Hallitus julkistaa tänään suunnitelmansa koronarajoitusten purkamisesta

Exit-strategiasta on vuotanut julkisuuteen jo alustavia tietoja.
Politiikka

Hallitus kertoo tänään aamupäivällä tiedotustilaisuudessaan niin sanotun exit-strategian sisällöstä. Siinä esitellään koronarajoitusten purkamista ja niiden aikatauluja.

Strategiasta on vuotanut jo julkisuuteen alustavia tietoja. Niiden mukaan Suomea avattaisiin mahdollisesti jo huhtikuun puolella ja esimerkiksi toukokuussa poistettaisiin kirjastojen sulkemisia.

Suunnitelman virallisen esittelyn jälkeen se lähetään yleiselle lausunto- ja kommentointikierrokselle.

Hallituksen tiedotustilaisuus alkaa kello 9.30.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) sanoi Ylen A-Talkissa torstaina, että on tärkeää pitää mielessä, että exit-strategia tähtää tulevaisuuteen. Suomi ei ole hänen mukaansa exit-pisteessä. Edessä voi olla vielä lisärajoituksia, riippuen koronaepidemian kulloisestakin tilanteesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) puolestaan kehotti ohjelmassa hallitusta pitämään kiinni asettamastaan rokotekattavuuden tavoitteesta. Hallituksen tavoitteena on hänen mukaansa ollut, että kesällä rokotekattavuus olisi 70 prosenttia väestöstä.

Lääkeyhtiö Astra Zenecan koronarokotteeseen liittyvät harvinaiset veritulppasivuoireet ja Euroopan lääkevirasto EMA:n tällä viikolla tekemät löydökset vaikuttavat Kiurun mukaan myös Suomessa tehtäviin rokotuksiin.

–  Astra Zenecan rokote ei ole sillä tavalla kokonaisuudessa käytössä kuin olemme ajatelleet, joten se vaikuttaa rokotestrategiaan. Meillä on ollut halu toteuttaa EU:ssa asetettua 70 prosentin tavoitetta kansakunnan rokottamiseksi, Kiuru sanoi.

–  Lähtökohtana on ollut, että pääsemme kesällä toteamaan, että kaikki halukkaat aikuiset olisivat saaneet rokotteet. Tältä osin pelkona on, että tämä (Astra Zenecan rokotteen käytettävyys) asettaa rokotekattavuutta eri asentoon.