Tiede on voimassa toistaiseksi
Maatalous- ja ruokatieteet voivat hyvin. Viikolla järjestetty Maataloustieteen Päivät veti Helsingin Yliopistolle Stadin keskustaan yli 700 osallistujaa. Esityksiä oli kahteen päivään kymmeniä.
Nostan esiin vain yhden, jossa professori Jyrki Niemi pohti tieteen asemaa polarisoituneessa yhteiskunnassa. Myös ruokatieteet ovat saaneet osansa tahallisesta väärinymmärtämisestä, väheksymisestä, parjaamisesta, vääristelystä, politisoinnista ja muista sananvapauden nimissä tehdyistä loukkausyrityksistä.
Asia ei sinänsä ole yllättävä, sillä tiede ja tiedeperusteinen keskustelu ovat kokeneet monta johdonmukaista hyökkäystä. Yhteys ääriajattelun voimistumiseen on olennainen ja ilmeinen.
Tiede on lähtökohtaisesti julkista ja jo tutkimusasetelmasta lähtien vertaisarvioinnin tai paremmin sanottuna kritiikin kohteena. Tiedemaailma kannustaa – tai ainakin sen tulisi kannustaa – toisinajatteluun ja itsenäiseen toimintaan. Tieteen tekemisen olemuksena on siten jatkuva itsensä ja luomansa ”todellisuuden” haastaminen ja korjaaminen.
Tiede ei ole pysyvä olotila vaan ”voimassa toistaiseksi”. Tällainen hetki voi olla lyhytkin, vaikka tietenkään korjattavuus ei kohdistu luonnontieteellisiin faktoihin, kuten sekunnin kestoon tai veden jäätymislämpötilaan.
Niemi totesi, että murheellisinta on, jos tiede alistetaan vain ”yhdeksi mielipiteeksi muiden joukossa”.
Toisaalta jo samasta tutkimuksestakin voi löytää aineksia oman poliittisen mielipiteensä tueksi ja päinvastoin. Tällainen on tieteen väärinkäyttöä mutta johtaa helposti siihen, että tutkijat varovat tai piilottelevat johtopäätöksiään.
Useasti tiede ja tutkimus pyrkivät erilaisten skenaarioiden ja vaihtoehtoisten polkujen kautta luomaan kuvan poliittisten valintojen seurauksista.
Tätäkin voidaan tulkita väärin tai vääristellen. Jos vaikkapa maatalouspolitiikan valinta osuisi ilmastopainotteiseen tukipolitiikkaan, se ei tarkoita markkinalähtöisyyden katoamista tai huoltovarmuuden olennaista heikentymistä. Painotukset on tehty kokonaisharkinnan selventämiseksi, ei poliittiseksi kannanotoksi.
Tiede ei sellaisenaan vaadi päättäjiltä mitään, vaikka sellaistakin kuulee. Päätöksenteon takana ovat päättäjien arvot ja niistä johtuvat valinnat, eivät tutkijan arvot.
Toki arvoperusteisuus vaikuttaa tieteentekijän tutkimuskohteen valintaan, ehkä tutkimusasetelmaankin. Se on sukua toimittajan uutispäätökselle, mutta silti todella kaukana mediamaailman impulsiivisuudesta ja pinnallisuudesta.
Tiede joutuu kamppailemaan asemastaan.
Ruokajärjestelmässä kovimmilla on viime vuosina ollut ravitsemustiede suosituksineen. Uusitut ohjeet painottivat kasviksia ja vihanneksia lihan ja erityisesti prosessoitujen leikkeleiden kustannuksella. Tämä johti voimakkaaseen arvosteluun, myös Orpon hallituksen tasolta.
Kritiikki on sallittua ja itsekin moitiskelin ravitsemuksen kytkemistä ympäristötoimiin, vaikka ne samaan suuntaan vaikuttavatkin.
Kohun hieman laannuttua voi katsoa, mitä on tapahtunut. Lihan kulutus ei sinällään ole laskenut, osin jopa kasvanut. Leikkeleiden myynti on vähentynyt ja kasvikset jatkaneet lievää nousuaan, kuten otaksuttiinkin. Luottamus tiedeperusteisiin suosituksiin ei siis ole ainakaan heikentynyt Suomessa.
Yhdysvalloista presidentti Trumpin kabinetissa ravitsemusta on katsottu nyt erityisesti maatalouden tuotantorakenteen kautta.
Terveysministeri Robert Kennedy on kääntänyt ruokapyramidin ylösalaisin ja painottaa lihan ja voin kulutuksen lisäämistä. Tämäkään muutos ei ole ihan mustavalkoinen.
Ponnistelut on suunnattu erityisesti sokerin kulutuksen alentamiseen, mikä ei ole ylipainosta kärsivän kansakunnan kohdalla uutinen. Se olisi ollut, jos sokeriakin olisi haluttu lautaselle lisää.
Suomalaiset ravitsemustieteilijät ovat arvioineet keikautusta varoen ja löytäneet amerikkalaisten mallista hyviäkin asioita. Selvää on, että päätös on arvopäätös eikä tiede ole ollut ainakaan ihan ykkösperustelu valinnoille.
Tiede joutuu kamppailemaan asemastaan. Vielä sen kunnioitus ei ole suomalaisesta yhteiskunnasta kadonnut vaikka yrityksiä siihen suuntaan on.