50-vuotias Antti Kaikkonen on kokenut politiikassa myös sen, kun hänet on lyöty kanveesiin – "Ihan hyvässä ryhdissä tässä voi olla kaiken jälkeen"
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) muistaa hyvin, kun hän nuorena kansanedustajana asteli eduskunnan suureen saliin.
Oli vuosi 2003. Kaikkosen paikka oli takarivissä, niin kuin eduskunnan tapoihin kuuluu.
Jossain kaukana siinsivät ne eturivin istujat: eduskunnan pitkäaikaisimmat kansanedustajat ja todelliset politiikan konkarit. Heitä kohtaan saattoi tuntea pientä kunnioitusta.
Viime aikoina Kaikkonen sanoo havahtuneensa siihen, että yhtäkkiä hän istuu eturivissä itse. Takana on jo yli parikymmentä vuotta valtakunnantason politiikkaa.
– Enpä olisi arvannut, että näin pitkä ura tästä tulee, Kaikkonen naurahtaa.
Ajankulun havahtumiseen on toinenkin syy, sillä Kaikkonen täyttää 50 vuotta ensi keskiviikkona 14. helmikuuta.
Puolen vuosisadan kolahtaminen mittariin tuntuu Kaikkosesta hyvältä, mutta myös hieman hämmentävältä.
– Nuorena tuntui siltä, että viisikymppiset ovat aika vanhoja ihmisiä, mutta nyt ei ole ollenkaan sellaisia ajatuksia. Oikeastaan tuntuu, että yhä nuoremmat ja nuoremmat täyttävät viisikymmentä.
– Ikäkriisistä ei ole tietoakaan, ellei sellainen ensi viikolla vielä jostain pelmahda esiin, hän virnuilee perään.
Kaikkosen uralle mahtuu niitä hetkiä, jolloin politiikka on antanut paljon. Mutta myös niitä hetkiä, jolloin hänet on lyöty kanveesiin ja kaikki on tuntunut vähän aikaa pahalta.
Kaikkosen mukaan vuodet ovat opettaneet runsaasti. Hän sanoo oivaltaneensa, että aina on lopulta mentävä eteenpäin.
– Ihan hyvässä ryhdissä tässä voi olla kaiken koetun jälkeen.
Politiikassa on hänen mukaansa olennaisinta kyky tehdä yhteistyötä. Vaikka kuinka kokisi olevansa oikeassa, sitä on turha inttää, ellei löydä näkemyksilleen ymmärrystä ja kannatusta muilta. Usein se edellyttää sitä, että tulee itse vastaan muita.
– Hyvä muistisääntö on se, että ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Niitä kannattaa käyttää samassa suhteessa.
Kaikkosen vuodet puolustusministerinä osuivat aikaan, jolloin Suomi joutui tekemään historiallisen kovia päätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan.
Ministerivuosiensa vaikeimmaksi hetkeksi hän nimeää 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
– Meillä oli puolustushallinnossa siitä jo etukäteen tiedustelutietoa, että näin siinä tulee käymään, mutta siitä huolimatta pettymys oli ja on edelleen valtaisa. Ei tällaista pitäisi olla enää 2020-luvun Euroopassa.
Venäjän julma sotaoperaatio sysäsi liikkeelle Suomen Nato-prosessin. Ministerin aikataulut olivat siitä lähtien kiireisiä. Kalenteri oli tupaten täynnä.
– Se oli menoa koko ajan.
Suomen Nato-tie ei ollut mutkaton. Ensin oli tehtävä iso työ, jotta päätös hakea puolustusliiton jäseneksi oli mahdollista. Hakemusten jättämisestä kesti melkein vuoden ennen kuin viimeinen Naton jäsenmaa Turkki lopulta näytti Suomelle vihreää valoa.
Siksi Kaikkosella on jäänyt parhaimpana kokemuksena ministerivuosilta mieleen hetki, jolloin Suomen lippu nousi Brysselissä Naton päämajan edessä salkoon Maamme-laulun soidessa.
Kaikkonen muistuttaa, ettei Nato-prosessi ollut vain poliitikkojen hanke, vaan sille oli poikkeuksellisen laaja kansan tuki.
– Porukka aika usein näytti peukkua, kun tuolla kaduilla liikkui. Se tuntui hyvältä.
Rajun vaalitappion viime keväänä kokenut keskusta on saanut totutella viime kesästä lähtien oppositiopuolueen rooliin.
Kaikkonen myöntää, ettei se ole ollut puolueelle täysin kivutonta. Uuden roolin omaksuminen ottaa aikansa pitkien hallitusvuosien jälkeen.
– Kyllä keskusta alkaa pikkuhiljaa löytää tekemisen tavan, jossa tuemme hallitusta silloin, kun katsomme sen perustelluksi ja esitämme omia vaihtoehtojamme silloin, kun on sen paikka, hän pohtii.
– Mutta varmaan jonkin aikaa menee vielä, ennen kuin se oma toimintalinja on täysin löytynyt ja kirkastunut, hän lisää.
