Ex-ministeri Pirkko Mattila ehdolle kuntavaaleihin sitoutumattomana keskustan listalla
Politiikka
Entinen perussuomalaisten ja myöhemmin sinisten kansanedustaja sekä ministeri Pirkko Mattila on ehdolla kuntavaaleissa Muhoksella sitoutumattomana Keskustan listalla.
Mattila toimi sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 2016-2019. Kansanedustajakausia hänellä on takanaan kaksi. Mattila on toiminut Muhoksella kunnanvaltuutettuna vuodesta 2005.
– Pirkon kokemukselle ja osaamiselle on käyttöä Muhoksella etenkin, kun sote-palvelujärjestelmää ollaan uudistamassa, Keskustan Muhoksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Juhani Vääräniemi toteaa.
Mattilan ohella myös varavaltuutettu Petteri Juka sinisistä on Muhoksella sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalla.
– Tunnemme heidät molemmat yhteistyökykyisinä vaikuttajina, Vääräniemi kertoo.