Kiista miljardisäästöistä johti dramaattiseen eroon – "Ei tämä sinulle kuulu," ministeri Eeva Kuuskoskelle sanottiin

Politiikka

Ei tämä sinulle kuulu. Sen kommentin Eeva Kuuskoski (kesk.) muistaa hyvin. Elettiin huhtikuun alkupäiviä vuonna 1992. Kuuskoski oli hallituksen sosiaali- ja terveysministeri.  

Suomi oli uponnut syvään lamaan, ja hallitus oli kokoontunut talouskurimuksen keskellä päättämään 10 miljardin markan säästöistä. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) pääluokkaan säästöistä kohdistui 5 miljardia markkaa. 

Ratkaisevia neuvotteluja käytiin pienemmässä piirissä valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) johdolla. Kuuskoski käveli neuvotteluhuonetta kohden “herrojen” perässä. Kuuluihan hän hallituksen talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan, ja STM:n jättimäisten säästöjen selittäminen julkisuuteen tulisi olemaan hänen tehtävänsä.  

Ovella tuli kuitenkin stoppi. Kuuskoskea ei haluttu mukaan. “Mitä sinä tänne tunget”, apulaisbudjettipäällikkö Erkki Virtanen kysyi. 

– Sanoin, että tulen katsomaan, mistä se viisi miljardia otetaan, Kuuskoski kertoo. 

Se ei auttanut. Lyhyen sanailun jälkeen Kuuskoski totesi, että hänen on käännyttävä pois. 

– Se oli minulle viimeinen pisara. 

Pari viikkoa myöhemmin hän erosi hallituksesta. Tapahtumista on nyt kulunut 30 vuotta.

Kuuskoski oli valittu sosiaali- ja terveysministerin pestiin toistamiseen vuonna 1991, kun keskusta sai veret seisauttavan vaalivoittonsa ja Esko Ahosta (kesk.) tuli pääministeri. Laman merkit leijuivat ilmassa. Edessä oli miljardiluokan säästöjä. 

Hallituksen ensimmäisessä budjettiriihessä elokuussa 1991 ilmeni kuitenkin isoja erimielisyyksiä. Kuuskosken mukaan STM:n pääluokkaan oli siinä vaiheessa tarkoitus kohdistua miljardin markan säästöt. 

Kuuskoski tiesi sen tekevän kipeää. Siksi hän ehdotti Viinaselle, että he käyvät yhdessä läpi, miten STM:n erilaiset kulut ja momentit on laskettu, jotta laskuperusteista oltaisiin samaa mieltä. 

Palaverit sujuivat hyvin. Kuuskoski vain ihmetteli, miksi Viinasella ja hänen valtiosihteerillään Raimo Sailaksella tuli aina kokousten loppupuolella kiire pois. Pääluokan loppusummaan ei koskaan päästy. 

Budjettiriihessä sitten selvisi, että STM:n säästöt olivat kasvaneet kolmeen miljardiin. Taustalla olivat edellisen Holkerin hallituksen kohdentamattomat säästöt, jotka valtiovarainministeriö oli päättänyt laittaa STM:n pääluokkaan. 

Kuuskoski oli pettynyt. Hän koki tulleensa sumutetuksi. Luottamus Viinasta kohtaan rakoili. 

– Käytin budjettiriihessä aika kovaa kieltä. Ihmettelin, että en ollut saanut mitään tietoja, vaikka olin nimenomaan sitä yrittänyt kysyä. 

Erimielisyyksiä talouspolitiikasta tuli Viinasen kanssa muutenkin. Viinanen ajoi vahvaa leikkauspolitiikkaa. Kuuskoski koki sen kokoomuslaiseksi talousajatteluksi, jossa ei mietitty isoa kokonaiskuvaa.  

– Sitä ei tunnuttu ymmärtävän lainkaan, mitä kaikkea lama merkitsee eri ihmisryhmille. Esimerkiksi työministeriön kahden miljardin säästöt tarkoittivat sitä, että STM:n kulut kasvoivat.

– Toisinaan Viinasen puheista syntyi vaikutelma, että sosiaaliturva on syy lamaan. Hän antoi ymmärtää, että meillä Suomessa on kauheita etuuksia.

Kuuskoski myöntää olleensa hankala neuvottelukumppani, sillä hän osasi STM:n asiat hyvin. Hän ei tuosta vain niellyt kaikkea, mitä valtiovarainministeriö ehdotti. 

– Minuun oli jo 1980-luvun ministerivuosina käytetty ne kaikki VM:n temput, joten en niitä enää hätkähtänyt. 

Kaikkein vaikein asia Kuuskoskelle olivat ihmisten perusturvaan kohdistuneet leikkaukset. 

Kuuskosken mielestä laman maksajiksi eivät voineet joutua vain heikoimmassa asemassa olevat, jotka elivät vähimmäistoimeentulon varassa. Juuri nämä etuudet olivat valtion budjetissa. Kuuskoski olisi ulottanut talousvaikutuksia myös työssäkäyviin, joita lama ei niin koskettanut. Se ei kuitenkaan kokoomukselle käynyt. 

Kuppi meni lopullisesti nurin sinä huhtikuisen viikonloppuna, jolloin Kuuskosken pääsy leikkauksia koskeviin neuvotteluihin torpattiin. 

