Elinkeinoministeri Lintilä: Euroopan tilanne on meille hyvä muistutus

Energiapolitiikka

Energian hinta on ollut aiheena ylitse muiden, kun elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on viime aikoina keskustellut eurooppalaisten kollegojensa kanssa.

– Erityisesti maakaasun nousevat kustannukset puhututtavat Eurooppaa laitoja myöten, Lintilä kertoo Suomenmaan blogissa.

– Keski-Euroopan kaasuvarastot ovat alhaalla ja Venäjän tuonti hiipunut. Myös koronan jälkeen käynnistyvä talous ja nouseva energian kulutus sekä päästökaupan kallistuminen nostavat hintoja.

Lintilän mukaan tilanne vaikuttaa myös Suomeen, sillä eurooppalaiset markkinat ovat sähkön siirtoyhteyksien kautta linkissä Pohjoismaihin.

– Tulevana talvena sähkön ja lämmön hinnan ennakoidaan nousevan myös meillä.

Elinkeinoministerin mukaan Suomen energiapolitiikassa on silti tehty monia hyviä ratkaisuja.

– Olemme voineet pitkään saaneet nauttia hyvin alhaisesta sähkön hinnasta yhteisillä pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.

– Sähkö ja lämpö ovat toimitusvarmoja eikä meillä ole energiaköyhyyttä. Sähköverkkomme on hyvässä kunnossa.

Lintilä huomauttaa, että jopa naapurimaa Ruotsissa sähkön hinta vaihtelee alueellisesti suuresti ja maassa on koettu energiakriisejä.

Ministerin mukaan energian hinnan nousu ei johdu hallituksen ilmastopolitiikasta.

– Juuri panostamalla puhtaan kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoon suojaamme kotejamme ja talouttamme ulkoa tuotavien fossiilisten polttoaineiden nousevilta hinnoilta. 

Lintilä huomauttaa, että Suomi on silti edelleen hyvin riippuvainen tuontisähköstä.

– Meidän kannattaakin panostaa entistä enemmän omavaraisuuteen energiantuotannossa sekä investoida sähköverkon luotettavuuteen.

Myös investoinnit tuuleen, aurinkoon, bioenergiaan ja uusiin teknologioihin ovat ministeristä yhtä tärkeämpiä.

Ydinvoima ja vesivoima tuottavat puolestaan tärkeää säätövoimaa.

– Euroopan tilanne on hyvä muistutus meille suomalaisille.

– Valmistelussa olevassa ilmasto- ja energiastrategiassa yhden keskeisen näkökulman on oltava energian toimitusvarmuuden ja huoltovarmuuden turvaaminen.