Hallitus eteni Syyrian Aleppossa
Syyriassa kapinalliset ovat kärsineet merkittäviä tappioita Aleppon kaupungissa.
Useat lähteet kertovat, että hallituksen joukot ovat vallanneet Itä-Aleppon pohjoisosat sekä strategisesti tärkeän Sakhurin kaupunginosan. Näin ollen joukot ovat onnistuneet halkaisemaan kapinallisten hallussa olevan alueen kahtia.
Lähes 10 000 siviilin kerrotaan paenneen viime päivien hyökkäyksiä.
– Tämänkaltaista joukkopakoa Aleppon itäosista ei ole nähty sitten vuoden 2012, kertoo Syyrian tilannetta seuraavan oppositioryhmä Syrian Observatory for Human Rightsin johtaja Rami Abdel Rahman.
Syyrian armeija liittolaisineen aloitti kaksi viikkoa sitten suurhyökkäyksen vallatakseen Aleppon itäosat kapinallisilta. Presidentti Bashar al-Assadin vastustajat ovat pitäneet alueita hallussaan neljä vuotta.
Asiantuntijat varoittavat, että jos hallitus saa vallattua koko Aleppon, se voi olla käännekohta sodassa.
Syyrian hallitus on saartanut Itä-Aleppoa yli neljä kuukautta. Silminnäkijät ovat kertoneet, että alueelta pakenevilla ihmisillä ei ole muuta mukanaan kuin vaatteet yllään. Lisäksi he ovat nälkäisiä, väsyneitä ja kylmissään, osa myös sairaita.
Syyrian hallintoon liitetty sanomalehti al-Watan kirjoitti, että asevoimien seuraavana tavoitteena on jakaa vielä kapinallisten käsissä olevat alueet pienempiin osiin, joita on helpompi valloittaa takaisin ja hallita.
Kapinalliset ovat menettäneet asemiaan Syyriassa siitä lähtien kun Venäjä lähti tukemaan Syyrian hallintoa ilmaiskuilla viime vuoden syksynä. Erään kapinallisryhmän edustaja sanoikin, että hallituksen joukkojen eteneminen on yksin Venäjän ja Iranin ansiota.
– Syyrian hallinto oli mennyttä jo viisi vuotta sitten. Mutta nyt meillä on vastassamme taistelijoita joka puolelta maailmaa.