Uudet lennot ja trendit vauhdittavat matkailua
Alkava talvi tuo Lappiin ennätysmäärän ulkomaanlentoja ja matkailu on hyvässä nosteessa myös Pohjois-Pohjanmaalla. Parin viikon päästä saamme ensimmäisen lennon Münchenistä Ouluun ja Kuusamossakin avataan uusi reitti talvikaudelle Düsseldorfiin.
Matkailussa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, jolla on iso vaikutus aluetalouteen. Korona on muuttanut matkailun trendejä pysyvästi. Jos aiemmin yleisellä tasolla lentomatkustus jakaantui säännöllisen liikematkustuksen ja vapaa-ajanmatkustuksen kesken suunnilleen tasan, on trendi nykyään muuttunut.
Etäyhteydet korvaavat liikematkustusta, ja yhä suurempi osa lentomatkustuksesta on vapaa-aikaan liittyvää. Tämä muutos näkyy myös Oulussa, jos katsotaan hotelliyöpyjien jakaumaa työ- ja vapaa-ajan välillä.
Paikkariippumaton työ on kasvattanut bleisure-matkailun suosiota. Kun työn tuottavuus irrotetaan seinistä, voi työtä tehdä missä vain. Tämä joustavuus mahdollistaa työn ja huvin yhdistämisen, kun vapaa-ajan mahdollisuudet ovat parhaassa tapauksessa vain ulko-oven takana
Lentoyhtiöiden reittisuunnittelu seuraa aktiivisesti vapaa-ajan matkustuksen trendejä, ja tässä Suomi on vahvoilla. Talvikauden sesonki pitenee, ja sään ääri-ilmiöiden yleistyessä ilmastomatkailu kääntää kesän matkustusvirtoja Välimereltä kohti Pohjois-Eurooppaa ja Suomea.
Jos verrataan lentoliikenteen synnyttämien työpaikkojen jakaumaa Suomessa ja globaalisti, on Suomessa huimasti hyödyntämätöntä matkailupotentiaalia: globaalisti lentoliikenteen synnyttämistä työpaikoista 51 % on matkailussa, Suomessa vastaava osuus on 28 %.
Matkailijoita houkuttelevat ratkaisut ovat osin samoja, jotka saavat myös paikalliset asukkaat viihtymään erityisesti kaupungeissa. Tulevaisuustutkija Ilkka Halavaa lainaten tulevaisuudessa kaupunkien paremmuus mitataan kyvyllä järjestää ihmisten kohtaamisia. Kun mediaviihde houkuttelevine sisältöineen saa aikaan kiusauksen pysyä kotona, on ensiarvoisen tärkeää, että ihmisillä on syy lähteä liikkeelle.
Alueiden elinvoima syntyy saavutettavuuden, palveluiden ja alueiden ainutlaatuisuuden yhtälöstä. Meillä pitää olla hauskoja, viihtyisiä ja jopa elämyksellisiä paikkoja — olipa kyse tapahtuma-areenasta, kauppakeskuksesta tai jostain muusta tilasta, jossa ihmiset kohtaavat.
Mari Viirelä
Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/