Kuuskoski yritti vaikuttaa säästöpäätöksiin vielä hallituksen yhteisistunnossa, jossa kaikki ministerit olivat paikalla. Hän sanoo siellä joutuneensa kuuntelemaan virkamiespuheenvuoroja, joissa mollattiin muun muassa sitä, että “mitä täällä kaikenlaiset pikkuministerit kitisevät”. 

Miljardiluokan leikkaukset menivät läpi. Edessä oli tiedotustilaisuus, mutta Kuuskoski ei sinne enää mennyt. Kotimatkalla hän päätti, että tämä oli tässä. 

Kuuskosken mukaan Aho yritti taivutella häntä vielä jatkamaan, mutta päätös oli jo tehty.  

Mediasirkus oli valmis. Kun pääministeripuolueen ministeri eroaa vastalauseena hallituksen toiminnalle, on se melkoinen pommi. 

Kuuskoski kokee, ettei hän saanut kohun keskellä omaa viestiään kunnolla läpi. Hänet leimattiin vastuunpakoilijaksi ja kiltin tytön esittäjäksi, joka ei suostunut vaikeisiin päätöksiin. 

Se näkyi myös keskustan sisällä. Kuuskoski olisi odottanut, että säästöpäätösten kohdentamiset olisivat herättäneet enemmän keskustelua keskustan eduskuntaryhmässä. 

– Suurin osa ryhmästä varmaan koki, että toimintani oli rintamakarkuruutta vaikeassa tilanteessa. 

Kuuskosken tilalle nimettiin Jorma Huuhtanen (kesk.). 

Eroamispäätöstään Kuuskoski ei ole katunut. Hän sanoo ymmärtäneensä hyvin, että säästöt oli pakko tehdä. Ja sen, että iso osa niistä kohdistui STM:n kontolle. 

Mutta sitä hän ei voinut hyväksyä, ettei hänellä ollut leikkauspäätöksiin puhevaltaa.  

– Rehellisessä pelissä olisin saanut istua neuvotteluissa mukana ja kinastella, että miksi näin tehdään. Lopulta olisin saattanut joutua toteamaan, että säästöt tehtiin, koska enemmistö niin päätti. Silloin kisa olisi ollut reilu ja olisin voinut seistä päätösten takana.

– Mutta minulla ei ollut mitään tarvetta olla politiikassa pyörimässä ilman mahdollisuutta vaikuttaa. Ministeri en halunnut olla pelkän aseman vuoksi.

Pettynyt Kuuskoski oli siihen, että oman puolueen puheenjohtaja, pääministeri Aho kallistui lopulta Viinasen ja kokoomuksen talousajattelun kannalle. 

Kuuskoski kuitenkin alleviivaa, ettei hän ole Aholle katkera. Aho selvisi hänen mielestään monella tavalla hyvin pääministerin tehtävästä erittäin vaikeina aikoina. 

Aholta olisi kuitenkin voinut toivoa enemmän sosiaali- ja hyvinvointipoliittista ymmärrystä. Kuuskoski sanoo harmitelleensa monesti sitä, että kiireisen pääministerin esikunnasta puuttui ihminen, joka olisi kyennyt avata esimiehelleen lama-ajan isoa kuvaa eli kaikkea sitä, mitä vaikkapa perusturvan leikkaaminen tulee tarkoittamaan. 

Mitään varsinaista kärhämää Aholla ja Kuuskoskella ei silti ollut. 

– Ehkä minun olisi vain pitänyt kääntää sitä sosiaalipolitiikkaa enemmän talouden tai yhteiskunnan kokonaisedun kielelle. En ehkä siinä onnistunut. En ehkä saanut Eskoon kunnon yhteyttä. Olisi pitänyt osata paremmin selittää, että tässä kaikessa on kyse paljon isommista asioista kuin minun ja Iiron välisistä riidoista.

Laman seurauksista on puhuttu viime vuosina paljon. Kuuskoski kiistää, että hänkään olisi etukäteen nähnyt seurausten todellista laajuutta. Jokin haju hänellä silti niistä oli. 

Kuuskoski muistaa yhden hetken maaliskuun lopulta 1992, jokunen viikko ennen eroamispäätöstään. Hän piti tuolloin puheen Finlandia-talolla Helsingissä. Puheessaan Kuuskoski varoitteli leikkausten seurauksista. 

Puhujanpöntöstä pois kävellessä häntä hieman huoletti. Meniköhän puhe vähän yli? 

– Nyt olen sitten saanut huomata, että se ei mennyt yhtään yli. Se harmittaa, ettemme kyenneet muuhun. 

Mutta vaihtoehtoja oli niin vähän. Talous sukelsi, valuuttapako oli päällä, Suomi ei saanut lainaa. Oli pakko leikata. Sen selityksen Kuuskoski on kuullut useita kertoja.  

Hänen mielestään hallituksen olisi pitänyt kuitenkin panostaa enemmän esimerkiksi työttömyyden hillintään ja yhteistyöhön työmarkkinoiden kanssa. 

– Olen sitä mieltä, että hallituksella olisi ollut muitakin vaihtoehtoja toimia. Se olisi saattanut viedä pari, kolme yötä lisää, mutta varmasti vaihtoehtoja olisi ollut. Sillä olisi saatettu välttää monta murhetta.