Demokratia ja hyvinvointiyhteiskunta eivät ole wokea
Puhemies Jussi Halla-aho vaatinut useaan otteeseen Ylen rahoituksen leikkausta. Se ei tietenkään ole ongelma, mutta vaateen perusteet hätkähdyttävät: koska YLE on mädännäinen ja puolueellinen.
Perussuomalainen kehitysministeri Ville Tavio on kertonut pelkäävänsä väestönmuutoksen myötä vieraan vallan toimijoiden päätymistä Suomen johtoon.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä on vihjaillut Gazan-Israelin järkyttävien tapahtumien yhteydessä, että ulkoministeriön kymmenien työntekijöiden kannattaisi lähteä kassan kautta, kun uskalsivat haastaa valtion linjaa.
Kansanedustaja Sheikki Laakso väläytti joulun alla potkuja apulaisoikeuskanslerille, jonka näkemys itärajan sulkemisen juridisista ongelmista ei perussuomalaisia miellyttänyt.
Elinkeinoministeri Wille Rydman on todennut ammattiyhdistysliikkeestä, että ”Hakaniemen ay-mafiaa ei kiinnosta työpaikkojen säilyminen Suomessa”.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää on MTV-uutisten mukaan perustellut ja oikeuttanut puolueväelleen osoitetussa jäsenkirjeessä sosiaaliturvan lapsiperheisiin kohdistuvia leikkauksia sillä, että ne osuvat myös maahanmuuttajiin.
Tuoreimpana puolueen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas on toteuttanut näyttävän eron evankelis-luterilaisesta kirkosta ja kuvailee kirkkoa lipereihin sonnustautuneiden sateenkaarivasemmistolaisten ketkujen yhteisöksi.
Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra määritteli perussuomalaisten puoluekokouksessa viime syksynä pohjoismaisen yhteiskuntamallin ytimeen kuuluvan solidaarisuuden vasemmistolaiseksi.
Purra arveli puheessaan, ettei veronmaksaja halua tasata tuloeroja ihmisten välillä omalla korkealla verotuksellaan – eli vannoi fiskaalikonservatismin nimiin ja haluaa valtion keskittyvän vain välttämättömiin asioihin.
Puheenvuorollaan hän mielestäni tarkoitti sitä, että hyvinvointiyhteiskunnan perusajatus heikomman kannattelusta on tullut tiensä päähän. Eikä vain rahan vuoksi. Kova näkemys yhteiskuntamme sairaiden, vanhusten ja vammaisten kannalta. Kaikki sosiaaliturvaa tarvitsevat kun eivät ole kadulla makaavia ideologisesti työttömiä tai maahanmuuttajia.
Koostin nämä viime kuukausien perussuomalaisten lasautukset yhteen siksi, että minusta olemme yhteiskuntana käyneet aivan liian vähän keskustelua siitä, mitä tässä oikeasti tapahtuu. Monia näistä heitoista on joutunut kyseinen poliitikko selittelemään ja perustelemaan, osa on laitettu jälkikäteen huumorin piikkiin.
Kieli poskessa ja kunhan töräytin.
Ei kysymys ole Yleisradion uutisista tai ulkoministeriön työkulttuurista. Kysymys on järjestämällisestä instituutioiden romuttamisesta. Halpamaisista heitoista, joilla kerätään hetken suosiota omalta potentiaalisesta äänestäjäkunnalta ja samalla vaivihkaa järjestelmällisesti romutetaan ihmisten luottamusta yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin.
Tämän edessä ei kannata olla sinisilmäinen. Puheenvuoroilla raivataan tilaa sellaiselle omalle yhteiskuntanäkemykselle, jollaista ei Suomessa ole toviin nähty.
Se on yhteiskuntanäkemys, johon ei kuulu empatia.
Instituutiot saavat mennä, yksilöt ja heidän mielipiteensä voivat nousta tilalle. Kuka rajuimmin sanoo, se vasta rohkein on.
Minullakin on erittäin kriittisiä ajatuksia yhä vain jatkuvista lakoista. Minullakin on vuosien varrella ollut isoja näkemyseroja virkamiesten kanssa. Minäkin kummastelen joskus oikeuslaitoksen ratkaisuja ja puren hammasta puoliysin uutisia katsoessa. Ja kyllä, minäkin olen huolissani Suomen julkisesta taloudesta ja valmis hyväksymään monia leikkauksia.
Mutta kaikkea mieleentulevaa ei tarvitse sanoa ääneen – tai ainakin voi tovin miettiä, miten sen sanoo.
Yhdistääkö vai jakaako? Nimitteleekö vai hakeeko vuorovaikutusta? Repiikö vai rikkooko? Syyllistääkö vai esittääkö ratkaisun? Kunnioittaako toista ihmistä?
Perussuomalaisissa puheenvuoroissa käytetään tietoisesti punaista ja vihreää tussia – kirkko ja valtio, tiedeyhteisöstä puhumattakaan ovat siis vain vasemmistolaista tai woke-henkistä tuuleen huutelua.
Nämä aggressiivisten lausuntojen kohteiksi joutuneet tahot ovat muuten myös monen ihmisen työpaikkoja. Kymmenien tuhansien ihmisten työyhteisöjä. Monen elämäntyö. Niitä johtavat inhimilliset ihmiset – ihmiset, jotka tekevät myös virheitä.
Ja kaikki he eivät ole vasemmistolaisia. Kaikki me emme ole vasemmistolaisia.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina toimiva, pitkän uran oikeusvaltion puolesta tehnyt Pauliine Koskelo totesi Helsingin sanomissa 16.3., että sananvapauden nimissä kiellettyjä aiheita ei ole. Se on vahva oikeus jokaisella kansalaisella.
Itse ajattelen niin, että jokaisella meistä on vastuu miettiä, miten tuon vapautensa käyttää. Maalittaako sillä, yleistääkö sillä, vahingoittaako sillä tahallaan? Aina oleellista ei ole oleellista edes se, mitä sanoo vaan miten sanoo. Kaikkea ei myöskään aina kannata sanoa ääneen – sanat lähtevät elämään omaa elämää. Ne ovat kuin aseita.
Vapaudesta ja vastuusta vapaus on paljon hauskempi. Sitä on mukavampi korostaa. Minä saan sanoa, minulla on mielipide, minä kyllä kehtaan. Oikeasti vapaus ja vastuu kulkevat kuitenkin käsi kädessä.
Ei ole noloa puolustaa yhteiskunnan peruspilareita.
Instituutioiden ja avoimen yhteiskunnan puolustaminen, sivistynyt tapa keskustella ja rohkeus nähdä maailman muutos ei ole wokea tai vasemmistolaista. Se ei ole hyssyttelyä. Ei ole noloa puolustaa yhteiskunnan peruspilareita. Minulle se on keskustalaisuutta ja vielä enemmän suomalaisuutta.
Isänmaallisuutta, jota kehtaan ja haluan puolustaa.
Paitsi ihmiset, myös rakentamamme instituutiot muodostavat demokratian. Oikeusvaltio on niin hieno asia, että sitä ei kannata vaurioittaa edes puolihuolimattomasti.
Koskelo toteaa Helsingin sanomille:
”En voi uskoa, että kukaan vakavasti asioita miettivä haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa oikeusvaltiota horjutetaan. Täällä näkee sen, miten vakaviin oikeudenloukkauksiin se voi johtaa. Siksi oikeusvaltion merkitys on kaikkien syytä tiedostaa. Etenkin poliitikkojen on syytä Suomessakin miettiä sanansa tarkasti näissä kysymyksissä.”