Analyysi: Rinne jatkanee SDP:n johdossa, mutta nurina ei lopu 

Pitkin syksyä ehdittiin arvuutella, onko Antti Rinteellä aikeita ja mahdollisuuksia jatkaa SDP:n puheenjohtajana.

Nyt on tiedossa, että aikeita on. Näyttää myös siltä, että Rinne saa jatkopestin helmikuussa Lahdessa pidettävässä puoluekokouksessa.

Kun vahvimpana haastajatarjokkaana pidetty eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ei lähtenyt kisaan, peli taisi ratketa. Muiden mahdollisten haastajanimien takamatka taitaa olla aivan liian pitkä.

Rinne on epäilemättä juntannut syksyn mittaan ronskisti varmistaakseen valintansa, ja sen pelin hän taitaa.

Todennäköistä on, että Rinteellä oli takanaan enemmistö SDP:n 500 puoluekokousedustajasta jo ennen kuin puhujalistajupakassa ryvetetty Lindtman julkisti päätöksensä kisan väliin jättämisestä.

Kokonaan toinen juttu on, että Rinteen asema ei missään nimessä ole sellainen, kuin toiselle kaudelle pyrkivällä puheenjohtajalla pitäisi olla. 

Puolue ei ole edelleenkään kunnolla puheenjohtajansa näpeissä. Tyytymätöntä nurinaa on ilma sakeana, eikä normaalitilassa haastajista vielä edes puhuttaisi.

Erilaisiin kuppikuntiin jakautuneen SDP:n tilasta kertoo kuitenkin jotain sekin, ettei puoluesihteeri Reijo Paananen osaa sanoa, haluaako hän jatkaa tehtävässään vai ei.

Seinäjoen vuoden 2014 riitaisassa puoluekokouksessa Rinne syrjäytti Jutta Urpilaisen ay-väen vahvalla tuella. Monille hän oli kuitenkin vasta hätävaravaihtoehto, kun Lauri Ihalaisen ja Riku Aallon houkuttelu ehdolle ei onnistunut.

Vain harva pitää eduskuntavaalit jo kertaalleen hävinnyttä Rinnettä tulevaisuuteen katsovana uudistajana, joiden perään SDP:ssä on viime aikoinakin kyselty.

Demarijohtajan suurimmaksi synniksi on luettu kuitenkin esiintymistaitojen puute. Se saa monet miettimään, kannattaako jo kerran pettänyt hevonen viedä radalle vai makkaratehtaalle.

SDP:n vaalistrategisia kuvioita sotkee osaltaan puolueen muita puolueita harvempi kolmen vuoden puoluekokoussykli.

SDP palasi vanhaan käytäntöönsä viime puoluekokouksessa virallisesti ohjelmatyöhön liittyvillä syillä, mutta sisäiseltä valtapolitiikalta tuoksahtaen.

Jos tarkoitus oli rauhoittaa puolueen sisäistä riitelyä ja valtapelejä, niin kovin onnistuneelta ratkaisu ei näytä. Puheenjohtajakeskustelua ei edes tarvitsisi käydä nyt,  jos ennen vaaleja olisi vielä puoluekokous, jossa voisi tehdä strategisia henkilövalintoja.

Kolme vuotta on nykypolitiikassa ikuisuus, ja haastajille kysymys on omasta urasta. Jos tilaisuuteen ei tartu oikealla hetkellä, aika tai puoluetoveri voi ajaa ohitse.

Toisaalta myös istuvan puheenjohtajan haastaminen voi olla virhe, jos voiton mahdollisuuksia ei ole.

Asiassa riittää miettimistä vielä jäljellä olevilla puheenjohtajakandidaateilla Tuula Haataisella, Timo Harakalla ja Tytti Tuppuraisella.

Kuntavaaleista on puhuttu joskus eduskuntavaalien esinäytöksenä, mutta tällä kertaa ne eivät sitä ole. Välissä ovat vielä presidentinvaalit ja niihin koplatut maakuntavaalit.

Tulevaisuutta ajatellen kiinnostavaa on kuitenkin muun muassa, millaiseen tulokseen gallup-romahduksen kokenut perussuomalaiset yltää samalla, kun puheenjohtaja Timo Soinin poliittinen liekki hiipuu.

Viime kunnallisvaaleissa voimiensa tunnossa ollut puolue jäi tuntuvasti kevään 2011 jättivoittonsa lukemista. Siitä huolimatta se kykeni uusimaan niin kutsutun jytkynsä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Keskustalla ei pitäisi olla kuntavaaleissa erityisiä murheita.

Pääministeripuolue keskustalla ei pitäisi olla kuntavaaleissa erityisiä murheita, vaikka sotessa riittää vielä selittämistä niin omille kuin muillekin. Näytön paikka vaalit ovat erityisesti uudelle puoluesihteerille Jouni Ovaskalle.

Keskusta on pysynyt gallupeissa 20 prosentin lukemissa ja ykkös- tai kakkospaikalla kyselystä riippuen.

Puheenjohtaja Juha Sipilä oli vastikään Iltalehden Pääministeripörssissäkin 29 prosentin kannatuksella ykkössijalla yhdessä kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa.

Sipilän suunta oli kuitenkin kyselyssä kaksi prosenttiyksikköä ylös, kun Orpon oli kolme prosenttiyksikköä alas.

Hallituspuolueet saivat vaaleja ajatellen yhden ikävän asian pois päiväjärjestyksestä, kun vanhainkotien hoitajamitoitus päätettiin pitää ennallaan.

Mitoituksen laskeminen 0,5 hoitajasta 0,4 hoitajaan potilasta kohti olisi ollut oppositiolle vaaliaseena magnum-revolveri, jolla se olisi myös turhia kursailematta paukutellut pitkin seiniä vaaliteltoilla ja televisiopaneeleissa.

Toki oppositio yrittää ottaa suunnitelman perumisesta itselleen kunnian nytkin, mutta vastapuolen demonisointi ja mustamaalaaminen olisi ollut vaalitaktisesti tehokkaampaa.