Black Sabbath on poikkeuksellinen yhtye myös tavalla, joka ei heti tule mieleen
Heavy metalin tai hevimetallin pioneeri ja kolossi Black Sabbath jätti jäähyväiset lauantaina. Alkuperäiskokoonpano löi hynttyyt yhteen ja soitti vielä kerran valtavalle yleisölle sekä paikan päällä Britannian Birminghamissa että verkon välityksellä.
Laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi, basisti Geezer Butler ja rumpali Bill Ward soittivat yhdessä ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Konsertti kesti peräti kymmenen tuntia. Siinä esiintyi useita artisteja, Black Sabbath oli lavalla vain rajallisen ajan.
Tarkemmin jäähyväisissä oli kyse siitä, että Osbourne esiintyi viimeistä kertaa Black Sabbathin kanssa. Osbournea vaivaavat lukuisat terveysongelmat, mutta hän kykeni vielä silti laulamaan yllättävänkin vahvasti.
Nelikon kokoontuminen on musiikin historiassa poikkeuksellinen myös tavalla, joka ei heti tule mieleen.
Black Sabbath on yksi harvoista nimekkäistä 1960-luvulla aloittaneista yhtyeistä, joiden kaikki alkuperäisjäsenet ovat yhä elossa.
Monet suuryhtyeet ovat menettäneet jäseniään jo hyvin varhain. Esimerkiksi The Rolling Stonesin kitaristi Brian Jones menehtyi jo vuonna 1969 vain 27-vuotiaana. 27-vuotiaana kuoleminen on ollut rock-muusikoiden keskuudessa niin tavallista, että puhutaan surullisenkuuluisasta 27:n kerhosta.
Rolling Stonesin tavoin moni muu yhtye on menettänyt jäseniään päihteille tai muista syistä varhaisemmin tai myöhemmin. Kaikkien aikojen suosituimman yhtyeen The Beatlesin rivit harventuivat jo 1980, kun John Lennon murhattiin.
Nykyaikana 1960-luvun suuruudet ovat jo sitä ikäluokkaa, että harvenemista on tapahtunut luonnollisistakin syistä. Myös siksi on jo harvinaista, että jonkin nimekkään tuon aikakauden yhtyeen jäsenet ovat kaikki vielä keskuudessamme.
Black Sabbath perustettiin Birminghamissa vuonna 1968. Nimensä se otti käyttöön seuraavana vuonna ja ensimmäisen levyn Sabbath julkaisi 1970. Yhtyeen lukuisat hitit ovat paitsi metallimusiikin myös ylipäätään populaarimusiikin klassikoita. Ne tunnetaan myös mieleenjäävistä riffeistään. Vahvaan riffiin perustuva Paranoid on yhtyeen tunnetuin kappale.
Black Sabbathin lisäksi on vain muutamia suuria 1960-luvulla aloittaneita yhtyeitä, joiden kaikki alkuperäisjäsenet ovat yhä elossa.
Eteläafrikkalais-brittiläinen Manfred Mann perustettiin vuonna 1962, ja sen perustajajäsenet elävät yhä. Vuonna 1966 perustetun englantilaisen Sladen jäsenet ovat hekin elossa.
Niin ikään englantilaisen Genesiksen perustajajäsenet ovat yhä elossa. Yhtye perustettiin 1967.
Myös ennemmin ehkä duoksi kuin yhtyeeksi määriteltävän yhdysvaltalaisen Simon & Garfunkelin jäsenet Paul Simon ja Art Garfunkel elävät yhä. Muitakin esimerkkejä varmasti on.