillään ollut parinkymmenen sotilaan joukko jäi vangiksi.

Ukrainan sodanjohto ymmärsi venäläisen sillanpääaseman vaaran ja määräsi kaikki käytettävissä olevat joukot valtaamaan kentän takaisin, mikä tapahtuikin myöhään samana iltana. Venäjä ei jostain syystä yrittänyt tuhota ennen hyökkäystään Ukrainan tykistöasemia, joiden tuli ylsi kentälle ja vaurioitti entisestään 3,5 kilometriä pitkää kiitotietä.

Seuraavana päivänä Venäjän maahyökkäys saavutti Hostomelin, ja käyttökelvottomaksi tuhoutunut kenttä vaihtoi jälleen omistajaa. Venäläiset pysyttelivät kentällä kuitenkin lopulta vain noin kuukauden, kunnes maaliskuun lopulla kaikki Kiovaan suunnanneet venäläisjoukot vetäytyivät ja koko sodan painopiste siirtyy itään ja etelään.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen pääopettajan, everstiluutnantti Jarmo Mattilan mukaan Hostomelin opetus on se, että suurissa maahanlaskuoperaatioissa myös riskit ovat aina suuret.

– Ne vaativat ainakin ajallisen ilmaherruuden ja lisävoimaa, yleensä maata pitkin hyökkäävän joukon tulon paikalle. Muuten se maahanlaskettu joukko tuhotaan aika nopeasti, Mattila sanoo.

Mattilan mukaan avaintekijä koko taistelussa oli se, että ukrainalaiset kykenivät viivyttämään lentokentän haltuunottoa, jonka vuoksi mittavampi maahanlaskuoperaatio jouduttiin keskeyttämään.

– Varmaan 5–6 pataljoonaa (noin 3 000 sotilasta) olisi ollut se koko ilmateitse tuotu venäläisjoukko. Koko operaatioon oli varattu eri kentille tiettävästi 60–80 kuljetuskonetta.

Toinen tärkeä viivästyttäminen tapahtui pohjoisesta tulleiden venäläisten maajoukkojen etenemisessä, minkä ansioista ne eivät ehtineet Hostomelin kentälle siellä olleiden venäläisten tueksi.

– Vaikka maahanlaskuoperaatio olisikin onnistunut, mutta maahyökkäys ei olisi koskaan tavoittanut lentokenttää, niin joukko olisi saatu tuhottua joka tapauksessa kentälle, Mattila sanoo.

Hänen mukaansa venäläiset yrittivät Hostomelin epäonnistumisen jälkeen tiettävästi ottaa haltuunsa myös joitain muita Kiovan alueen lentokenttiä, mutta eivät siinä onnistuneet.

Mattilan mukaan venäläisten lentokentälle tuoma ilmarynnäkköjoukko oli aivan liian pieni sekä kevyesti varustettu ja aseistettu suuren alueen haltuunottoon, mutta virheitä tekivät myös ukrainalaiset.

Suuri osa Hostomelin lentokentän alueen joukoista oli viety itään Venäjän oletetulle hyökkäyssuunnalle, eikä kentän suojaksi jäänyt kuin kokemattomia sotilaita. He kuitenkin osoittautuivat koviksi taistelijoiksi.

–  Sitähän sodankäynti monesti on, että se voittaa, joka tekee vähemmän virheitä ja pystyy ne nopeammin korjaamaan, Mattila summaa.