Euroopan demarit jakautuivat, kun Neuvostoliitto painosti Puolaa 41 vuotta sitten – CIA:n muistiossa Paavo Lipposen siteet Tehtaankadun lähetystöön arvioitiin läheisiksi

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on niittänyt maailmalla huomiota tiukoilla Venäjä-lausunnoillaan, mitä voi pitää epäjatkuvuuskohtana sekä Suomen että suomalaisten demarien ulkopolitiikassa.

Yksi vertailukohta demarien vaiherikkaasta idänpolitiikasta näkyy uutistoimisto STT:n löytämästä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun muistiosta. Siinä CIA:n virkamies arvioi Paavo Lipposen siteet Tehtaankadun suurlähetystöön läheisiksi.

Muistio on kirjoitettu marraskuussa 1982, jolloin Lipponen toimi SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä. Hän nousi demarien puheenjohtajaksi 10 vuotta ja Suomen pääministeriksi 13 vuotta keskustiedustelupalvelussa tehdyn arvion jälkeen.

Muistion kirjoittamisen aikaan Puolassa oli aktivoitunut maan johdosta riippumaton ammattiyhdistysliike, ja Moskovassa oli pelätty Puolan irtoamista Neuvostoliiton vaikutuspiiristä.

Neuvostoliiton painostamana Puolassa oli julistettu sotatila 13. joulukuuta 1981. Mittava määrä ihmisiä oli pidätetty ja useita oli kuollut, kun Puolan hallinto yritti nujertaa Gdanskin telakalla perustetun Solidaarisuus-liikkeen.

Euroopan vasemmisto jakautui siinä, kuinka sen mielestä olisi pitänyt reagoida Neuvostoliiton toimintaan. Lipponen edusti Neuvostoliiton jyrkkää tuomitsemista välttelevää kantaa demarien kansainvälisessä yhteistyöjärjestössä, sosialistisessa internationaalissa.

STT olisi halunnut kuulla Lipposelta viittauksesta, joka CIA:ssa esitettiin hänen siteistään Neuvostoliiton suurlähetystöön. Lipponen kuitenkin kieltäytyi tekstiviestitse vastaamasta muistiota koskeviin kysymyksiin.

”En kommentoi.”

CIA:ssa laadittu muistio luokiteltiin kirjoitushetkellä salaiseksi, mikä on viraston käyttämässä asteikossa toiseksi korkein luokitus erittäin salaisten asiakirjojen jälkeen. Asiakirjasta tuli julkinen vuonna 2007, mutta Suomen idänsuhteita tutkinut poliittisen historian emeritusprofessori Kimmo Rentola Helsingin yliopistosta ei ole huomannut paperin tulleen aiemmin esiin.

STT löysi muistion käydessään läpi CIA:n asiakirjoja suomalaispoliitikoista.

Muistion kirjoittaja ei arvioinut laajemmin Suomen demarien idänsuhteita, joissa on ollut eri aikoina hyvin erilaisia vaiheita.

Paperin lopuksi kirjoittaja viittasi arvioon, jonka mukaan osa Euroopan demareista olisi noihin aikoihin tarjonnut Moskovalle vaikuttavampaa tukea kuin kommunistit.

”Olemme pitkään väittäneet, että Moskovan vaikuttavimmat liittolaiset Länsi-Euroopassa eivät ole kommunistipuolueet, vaan itseään sosiaalidemokraateiksi kutsuvat, jotka ovat pettäneet sosiaalidemokratian alkuperäiset periaatteet”, muistiossa lukee.

Rentola tulkitsee etenkin tämän kohdan takia, että muistion kirjoittaja oli todennäköisesti seurannut urallaan pitkään Yhdysvaltojen antikommunistista työtä ja pettynyt eurooppalaisiin demareihin.

–  Sosiaalidemokratia oli ollut amerikkalaisten luotettava liittolainen aiemmin kylmän sodan aikana. Ja sitten liennytyksen aikana tuli tällaisia tendenssejä, että ruvettiin Neuvostoliitonkin kanssa asioimaan, mitä moni CIA:n veteraani varmasti karsasti, hän sanoo.

Rentola pitää muistion kirjoittajan arviota Lipposen siteistä Tehtaankadulle sinällään osuvana, joskin Lipposen ja demarien suhteet läntisiin toimijoihin ovat hänen mukaansa unohtuneet analyysistä.

–  Lipposella oli kyllä tiiviit suhteet venäläisiin. Mutta minua kyllä yllätti se arvio siinä mielessä, että Lipponenhan oli tunnettu siitä, että hänellä oli myös paljon länsisuhteita, Rentola sanoo.

Työväenpuolueen Meta Ramsay oli muistion kirjoittamisen aikoihin Britannian salaisen palvelun MI6:n päällikkönä Helsingissä, Rentola huomauttaa. Hänen mukaansa muun muassa Ramsaylla oli hyvät suhteet demareihin ja Lipposeen.

Syy vasemmiston jakautumiseen Puolan painostusasiassa oli hyvin varovainen lausunto, jonka Willy Brandt laati tapahtumien jälkeen.

