CNN: Trump vetää pois ehdotuksensa työllisyystilastoista vastaavan viraston johtajaksi
Yhdysvaltalaiskanava CNN:n mukaan presidentti Donald Trump vetää pois nimitysehdotuksensa työllisyystilastoista vastaavan viraston uudeksi johtajaksi.
Kanavalle puhuneet lähteet kertovat, että Valkoinen talo on lähettänyt ekonomisti E. J. Antonin nimittämisen hylkäämistä koskevan asiakirjan Yhdysvaltain senaatille. Viraston johtajan nimitys vaatii senaatin hyväksynnän.
CNN kertoi aiemmin, että Antoni oli ylläpitänyt nyt poistettua Twitter-tiliä, jossa hän oli jakanut muun muassa salaliittoteorioita sekä seksuaalisesti halventavia viestejä demokraattipoliitikko Kamala Harrisista, joka oli sittemmin toiminut myös maan varapresidenttinä.
Lisäksi Antonin kerrotaan jakaneen tilillä Trumpin vastustajia sekä seksuaalivähemmistöjen edustajia halventavia viestejä.
Antonin oli tarkoitus nousta Bureau of Labour Statistics (BLS) -viraston johtoon. Trump erotti viraston edellisen johtajan Erika McEntarferin elokuussa, kun virasto julkaisi Trumpille epämieluisia työllisyyslukuja. Trump kutsui lukemia peukaloiduiksi.