Asiantuntija: Tapaaminen Kimin kanssa surkea näytös Putinin kannalta
Tapaaminen mahtipontisissa puitteissa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa on surkea näytös Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannalta, arvioi Aasia-asiantuntija Teppo Turkki STT:lle.
Hänen mukaansa Putinin näin vahva nojautuminen Pohjois-Korean kaltaiseen paariavaltioon kertoo Venäjän aseman Aasiassa romahtaneen.
Molemmat maat haluavat Turkin mukaan viestiä maailmalle, että niillä on edelleen kumppaneita. On kuitenkin kyseenalaista, kuinka laajaa yhteistyötä ne lopulta päätyvät tekemään.
Turkin mukaan esimerkiksi Kiina pyrkinee rajoittamaan asekauppoja Venäjän ja Pohjois-Korean välillä.