Rehellisesti keskellä
Keskustalaisten sekä ylipäätään politiikkaa seuraavien piirissä keskustelu keskustalaisuuden relevanssista tässä ajassa käy koko ajan jatkuvana – ainakin pinnan alla. Siis aina ei julkisuudessa, kun olemme joutuneet mediassa jokseenkin näkymättömään rooliin.
Julkisuudessa näkyessämme oikeisto ja vasemmisto monesti sitten vielä pyrkivät maalaamaan meille naureskelua herättävän viihde-esiintyjän roolin.
Keskustan ja keskitien tarpeellisuuden aprikointi ei ole ihmeellistä, sillä tämän ajan polarisoituneessa keskustelukulttuurissa ääripäät ja koviten parkuvat tuntuvat saavan äänensä parhaiten kuuluviin. Maltillinen keskitie ja järjen ääni hukkuvat huutajien alle, jollaisia on ikävä kyllä omissa riveissämmekin.
Emme saa antaa tällaisen kyseenalaistavan tappiomielen lannistaa meitä, vaan nyt on aika rivien hajottamisen sijaan löytää jälleen yhdistävät tekijämme.
Keskustalaisten ei poliittisten ääripäiden ristitulessakaan tule pelätä ilmaista kantojaan itsenäisesti ja omista arvoistaan ammentaen. Olemme parissa viime hallituksessa toimiessamme syyllistyneet liikaa aivan päinvastaiseen ja vielä sitäkin enemmän leimautuneet julkisuudessa milloin oikeisto-, milloin vasemmistopuolueiden airueksi.
Nyt oppositiossa viimeistään voimme ottaa kantaa rehellisesti ja pelkäämättä leimautumista. Emme ole puolueena sosialisteja, emmekä kapitalisteja.
Keskusta ei ole myöskään mitään näiden välissä. Olemme, kuten aina, moniääninen ja yhteen nivova läpileikkaus yhteiskunnastamme, joka yrittää löytää totuuden keskeltä sisäisen keskustelun kautta tapahtuvalla kantojen hiomisella.
Tätä suoraa keskustelua tarvitsemme – toisia kunnioittavassa hengessä. Olemme se ainoa voima, joka voi moniäänisyydessään yhdistää myös kansan vaaliuurnilla, sillä mustavalkoinen vastakkainasettelu ja hallituspolitiikan ideologinen heiluriliike eivät ole sitä, mitä suomalaiset kaipaavat.
Jo vuoden 2019 eduskuntavaalitappion jälkeen olisi pitänyt tehdä syvä itseanalyysi, käydä raivoisaa sisäistä debattia arvoistamme ja tarvittaessa tehdä näiden uudelleen arviointia, mutta se jäi sitten hyvin puolitiehen.
Nyt jos koskaan on tuon työn paikka, sillä vaikka arvomme olisivatkin muuttumattomat, keskustelun ja arvopohdinnan kautta voimme jälleen löytää uudelleen sen palavan innon, jolla 2011 kaamean rökäletappion jälkeen saimme oppositiokaudella rivit suoriksi marssien voittoon vuonna 2015.
Olli Rehnin presidentinvaalikampanjan synnyttämä hurmos ei saa päättyä noihin vaaleihin, vaan olkoon se pohjatyö seuraaviin eduskuntavaaleihin, jotka lähdemme voittamaan. Se onnistuu vain olemalla rehellinen kansakunnan yhdistävä voima.