Elokapina osoitti mieltä Helsingissä, poliisi otti 19 ihmistä kiinni

Kotimaa

Elokapina osoitti mieltä tiistaina kahteen otteeseen Helsingin keskustassa, kertoi poliisi tiedotteessaan. Jälkimmäisestä kerrasta ei ollut tehty ennakkoilmoitusta poliisille.

Ilmastonmuutosta vastaan taisteleva ympäristöliike Elokapina osoitti mieltään Pohjoisesplanadilla kello 16:sta eteenpäin. Protestista oli tehty ennakkoon poliisille ilmoitus.

Mielenosoittajat sulkivat liikenteen Fabianinkadun kohdalta, jolloin poliisi antoi mielenosoittajille käskyn poistua ajoradalta. Käskyä toteltiin, ja mielenosoitus jatkui puistossa puoli kuuteen.

Seitsemän aikaan mielenosoittajat saapuivat Kauppatorin kohdalle ja estivät liikenteen kulun Hakaniemen suuntaan, poliisi kertoi.

Poliisi otti kiinni 19 ihmistä, jotka eivät noudattaneet poistumiskäskyä. Heistä kolme oli alaikäisiä, jotka oli määrä päästää pois kuulustelun jälkeen.

Poliisi epäilee kiinni otettuja niskoittelusta poliisia vastaan. Heidät oli pyrkimys päästää vapaaksi keskiviikon vastaisen yön aikana.