Porrasauto sai osuman lentokoneen siivestä – Otkes aloitti tutkinnan
Onnettomuustutkintakeskus eli Otkes aloittaa tutkinnan vakavasta vaaratilanteesta, jossa lentokoneen siipi osui pysähtyneeseen porrasautoon Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Onnettomuus tapahtui kiinalaisen Juneayo-lentoyhtiön koneelle elokuun lopussa, kun kone tuli matkustajaterminaalin parkkipaikalle. Otkesin mukaan Kiina ja Yhdysvallat ovat nimenneet turvallisuustutkintaan valtuutetut edustajat.
Helsinki-Vantaalla sattui elokuussa myös toinen onnettomuus, kun lentokone lähti moottorien käynnistyksen jälkeen tahattomasti liikkeelle ja törmäsi maavirtalähteeseen. Koneen seisontajarru ei ollut päällä.
Kukaan ei loukkaantunut kummassakaan elokuun onnettomuudessa.
Otkesin tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta kertoo tiedotteessa, että onnettomuuksissa ei ole yhtäläisyyksiä.
Nyt tapahtuneen onnettomuuden tutkinta kohdistuu muun muassa maahuolintapalveluihin.
– Paneudumme tutkinnassa esimerkiksi siihen, mihin erilaisia ajoneuvoja ja kuljetuskärryjä parkkeerataan lentoasemalla ja miten niitä käytetään lentokoneiden läheisyydessä, Kotiranta sanoo.
Kotirannan mukaan lähes kaikissa tutkinnoissa myös ihminen on jossakin määrin osallisena vaaratilanteen tai onnettomuuden syntyyn.
Otkesin mukaan tutkinta kestää yhdeksästä kuukaudesta vuoteen. Tutkinnassa ei oteta kantaa syyllisyys- ja vahingonkorvauskysymyksiin.