Kaikkonen uskoo, että vielä joskus tulee aika, jolloin keskustan edustamalle maltilliselle ja rakentavalle keskivoimalle on taas laajempaa tarvetta. Se ei kuitenkaan muutu kannatukseksi itsestään.
– Meidän pitää tehdä työtä, että suomalaisten luottamus meitä kohtaan voisi vahvistua. Se edellyttää meiltä itseltämmekin viisautta.
Omia tehtäviään eduskunnassa Kaikkonen luonnehtii mielenkiintoisiksi ja motivoiviksi. Hän toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa keskustan valiokuntavastaavana, eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnassa jäsenenä ja Patrian neuvottelukunnassa puheenjohtajana.
– Ne sopivat itselleni luontevasti. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole oppositiopolitikoinnin ykkösfoorumi, vaan tarkoitus on rakentaa konsensusta ja edistää Suomen turvallisuutta.
Entä tulevaisuus?
Marraskuussa Kaikkoselta kysyttiin Poditiikka-podcastissa, kiinnostaako häntä keskustan puheenjohtajuus.
– En ole pyrkimässä, mutta en myöskään sano, ettei koskaan. Jos paikka joskus aukeaa, niin katsotaan sitten, Kaikkonen vastasi tuolloin.
Hän kuitenkin korosti, ettei aio haastaa istuvaa puheenjohtajaa Annika Saarikkoa.
Mitä Kaikkonen ajattelee asiasta nyt?
– Ei ole mitään uutta kerrottavaa tästä aiheesta. Asia ei ole ajankohtainen, eikä minulla ole lisättävää aiempiin kommentteihini.
Kaikkonen sanoo, että hänen motivaationsa yhteisten asioiden hoitamiseen ja politiikassa toimimiseen ovat hyvällä tasolla. Hän voisi kuvitella toimivansa politiikassa vielä kymmenenkin vuoden päästä, mutta se vaatii kannatuksen uusimista moneen kertaan.
– En myöskään vierasta ajatusta, ettenkö voisi tehdä jotain muutakin. Mutta nyt tehdään tätä, intoa riittää.
Politiikassa on kohistu viime viikosta alkaen Kaikkosen seuraajan, puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) reserviläispuheista.
Häkkänen sanoi viikko sitten Kyrönmaa-lehden haastattelussa etsivänsä keinoja, jotta Puolustusvoimien reservistä ei pystyisi eroamaan. Häkkäsen kommentit käynnistivät reservistä eroamisen aallon.
Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) pääministeriaikojen erityisavustaja Dimitri Qvintus kirjoitti kohun mainingeissa viestipalvelu X:ssä, että hänellä alkaa tulla jo Kaikkosta ikävä.
– Mukavahan se on, jos joku ikävöi, mutta politiikka on sellainen laji, että mikään tehtävä ei ole ikuinen, Kaikkonen naurahtaa.
Kaikkosen mukaan Häkkäsen kommentit olivat harkitsemattomia ja huonosti muotoiltuja. Hän muistuttaa, että puolustusministerin lausuntoja kuunnellaan, luetaan ja seurataan erittäin tarkasti. Lipsahduksia olisi siksi syytä välttää kaikin keinoin.
– Sekin kannattaa muistaa, että media se on pienempikin media, Kaikkonen kuittaa.
Kaikkonen kuitenkin myöntää, että reservistä eroamisen tiukentamisen mahdollisuutta olisi syytä selvittää etenkin poikkeusolojen näkökulmasta.
Hänen mukaansa reservistä eroaminen on suhteellisen kevyt menettely – ehkä liiankin kevyt. Rauhan aikana se ei hänen mielestään ole ongelma, mutta asia pitäisi pohtia kunnolla läpi poikkeustilanteita ajatellen.
– Mihinkään paniikkiratkaisuihin ei ole tarvetta. Meillä on vahva ja maanpuolustustahtoinen reservi. Täytyy kuitenkin varmistaa, että systeemi pelaa myös poikkeustilanteissa ja -oloissa.
Kaikkosen mukaan Suomessa pitäisi pohtia myös sitä, voisivatko siviilipalveluksen suorittaneet osallistua nykyistä laajemmin kokonaisturvallisuutta palveleviin tehtäviin kuten väestönsuojeluun tai pelastustoimen avustaviin tehtäviin.
– Sellainen edellyttäisi lakimuutosta, mutta pitäisin sitä perusteltuna. Olen varma, että monet siviilipalveluksen suorittaneet olisivat tällaisesta isänmaan palvelemisesta myös kiinnostuneita.
Kaikkosen syntymäpäivä osuu ystävänpäivään, jolloin monet suomalaiset lähettelevät toisilleen sydänemojeilla koristettuja viestejä.
Kaikkosen mukaan se on hauska sattuma. Viisikymppiset ovat hänen mukaansa hyvä syy pitää juhlat.
Sellaiset hän aikoo järjestää syntymäpäivänään Tuusulan ilmatorjuntamuseolla. Soppatykeistä tarjoillaan hernekeittoa ja kahvipannukin lämpiää.
Pienimuotoiset juhlallisuudet täytekakkukahveineen on tarkoitus järjestää myös perhepiirissä.
– Siinä se. Kyllä se sitten tasavuosien juhliminen riittää.