Antti Siika-aho ehdolle keskustan puoluesihteeriksi – "Meidän pitäisi innostaa taas osallistumaan"
Kiinteistö- ja rakentamisalan edunvalvontajärjestön yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho, 37, asettuu ehdolle keskustan puoluesihteeriksi.
Siika-aho kertoo tiedotteessaan haluavansa uudistaa keskustan tekemisen tapoja. Hän kertoo haluavansa johtaa avaralla katseella ja aatteen palolla ja nostaa tärkeimmäksi tehtäväkseen keskustalaisten pulssin kuuntelemisen ja tuntojen tulkitsemisen.
– Minulle keskusta on aatteellinen koti, jossa saa kokeilla rajoja, kasvaa turvassa ja olla myös väärässä, Siika-aho sanoo.
Siika-ahon mukaan liian moni kokee, että keskustan syy ja tarkoitus ovat kadoksissa.
– Siksi meidän pitäisi innostaa taas osallistumaan. Tarjotaan jäsenyydelle vastinetta ja avataan vaikuttamisen ovi myös heille, jotka vasta katsovat kohti keskustaa. Keskitytään vahvuuksiimme ja haastetaan toisiamme kaikessa, missä on parantamisen varaa.
Siika-aho on toiminut aiemmin keskustassa muun muassa puoluehallituksen jäsenenä, Helsingin piirin puheenjohtajana, Keskustanuorten pääsihteerinä sekä elinkeinoministerin erityisavustajana kahdessa edellisessä hallituksessa. Hän kuvailee itseään kokeneeksi keskustatoimijaksi.
Helsingin Vallilassa asuva, mutta Haapajärven Koposperää sydämensä kotinaan pitävä Siika-aho lupaa liikkua puoluesihteerinä myös epämukavuusalueella ja olla antamatta vakavamielisyydelle ylivaltaa.
– Uskon, että uudistumme parhaiten, kun uskallamme myös hymyillä. Ollaan läsnä ja lähellä. Kannustetaan paikallistoimintaan, koulutetaan ja kasvatetaan aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Kuullaan kaikkia rakentavia ehdotuksia ja annetaan tila kovastikin erilaisille ajatuksille.
Keskustan seuraava puoluesihteeri valitaan 23. syyskuuta Turussa ylimääräisessä puoluekokouksessa. Kisaan ovat toistaiseksi ilmoittautuneet Ajatuspaja Alkion tutkimuspäällikkö Pauliina Maukonen ja espoolainen keskusta-aktiivi Tea Saarniala.
Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana työskentelevä Aleksi Koivisto on kertonut harkitsevansa asiaa ja ilmoittavansa kantansa kesäkuun aikana.