Etelä-Afrikassa kiristetään koronatoimia deltamuunnoksen aiheuttaman tartuntapiikin vuoksi
Etelä-Afrikassa on turvauduttu jälleen koronarajoituksiin viruksen erittäin tarttuvan deltamuunnoksen aiheuttaman tartuntapiikin vuoksi. Erittäin tarttuva virusmuunnos havaittiin ensimmäisenä Intiassa.
Maan presidentti Cyril Ramaphosa määräsi sunnuntaina maahan uusia rajoituksia kahden viikon ajaksi. Presidentti kielsi muun muassa alkoholin myynnin sekä kaikki kokoontumiset hautajaisia lukuun ottamatta. Hautajaisten osalta vieraiden määrä on rajoitettu 50:een.
Ravintoloilla on tulevien viikkojen aikana lupa myydä ruokaa vain ulos joko take away -annoksina tai annoksia kotiin kuljettaen.
Yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa pidennetään tunnilla. Ulkonaliikkumiskielto on voimassa iltayhdeksästä aamuneljään. Kaikki koulut tulisi puolestaan sulkea perjantaihin mennessä.
Koronarajoitukset asetettiin nyt maanlaajuisesti toisiksi korkeimmalle tasolle. Nykyistä nelostasoa ylempi taso tarkoittaisi täyttä sulkutilaa.
Ramaphosa kertoi televisioidussa puheessaan, että maan terveydenhuoltolaitokset ovat ajautuneet äärirajoille ja muun muassa tehohoitopaikoista on pulaa.
– Olemme tuhoisan aallon kourissa, Ramaphosa kertoo ja sanoo kaiken viittaavan siihen, että kolmas aalto on luultavasti edeltäjiään pahempi.
Asiantuntijat ovat arvioineet deltamuunnoksen lietsoman kolmannen korona-aallon huipun ohittavan maata aiemmin kurittaneiden aaltojen huiput.
Vapaa-ajan matkustaminen tiheään asutettuun Gautengin provinssiin on kielletty, kuten on kielletty myös provinssin ulkopuolelle sen rajojen sisältä käsin tehtävät vapaa-ajan matkat. Gautengin alueella sijaitsevat muun muassa Johannesburg ja maan hallinnollinen pääkaupunki Pretoria.
Provinssin alueella on noin 60 prosenttia kaikista maan tartunnoista, ja alue on uuden tartuntapiikin keskipiste.
Vaikka rajoituksia kiristetään, valtaosa yritystoiminnasta jatkaa täydessä kapasiteetissaan, jotta taloudellista toimintaa voitaisiin mahdollistaa Ramaphosan mukaan niin paljon kuin mahdollista.
Afrikan teollistuneimman maan talous laski vuonna 2020 seitsemän prosenttia sitä edeltävään vuoteen nähden.
Terveysviranomaiset ympäri maailman ovat osoittaneet huoltaan deltamuunnoksen kovan leviämistahdin vuoksi. Maailman terveysjärjestö WHO kertoi perjantaina deltamuunnoksen levinneen jo ainakin 85 maahan.
Etelä-Afrikassa on ollut ongelmia saada väestöään rokotettua. Helmikuusta lähtien maassa on rokotettu noin 2,7 miljoonaa ihmistä. CIA World Factbookin mukaan Etelä-Afrikassa on noin 57 miljoonaa asukasta, eli rokotettuna on alle viisi prosenttia koko väestöstä.
Ramaphosan mukaan rokotustahti on kuitenkin kohentumassa.
Etelä-Afrikassa on kirjattu koronapandemian aikana kaikkiaan yli 1,9 miljoonaa tartuntaa ja 59 900 koronaan liittyvää kuolemaa. Sunnuntaina kirjattiin yhteensä noin 15 000 uutta tartuntaa. Lauantaina tuoreita tartuntoja oli ollut tätäkin enemmän, yli 18 700.
Tilastosivusto Worldometerin mukaan Etelä-Afrikassa on miljoonaa asukasta kohden vahvistettu yli 32 100 tartuntaa ja kirjattu liki tuhat koronaan liittyvää kuolemaa. Määrällisesti eniten tartuntoja ja kuolemia on koko maailmassa Yhdysvalloissa, jossa vastaavat suhdeluvut ovat yli 103 000 ja 1861.
Suomessa miljoonaa asukasta kohden on kirjattu kaikkiaan noin 17 100 tartuntaa ja 175 koronakuolemaa.