Eero Hyvönen saa jatkokauden JSN:n puheenjohtajana
Eero Hyvönen on valittu jatkamaan Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajana vuosina 2024–2028.
JSN kertoo tiedotteessa, että neuvoston kannatusyhdistys valitsi Hyvösen jatkokaudelle tiistaina kokouksessaan. Hyvönen on oikeustieteen kandidaatti. Kausi JSN:n puheenjohtajana on hänelle toinen.
– Kiitän luottamuksesta ja mahdollisuudesta olla mukana viemässä ensi vuonna uudistuvat Journalistin ohjeet käytäntöön, Hyvönen sanoo tiedotteessa.
Julkisen sanan neuvosto on median itsesääntelyelin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.
Hyvönen arvioi tiedotteessa, että neuvostoon tulevien kanteluiden määrä nousee tänä vuonna kaikkien aikojen ennätykseen.
– Kantelumäärät ovat kasvussa neljättä vuotta peräkkäin, mitä pidän luottamuksen osoituksena itsesääntelyjärjestelmälle. Mutta meidän pitää nyt pystyä ratkaisemaan kanteluruuhkat, jotta käsittelyajat lyhenevät, missä onnistuimme vielä viime vuonna, Hyvönen sanoo.
Puheenjohtajan tehtävänä on JSN:n johtaminen Journalistin ohjeita ja hyvää journalistista tapaa tulkiten. Hän myös seuraa esimerkiksi median ja journalistisen etiikan kehitystä, johtaa JSN:n toimistoa sekä hoitaa neuvoston taloutta.
JSN:n puheenjohtaja on vaihtumassa tulevan kauden jälkeen, sillä JSN:n perussopimuksen mukaan Hyvönen ei voi toimia puheenjohtajana toisen kautensa päätyttyä.