Brandt oli Saksan pitkäaikainen liittokansleri, alkuperäiseltä nimeltään Herbert Frahm. Muutettu nimi periytyi ajalta, jolloin hän pakeni Adolf Hitlerin hallintoa Saksasta Norjaan.

Brandt keräsi kylmän sodan aikana maailmanmainetta liennytystä edistäneellä politiikallaan, mistä hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1971. Yhdysvaltalaisen presidentin Ronald Reaganin ensimmäisellä kaudella jännitteet kuitenkin taas lisääntyivät.

CIA:n muistion kirjoitushetkellä Brandt johti sosialistista internationaalia. Brandtin nimissä julkaistu lausunto Moskovan painostuksesta Puolassa oli pehmeä, ja se jakoi eurooppalaisia demareita.

”Ei-toivotut neuvot tai voimakkaasti muotoillut julistukset eivät auta Puolan kansaa. Vain Solidaarisuus-liikkeen hillitseminen ja rauhaa haluavien yhteistyötahto ovat tehokasta apua”, lausunnossa sanottiin.

Esimerkiksi Italian vasemmistossa olisi haluttu tehdä selvä irtiotto Moskovaan, mihin lausunto ei istunut alkuunkaan.

CIA tulkitsi, että syy Brandtin varovaiseen otteeseen oli aseistariisuntaneuvostossa, jota johti Suomen SDP:n silloinen puheenjohtaja Kalevi Sorsa.

Neuvoston oli määrä matkustaa Moskovaan. CIA:n tulkinnan mukaan Brandt ei halunnut matkan epäonnistuvan.

Rentola pitää CIA:n virkamiehen arviota muistion taustojen kuvauksesta mahdollisena.

Paavo Lipponen tunnetaan EU-myönteisenä demarina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hän ajoi puoluettaan ja samalla myös Suomea kohti EU-jäsenyyttä.

Leikkausten ja laman runtelemassa Suomessa hän sai maineen oikeistodemarina.

Rentola tulkitsee, että mitään suurta ulkopoliittista linjamuutosta Lipponen ei tehnyt, vaan olosuhteet ympärillä muuttuivat.

–  Mielestäni Lipponen on pohjimmiltaan läntinen hahmo. Ei hän ollut mikään Neuvostoliiton myötäilijä ideologisista syistä, vaan se oli käytännöllistä politiikkaa. Läntisyyden oli helppo päästä pintaan, kun sen aika oli.

Rentola katsoo, että muistion aikana Kalevi Sorsa oli demarien ulkopoliittisen linjan pääarkkitehti. Aiemmin demarit olivat olleet kriittisiä Neuvostoliittoa kohtaan, mutta Sorsan aikana puolue ujuttautui keskustalaisen Urho Kekkosen idänpolitiikan kylkeen.

EU-jäsenyys tarjosi myöhemmin Suomelle mahdollisuuden hoitaa ikäviä Venäjään liittyviä asioita unionin yhteisen ulkopolitiikan kautta. Rentolan mukaan se ei ollut kuitenkaan kovin keskeinen syy jäsenyydelle vielä liittymisvaiheessa.

Neuvostoliiton heikkeneminen ja hajoaminen sekä EU-jäsenyys muuttivat Suomen Venäjä-politiikkaa aiemmasta.

Suomi ei silti ajanut unionin sisällä missään määrin haukkamaista idänpolitiikkaa, ennen kuin Venäjä laajensi sotatoimiaan Ukrainassa tämän vuoden helmikuussa.

Nyt linja on vaihtunut. Marinin johdolla Suomi on ajanut tiukkaa Venäjä-linjaa yhdessä Baltian maiden ja Puolan kanssa.

Maailmantilanne ja suomalaisten yleinen mielipide Venäjästä ovat muuttuneet hyökkäyssodan laajentumisen jälkeen. Rentola näkee Marinin politiikan mahdollistuneen myös siksi, että hänellä ei ole taustallaan historian kokemusta eikä kuormaa.

–  Hän on aika lailla toiselta pohjalta liikkeellä. Hänellä ei ole sitä vanhaa vaistoissa samalla tavalla kuin tällä edellisellä polvella on ollut.

Emeritusdemari Paavo Lipponen on noussut julkiseen keskusteluun tänä vuonna ennen kaikkea konsulttiyhtiönsä takia. Lipposen Cosmopolis-yhtiön takavuosien suurin työmaa oli Venäjän ja Saksan välinen Nordstream II -kaasuputkihanke, joka paljastui Venäjän keskeiseksi energia-aseeksi Eurooppaa vastaan.

Mutta oliko Lipposen lukkarinrakkaus putkihankkeeseen seurausta hänen suhteistaan Venäjään vai Saksaan?

Rentola ei luonnollisestikaan tiedä Lipposen päänsisäisiä liikkeitä, mutta arvioi tämän aiemman toiminnan perusteella, että kyse voi olla molemmista.

–  On minusta aika selvää, että ei Lipponen olisi ollut siinä noin voimakkaasti mukana, jos se ei olisi ollut Saksan kannalta tärkeä ja Saksan puoltama hanke. Ei hän olisi pelkällä Venäjällä lähtenyt tuohon.