160 vuotta sitten Venäjän keisari piti Helsingissä puheen – Siitä lähti kehitys, joka teki Suomesta nykyisenlaisen parlamentaarisen demokratian

Valtiopäivät

Tasan 160 vuotta sitten Helsingissä vietettiin merkittävää juhlapäivää. Itse Venäjän keisari Aleksanteri II oli saapunut suuriruhtinaskuntansa pääkaupunkiin avaamaan valtiopäivät.

Suomi kuului tuolloin Venäjään ja tsaari oli valtakuntansa korkein hallitsija. Suomella oli autonominen asema Venäjän osana.

Merkityksellisen tuosta syyskuun 18. päivästä vuonna 1863 teki se, että valtiopäivät avattiin ensimmäistä kertaa yli viiteenkymmeneen vuoteen.

Edellisiä valtiopäiviä oli vietetty vuonna 1809, jolloin Suomi oli siirtynyt Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle.

Juhlapäivä alkoi jumalanpalveluksella Helsingin Nikolainkirkossa eli nykyisessä tuomiokirkossa. Sen jälkeen juhlallisuudet jatkuivat Keisarillisessa palatsissa eli nykyisessä Presidentinlinnassa.

Tsaari Aleksanteri II piti palatsissa valtaistuinpuheen, jossa hän lupasi säädyille aloiteoikeuden kaikissa muissa paitsi vallanjakoa koskevissa perustuslaillisissa kysymyksissä. Keisari istui juhlavan tilaisuuden ajan valtaistuimellaan.

Juhlapäivä huipentui Helsingin rautatieasemalla pidettyihin tanssiaisiin. Seuraavana päivänä Aleksanteri II lähti paluumatkalle Pietariin.

Vuoden 1863 valtiopäiviä on pidetty jälkikäteen merkittävinä siksi, että siitä katsotaan todenteolla alkaneen Suomen kehittymisen kohti parlamentaarista demokratiaa.

Vuoden 1863 valtiopäivät päättivät myös pitkän valtioyöksi kutsutun ajanjakson, jolloin valtiopäivät eivät kokoontuneet kertaakaan Suomessa. Maata hallittiin tuona aikana pitkälti virkamiesten johdolla. Paine yhteiskunnalliselle uudistamiselle oli kuitenkin kasvanut merkittävästi.

Aleksanteri II:n suostuminen valtiopäivien koolle kutsumiseen johtui paljon Puolasta. Venäjän maakunnaksi alennetussa Puolassa syttyi kapina, joka aiheutti huolta keisarikunnassa.

Aleksanteri II halusi palkita suomalaiset siitä, että he pysyivät Puolan kapinan ajan rauhallisina. Samalla keisari pyrki myös estämään kapinamielialan leviämisen Suomeen. Hän oli tietoinen siitä, että Suomessa oli käyty keskustelua emämaahan suhtautumisesta uudistusmielisten ja yhteistyön nimeen vannonvien kesken.

Vuoden 1863 valtiopäivät kokoontuivat Helsingin Ritarihuoneella. Valtiopäiville kokoonnuttiin säädyittäin. Valtiopäiväedustajat edustivat aatelistoa, papistoa, porvaristoa ja talonpoikia.

Suurin osa suomalaisista ei saanut edustajaansa valtiopäiville, sillä selvä enemmistö suomalaisista oli säätyjen ulkopuolella.

Nelisäätyiset valtiopäivät olivat vuonna 1863 jo hieman vanhentuneet. Esimerkiksi Ruotsi siirtyi kaksikamarisiin valtiopäiviin kolme vuotta myöhemmin vuonna 1866. Venäjän alamaisuudessa toimineelle Suomelle sellainen ei kuitenkaan ollut mahdollista.

Huomionarvoista on, ettei valtiopäiväedustajien joukossa ollut myöskään yhtään naista. Suomessa naiset saivat vaalioikeuden ja myös äänioikeuden vasta 44 vuotta myöhemmin vuonna 1907.

Valtiopäivät kestivät syyskuulta 1863 huhtikuulle 1864.

Suomalaiset olivat toivoneet, että valtiopäivät saisivat itsenäistä päätösvaltaa suhteessa keisariin. Se ei toteutunut. Myöskään keisarin lupaama aloiteoikeus ei toteutunut, vaan valtiopäiväasiat kiersivät senaatista kenraalikuvernöörin kautta keisarin hyväksyttäviksi. Käsiteltävät asiat tuli anoa keisarilta.

Valtiopäivät saivat aikaan kuitenkin joitakin yhteiskunnallisia uudistuksia, joilla oli oma painoarvonsa. Muun muassa kunnat ja seurakunnat erotettiin toisistaan.

Kaikkein olennaisinta oli se, että valtiopäivät alkoivat vuoden 1863 jälkeen kokoontua säännöllisesti. Valtiopäivät oli kutsuttava koolle joka viides vuosi. Vuodesta 1882 ne alkoivat kokoontua joka kolmas vuosi.

Se loi merkittävän pohjan demokraattisen ja parlamentaarisen suomalaisen kansanedustuslaitoksen syntymiselle. Suomessa vuoden 1863 valtiopäiviä juhlittiin näyttävämmin kymmenen vuotta sitten, jolloin niistä tuli kuluneeksi 150 vuotta.

Valtiopäivät palauttanut Aleksanteri II sai Suomessa eräänlaisen sankarin maineen. Hänen patsaansa pystytettiin Helsingin yhdelle keskeisimmälle paikalle, Senaatintorille. Siellä se sijaitsee edelleen.

Venäjän kuohuva sisäpolitiikka koitui kuitenkin keisari Aleksanteri II:n kohtaloksi. Hänet murhattiin maaliskuussa 1881.

Hän oli Venäjän kolmanneksi viimeinen keisari. Hänen jälkeensä keisarillista Venäjää hallitsivat vielä Aleksanteri III (1881–1894) ja Nikolai II (1894–1917).