Asunto ei ole enää aina varma sijoitus – kyselyn mukaan keskusta olisi puolueista halukkain tukemaan tappiolla kotinsa myyviä

Viisikymppinen Ville muutti Helsinkiin nuorena miehenä 1990-luvulla ja osti asunnon Töölöntorin kupeesta. Lama oli painanut hinnat alas, joten Ville puolisoineen sai 86 neliön asunnon 530 000 markalla, nykyrahassa 89 000 eurolla.  

Kun he kymmenen vuoden kuluttua myivät kotinsa, sen hinta oli kolminkertaistunut. Ville ja puoliso saivat asunnosta mukavan pesämunan, jonka turvin he pystyivät ostamaan hulppean arvohuoneiston Katajanokalta.  

Yhtä hyvin ei käynyt nelikymppiselle Pauliinalle, joka hankki vuonna 2007 kerrostaloasunnon pohjoiskarjalalaisesta pikkukaupungista. Kun Pauliina muutama vuosi sitten päätti myydä asuntonsa, yksikään kiinteistönvälittäjä ei suostunut ottamaan sitä myyntiin.  

Pauliina koetti kaupata kotiaan itse ja tarjosi sitä jopa ilmaiseksi seurakunnalle, tuloksetta. Kun asunto viimein kolmen vuoden kuluttua meni kaupaksi 30 000 eurolla, Pauliina teki tappiota yli 70 000 euroa. Hän maksaa yhä lainaa asunnosta, jota ei enää omista.   

Ville ja Pauliina kertovat tarinansa keväällä ilmestyneessä kirjassa Voittajien ja häviäjien Suomi – asuntovarallisuuden uusjako. Kirjan ovat kirjoittaneet taloustoimittajat Karla Kempas ja Veera Tegelberg, jotka seuraavat työkseen asuntomarkkinoita.  

Kempaksen ja Tegelbergin mukaan suomalaiset ovat asunnonomistajakansaa. Meistä jopa kaksi kolmasosaa asuu omistamassaan asunnossa, kun esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa vuokralla asuminen on omistusasumista suositumpaa.  

Omistusasumisen yleisyyden vuoksi valtaosa suomalaisten varallisuudesta on sidottu seiniin. Koti on ollut varallisuutemme peruskivi, joka on toiminut vakuutena muille lainoille, puskurina taloudellisesti tiukassa tilanteessa ja vanhuuden turvana. 

2010-luvulla tilanne on muuttunut. Asunto ei ole enää aina turvallinen sijoitus, sillä markkinat ovat eriytyneet voimakkaasti.  

Muuttotappioalueilla asuntojen arvot ovat romahtaneet. Jos iäkäs suomalainen haluaa myydä syrjäseudulla sijaitsevan omakotitalonsa, hän ei välttämättä saa ostettua sen hinnalla edes yksiötä palvelujen läheisyydestä. Pahimmassa tapauksessa talo ei mene lainkaan kaupaksi.  

Helsingissä hinnat ovat puolestaan kohonneet pilviin. Arvostettujen alueiden asuntoihin pääsevät käsiksi enää vain todella rikkaat.  

Asuntosijoittaminen on yleistynyt, ja sijoittajat vievät käsistä kasvukeskusten pienet asunnot. Enää kolmasosa uudiskohteista myydään omistusasujille.  

Ensiasunnon ostajien määrä onkin romahtanut ja vuokralla asuminen yleistynyt. Tämä koskee myös kirjan kirjoittajia.  

Tegelberg on saanut vastikään hankittua puolisonsa kanssa ensimmäisen omistusasuntonsa, kun taas Kempas asuu kalliisti vuokralla ja koettaa säästää pankin vaatimaa käsirahaa varten.  

Nuorten taloustoimittajien kirja perustuu tavallisten suomalaisten tarinoiden ohella kymmeniin asiantuntijahaastatteluihin. Lisäksi Kempas ja Tegelberg selvittivät, miten puolueet suhtautuvat asuntomarkkinoiden eriytymiseen.  

Koska kaikilta puolueilta ei löytynyt lainkaan kirjallisia linjauksia asuntopolitiikasta, toimittajat tekivät niille kyselyn aiheesta. Kokoomus tosin kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin ja toimitti pelkän vapaamuotoisen selostuksen kannoistaan. 

Keskustan vastaukset toimittajien kyselyyn eivät yllätä. Se vaati puolueista vahvimmin, että valtion olisi tultava tavalla tai toisella vastaan kansalaisia, joiden omistusasunnot sijaitsevat alueilla, joilla asuntojen arvot ovat laskeneet voimakkaasti. Vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit olivat jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa.

SDP oli sitä mieltä, että asunnonomistajan on kannettava riskit itse. Perussuomalaisten mielestä kaikki asumiseenkin liittyvät ongelmat ratkeaisivat, kunhan autoilun verotusta kevennettäisiin.  

Kirjansa lopussa toimittajat esittävät pitkän listan keinoja, joilla hintojen eriytymiseen voidaan koettaa vaikuttaa. Esillä on muun muassa Matti Vanhasen valtiovarainministerinä tekemä esitys asuntosijoittajia suosivan yhtiölainajärjestelmän kiristämisestä.  

Keskustaa miellyttänevät keinoista myös etätyön lisääminen, maakuntakeskusten tukeminen pelkän metropolialueen sijaan ja verohelpotukset niille, jotka joutuvat myymään asuntonsa tappiolla. 

Tavallisille suomalaisille toimittajilla on yksi neuvo ylitse muiden: hajauta omistuksesi. Varsinkin muuttotappioalueilla ja toisaalta myös pääkaupunkiseudulla hintojen laskuun olisi syytä varautua niin, ettei oma koti ole ainoa omaisuus.  

Jos osa rahasta olisi sen sijaan kiinni esimerkiksi metsässä, rahastoissa ja pörssissä, kaikki munat eivät olisi yhdessä korissa. 

Karla Kempas ja Veera Tegelberg: Voittajien ja häviäjien Suomi – asuntovarallisuuden uusjako. Vastapaino, 348 s.  

Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä kesäkuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.