Asenteet eutanasiaa kohtaan Euroopassa lieventymässä, Ranska pohtii kuolinavun laillistamista
Ranskan parlamentti aloitti torstaina keskustelun eutanasian sallimisesta. Jos lakiesitys menisi läpi, Ranskasta tulisi viides EU-maa, joka poistaisi avustetun itsemurhan rangaistavuuden laista. Aikaisemmin vastaavan päätöksen ovat tehneet Hollanti, Belgia, Luxemburg ja Espanja.
Kuten kaikkialla muuallakin, keskustelusta odotetaan kiivasta. Oikeistopuolueet ovat uhanneet torpata lakiesityksen tekemällä siihen tuhansittain muutosesityksiä. Myös katolinen kirkko vastustaa esitystä jyrkästi.
Ranskan hallitus sen paremmin kuin presidentti Emmanuel Macron eivät ole halunneet ottaa suoraan kantaa piskuisen Libertes et Territoires -puolueen parlamenttiedustajan Olivier Falornin esitykseen. Arkistoista on kuitenkin kaivettu esiin Macronin vuonna 2017 antama haastattelu, jossa hän toteaa, että ”omalta kohdaltani voisin sanoa, että haluaisin päättää itse elämäni lopettamisesta”.
Falorni puolestaan on syyttänyt lakiesityksensä vastustajia tekopyhyydestä, koska Ranskasta matkustetaan eutanasiaa varten sellaisiin maihin, joissa se on sallittu. Lisäksi lääkärit avustavat Ranskassa hänen mukaansa salaa eutanasiassa 2 000:ta–4 000:ta ihmistä joka vuosi.
Kuvastaako Ranskan eutanasiakeskustelu sitten laajemminkin eurooppalaista ilmapiiriä? Ovatko asenteet eutanasiaa kohtaan pehmentyneet?
– Kyllä ilmapiiri on kaikkialla muuttunut sallivampaan suuntaan. Tämä liittyy mielestäni siihen, että ylipäänsä olemme kulkemassa koko ajan yhteiskunnallisissa asenteissa enemmän individualistiseen suuntaan. Ajatellaan, että kyse on minun kuolemastani, minun kärsimyksestäni ja minun eutanasiastani, sanoo Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syöpäkeskuksen ylilääkäri ja palliatiivisen hoidon professori Tiina Saarto.
– Kun kuitenkin puhutaan eutanasiaa koskevasta lainsäädännöstä, ei enää puhuta pelkästään yksilön valinnoista, vaan paljon suuremmasta yhteiskunnallisesta kysymyksestä, hän jatkaa.
Sekä Maailman lääkäriliitto että Suomen lääkäriliitto ovat vastustaneet eutanasian sallimista. Ero lääkärien ja maallikkojen suhtautumisessa selittyy Saarron mukaan sillä, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat paljon enemmän tekemisissä kuoleman kanssa kuin me muut.
– Vanhukset on piilotettu vanhainkoteihin ja kuolevat sairaaloihin. Se on hyvin vieras ja pelottava maailma tavallisille ihmisille. Tässä on vähän sellainen ajatus, että sallimalla eutanasia elämän loppuvaiheeseen liittyvät ongelmat on hoidettu.
– Toive eutanasiaan kumpuaa pelosta. Mitä kauempana kuolemasta ollaan, sen pelottavampaa se on. Ihmiset, jotka työskentelevät kuolevien ihmisten kanssa näkevät, ettei kuolema ole niin pelottavaa. Ei se kaunistakaan ole, mutta pelot ovat suuremmat kuin mihin olisi aihetta, professori jatkaa.
Kuten valtaosa kuolevia potilaita hoitavista kollegoistaan, Saartokin vastustaa eutanasian sallimista. Hänen mukaansa kyseessä ei ole vakaumus, vaan pelko siitä, että ollaan tekemässä niin suurta yhteiskunnallista muutosta, että sitä on lopulta mahdoton hallita.
– Jatkuvasti joudumme sen jälkeen miettimään kenelle eutanasia sallitaan, sen piiriin olisi tulossa uusia ryhmiä. Lopulta kyse ei enää ole eutanasian sallimisesta, vaan siitä, kenelle se tehdään.
Professori näkisi eurooppalaiselle eutanasiakeskustelulle selkeän vaihtoehdon. Kuolinavun sallimisen sijasta pitäisi keskustella siitä, miten parannetaan vanhustenhoitoa, palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa.
– Maailman terveysjärjestö WHO varoitti jo parikymmentä vuotta sitten, että jos emme nyt satsaa vanhuksiin ja palliatiiviseen hoitoon, olemme suurissa vaikeuksissa. Ja nyt olemme, Saarto sanoo.
– Jos olisimme menneet siinä järjestyksessä kuin asiat olisi pitänyt tehdä ja olisimme kuunnelleet WHO:ta, niin meillä ei olisi niin paljon pelkoa ja sitä kautta tarvetta kannattaa eutanasian laillistamista. Tämä kumpuaa huonosta hoidosta ja sitä kautta ihmisille syntyneistä peloista, hän jatkaa.
Asiat voitaisiin toki vanhalla mantereella edelleen panna kuntoon, mutta nopeasti se ei käy. Saarron mukaan työmaata olisi 5–10 vuodeksi, vaikka aloitettaisiin heti.
– Sen jälkeen voisimme arvioida, mitä pystyimme näillä keinoilla tekemään, minkä jälkeen vuorossa olisi laaja keskustelu päätösten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Sen ajankohta ei ole kuitenkaan nyt Euroopassa sen paremmin kuin missään muuallakaan, sen verran retuperällä on vanhusten hoito ja saattohoito.
Eutanasia on Suomessa kielletty. Saarto on mukana sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä, jossa pohditaan lainsäätelyn tarvetta elämän loppuvaiheen hoidossa niin saattohoidon kuin eutanasiankin osalta.