Energia-alan lakonuhka siirtyy – lakko alkamassa vasta helmikuun puolivälissä
Energiateollisuuden, Ammattiliitto Pron ja Konepäällystöliiton sovittelu jatkuu maanantaina ja lakonuhka siirtyy kahdella viikolla.
Asiasta kertoi valtakunnansovittelija verkkosivuillaan tiistaina.
Lakon oli tarkoitus alkaa 1. helmikuuta, mutta lakonuhka siirtyy nyt 15. helmikuuta saakka. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) päätti siirrosta sovittelija Jukka Ahtelan esityksestä tiistaina. Siirrolla haetaan aikaa sovittelulle ja sovun löytämiselle.
Jos Pron ja Konepäällystöliiton lakko toteutuu, siihen osallistuisi noin 500 toimihenkilöä.
Työriitojen sovittelusta annettu laki mahdollistaa työnseisauksen siirron enintään kahdella viikolla, jos työnseisaus kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaa huomattavasti yleistä etua. Lisäksi edellytetään, että sovittelu tarvitsee lisää aikaa.
Pro ja Konepäällystöliitto arvioivat aiemmin, että lakko vaikuttaisi toteutuessaan sähkön- ja lämmöntuotantoon sekä niissä käytettäviin polttoainevalintoihin, sähkönjakeluun sekä viankorjaukseen, myyntiin, asiakaspalveluun ja hallintoon.
Sivutoiminen sovittelija Jukka Ahtela sanoo STT:lle, että lakot olisivat vaikuttaneet suurimpien kaupunkien energialaitoksiin ja sitä kautta lämmönjakeluun ja energiateollisuuteen.
Kiistan osapuolet neuvottelevat seuraavan kerran perjantaina, ja sovittelua jatketaan maanantaina.
– Osapuolet jatkavat ensin keskenään, sillä siellä on tekstikohtia, joita he käyvät yhdessä läpi ja yrittävät sillä tavoin edistää ratkaisun syntyä.
Kiistakapulana työriidassa ovat erityisesti kiky-tunnit ja palkkaratkaisu, jotka ovat hiertäneet myös muissa neuvottelupöydissä.
Ahtelan mukaan sovittelu aloitettiin tiistaina aamuyhdeksältä ja sitä jatkettiin aamupäivään asti.
Pron ja Konepäällystöliiton ilmoittama koko energia-alaa koskeva ylityökielto kuitenkin alkaa aikaisemman ilmoituksen mukaan 1. helmikuuta.