Esko Ahon myöhästymisellä oli dramaattiset seuraukset – Rolf Kullberg lähti Suomen Pankista torvet soiden, Björn Wahlroos kertoo muistelmissaan

Kirjat

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg (1930–2007) lähti keväällä 1992 erottamaan maan hallitusta erikoisella ja keskuspankin johtajalle sopimattomalla tavalla, paljastaa talousvaikuttaja Björn ”Nalle” Wahlroos tuoreessa kirjassaan.

Wahlroos kertoo muistelmateoksessaan Barrikadeilta pankkimaailmaanEräänlaiset päiväkirjat 1952–1992 (Otava), että Kullberg käynnisti itse oman lähtölaskentansa Pankkiyhdistyksen illallisilla Palacen bankettisalissa aprillipäivänä 1992.

Illalliselle oli kutsuttu myös Kullberg ja pääministeri Esko Aho (kesk.). Neuvottelut Suomen liittymisestä Euroopan talousalueeseen olivat Brysselissä venyneet kuitenkin pitkiksi, eikä Aho ehtinyt paikalle.

– Harvoin pienellä myöhästymisellä on ollut niin kauaskantoisia seurauksia, Wahlroos kirjoittaa.

Wahlroosin mukaan Kullberg oli asemastaan tietoinen mies, jota harmitti silminnähden se, että häntä ei ollut etukäteen informoitu pääministerin poisjäännistä. Alkupalojen aikana pääjohtaja kilautti lasiinsa ja nousi puhumaan. Hän sanoi joutuvansa kohta poistumaan antamaan haastattelua A-studiolle.

Kullberg sanoi toivoneensa pääministerin olevan läsnä, sillä osa sanoista oli kohdistettu hänelle. Wahlroos arvioi Ahon poissaolon varmaankin vapauttaneen Kullbergin kielen.

– Päästessään puheensa pääkohtaan hän ei enää varonut sanojaan, vaan lähti huonosti harkittuun rynnäkköön. Hän katsoi, ettei Suomen Pankki ollut saanut hallitukseltakaan sitä tukea, jota se olisi tarvinnut ja jota sillä oli oikeus edellyttää.

Pitkän linjan talousvaikuttaja Björn Wahlroos avaa muistelmissaan suomalaisen pankkimaailman suhmurointeja. (Lehtikuva/Markku Ulander)

Wahlroosin mukaan selväksi tuli, että hallitus oli menettänyt keskuspankin luottamuksen. Mainitsematta tätä nimeltä Kullberg vetosi presidentti Mauno Koivistoon, jotta tämä vaihtaisi maan hallituksen. A-studiossa vesitettyä versionakin viesti oli sama, ja varsinkin maan poliittiselle johdolle šokki.

Wahlroosin mukaan Suomen Pankin pääjohtaja näytti pitävän itseään valtiomahtina, jolla eduskunnan tapaan oli oikeus vaatia maan hallituksen vaihtamista. Siinä hän uskoi voivansa luottaa myös ystävänsä, tasavallan presidentin vankkumattomaan tukeen.

– Vahva asema ilmeisesti sokaisi hänet.

Wahlroosin mukaan Kullberg ei ollut syvällinen ajattelija eikä hänen taloustieteellinen osaamisensa enää vastannut ajan vaatimuksia. Markkinataloudellisista uudistuksistaan huolimatta Kullberg oli keskuspankkiirina komentotalousmies.

– Hän ei alkuunkaan ymmärtänyt vahvan markan politiikkaan tai itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, vaan siirsi koko vastuun taloudellisista vastoinkäymisistä kuluttajille, pankinjohtajille ja viime kädessä maan hallitukselle.

Syytökset olivat Wahlroosin mukaan jo alkaneet kiristää välejä Ahoon tavalla, joka huolestutti Kullbergia. Hän tarrautui siksi liittolaiseensa, johon hän mielestään aina oli voinut luottaa ymmärtämättä, että hän tv-esiintymisellään asetti presidentin perustuslaillisen kysymyksen eteen.

– Vuosia myöhemmin Esko Aho kertoi minulle puhuneensa Koiviston kanssa jo seuraavana päivänä. Presidentti ei ollut epäröinyt hetkeäkään. Kun Kullberg pari päivää Pankkiyhdistyksen illallisen jälkeen astui hänen virkahuoneeseensa, Koivisto ei ollut halunnut kuulla vasta-argumentteja. Hän selitti tilanteen lyhyesti Kullbergille ja otti tämän jälkeen esiin kalenterinsa sopiakseen aikataulusta.

Wahlroos pääsee muistelmiensa ykkösosassa 1990-luvun lamavuosiin asti ja avaa 1980-luvun vuorineuvosten ja pankkimaailman sikarintuoksuiset kabinetit.

Seikkaperäiset selostukset menneen maailman pankkileirien yrityskaupoista ja verkostoista saattavat kiinnostaa enää aika harvaa, Wahlroosin arviot joistakin aikansa huippujohtajista, kuten Nokian Kari Kairamosta ja SYP:n pääjohtajasta Mika Tiivolasta ehkä enemmänkin.

Kirjassaan Wahlroos käy läpi myös nuoruuden radikaalivasemmistolaisuutensa ja sen, kuinka elämänvaihe aikanaan päättyi.

Wahlroos kertoo mittansa täyttyneen lopulta elokuussa 1973, kun pitkän linjan taistolaisaktiivi Aku Alanen soitti hänelle. Alanen pyysi Wahlroosia vilkaisemaan joskus isänsä, kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikön Bror ”Buntta” Wahlroosin papereita, joista voisi olla liikkeelle hyötyä.

Wahlroos kertoo tyrmistyneensä pyynnöstä. Hän sanoo tienneensä varsin hyvin, että usealla taistolaisjohtajalla oli läheiset yhteydet Tehtaankadun lähetystöön ja että kysely oli yhtä hyvin voinut tulla sieltä.

Alanen sanoo Suomenmaalle lähettämässään sähköpostissa, että Wahlroosin hänestä esittämä väite ei pidä paikkaansa.

Wahlroos erosi pian kaikista kansandemokraattisista järjestöistä. Hän sanoo radikaalivuosien kokemustensa olevan syy siihen, ettei hän ole aina ole poliittisesti korrekti enkä pyydä anteeksi nykyisiä markkinaliberaaleja mielipiteitään.


Uutista muokattu 14.10.2021 klo 15.01: Lisätty tieto Aku Alasen Suomenmaalle lähettämästä sähköpostista.