Chilen presidentinvaalien toisella kierroksella vastakkain kommunisti ja äärikonservatiivi
Chilen presidentinvaalien toisella kierroksella kohtaavat poliittisen kentän ääripäät. Vastakkain ovat vasemmiston yhteinen ehdokas, kommunisti Jeannette Jara, ja kovan linjan oikeistoehdokas Jose Antonio Kast.
Jara sai vaaliviranomaisten mukaan sunnuntain ensimmäisellä kierroksella vajaat 27 prosenttia äänistä. Kast puolestaan keräsi vajaan 24 prosentin kannatuksen.
Ensimmäisen kierroksen voitosta huolimatta Jaran mahdollisuudet päästä presidentiksi vaikuttavat heikoilta. Hänen kannatuksensa jäi huonommaksi kuin mitä mielipidekyselyt olivat luvanneet.
– Äänimäärän vähäisyyden lisäksi hänen vastustajiensa yhteinen äänimäärä oli yli puolet suurempi, muistutti vaalitulosta analysoinut yliopistotukija Rodrigo Arellano.
Jara on väistyvän vasemmistolaishallituksen ministeri. Kast taas tunnetaan äärikonservatiivina, joka on muun muassa puolustanut Chilen edesmennyttä diktaattoria Augusto Pinochetia.
Presidentinvaalien toinen kierros on määrä järjestää 14. joulukuuta.
