Ruotsi – vaarallinen naapurimme
Olen tähänastisen urani varrella usein turvautunut Max Jakobsonin retoriikkaan puhumalla Ruotsista vaarallisena naapurinamme.
Helsingin Sanomien arkistosta löytyy Mikael Pentikäisen 11.1.1994 julkaisema uutisjuttu:
”Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen yllätti maanantaina yleisönsä Espoossa toteamalla, että Ruotsi on ollut Suomelle vaarallinen naapuri. Sieltä on lainattu liikaa sosialistisia hankkeita. ”Ruotsin vaarallisuus on ollut sitä, että sitä ei ole mielletty vaaralliseksi”, Väyrynen sanoi ja ilmoitti lainaavansa Max Jakobsonin ajatusta. Väyrynen houkutteli Espoon Tapiolaan noin 250 kuulijaa.”
Marraskuussa 2015 julkaisemassani blogissa (Vaarallinen naapuri 9.11.2015) kirjoitin Ruotsin vaarallisuudesta kolmessa asiassa.
- Ruotsin teollisuuden kilpailukyky oli ylivoimainen sen vuoksi, että Suomi kuului euroalueeseen. Vuoden 2008 jälkeen Ruotsin talous oli kasvanut 8 prosentilla ja Suomen supistunut kuudella. Ehdotin, että Suomi irrottautuu eurosta ja ryhtyy toteuttamaan samankaltaista talouspolitiikkaa kuin Ruotsi.
- Arvostelin Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa, joka oli johtanut suoranaiseen pakolaistulvaan. Tästä syystä Ruotsi oli ohjannut osan turvapaikanhakijoista Suomeen. Suomen hallituksen virhe oli, että se antoi tämän tapahtua.
- Kirjoitin siitä, että Ruotsi saattaa muuttua vaaralliseksi naapuriksi myös turvallisuuspolitiikassa, kun Nato-mielinen trollipropaganda oli saanut Ruotsin Keskustapuolueen ja Kristillisdemokraatit kääntymään jäsenyyden kannalle. Arvelin, ettei tällä kuitenkaan olisi käytännön merkitystä, kun vasemmistopuolueet, Ympäristöpuolue ja Ruotsidemokraatit vastustivat edelleen maansa Nato-jäsenyyttä.
x x x
Ruotsin vaarallisuus on tullut esille myös sitä kautta, että se on vaikuttanut kielteisesti Suomen poliittiseen elämään ja puolueisiin. Keskustan osalta vuorovaikutuksessa oli tosin välillä myös vahva myönteinen vaihe.
Suomen eduskuntaan tuli vuoden 1966 eduskuntavaaleissa vasemmistoenemmistö. Muodostettiin kaksi sosialidemokraattien johtamaa hallitusta, joissa vasemmistopuolueilla oli selkeä enemmistö. Ensimmäisen pääministerinä oli Rafael Paasio ja toisen Mauno Koivisto.
Molemmat hallitukset toteuttivat sosialidemokraattista kasvu- ja rakennemuutospolitiikkaa. Lainsäädäntöä suorastaan kopioitiin Ruotsista. Tätä tarkoitin, kun vuoden 1994 presidentinvaalien yhteydessä puhuin Ruotsista vaarallisena naapurina.
Ruotsista tullut poliittinen vaikutus oli vaaraksi myös Suomen Keskustapuolueelle. Puolueen oma aatteellinen linja oli hämärtynyt. Se ei kyennyt puolustamaan omia arvojaan ja tavoitteitaan, eikä erottautumaan sieltä vaikutteita saaneen vasemmiston politiikasta.
Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa keskusta koki suurimman siihenastisen vaalitappionsa. Kannatus aleni edellisten vaalien 21,2 prosentista 17,1 prosenttiin. Puolue sai 36 eduskuntapaikkaa, menetys oli 13. Seuraavissa vaaleissa menetimme yhden lisää.
Pelastuskin tuli Ruotsista: sikäläisen veljespuolueemme piirissä käytiin väkevää aatteellista ja yhteiskunnallista keskustelua. Sieltä Suomeen levisivät ”vihreä aalto” ja ”desentralismi”, ajatus hajautetun yhteiskunnan rakentamisesta.
Suomessa yhdistimme nämä ajatukset alkiolaiseen ihmisyysaatteeseen. Oli luovuttava liiallisesta materialismista, joka vahingoitti sekä ihmistä että luontoa. Oli nojauduttava henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin.
Aatteellisella tahtopolitiikallaan keskusta palasi 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.
x x x
Ruotsissa Keskustapuolue teki läpimurron jo 1970-luvun alussa, jolloin sen puheenjohtaja Thorbjörn Fälldin nousi vuonna 1976 maan pääministeriksi.
Vuosikymmenten mittaan puolueen kannatus on alentunut, mutta se on osallistunut hallitusvastuuseen kaikilla vuosikymmenillä vuoteen 2014 saakka.
Ruotsin Keskustapuolue on muuntautunut liberaalipuolueeksi. Merkittävä käännekohta tässä oli Annie Lööfin valinta puolueen puheenjohtajaksi vuonna 2011.
Pian valintansa jälkeen Lööf joutui vaikeuksiin puolueessa vallalle päässeen ääriliberalismin kanssa. Puolueessa valmistui ohjelmaluonnos, jossa esitettiin mm. perintöoikeuden poistamista ja moniavioisuuden sallimista.
Nykyään Keskustapuolue esiintyy ensi sijassa liberaalipuolueena, mutta desentralismilla on taas sijansa keskusta-aatteessa. Sen rinnalla painotetaan puolueen sosiaalisuutta ja vihreyttä.
Syksyn 2018 valtiopäivävaalien jälkeen syntyi umpikuja, kun muut puolueet kieltäytyivät kaikesta yhteistyöstä Ruotsidemokraattien kanssa. Tammikuussa 2019 syntyi sopimus, jonka nojalla Keskustapuolue on yhdessä Liberaalien kanssa tukenut oppositiosta käsin Stefan Löfvenin johtamaa SDP:n ja Ympäristöpuolueen yhteishallitusta.
Keskustapuolueesta tuli SDP:n ja vihreiden tukipuolue.
Hallituskriisi syntyi, kun kolmas tukipuolue, vasemmisto, veti tukensa Löfvenin hallitukselta. Syynä oli se, että hallitus oli mm. Keskustapuolueen vaatimuksesta lopettamassa asuntojen vuokrasäännöstelyä.
Keskustapuolue vetäytyi vaatimuksestaan pelastaakseen Löfvenin hallituksen, mutta Liberaalit puolestaan eivät suostu enää tukemaan vasemmistohallitusta.
Liberaalit haluavat keskustaoikeistolaisen porvarihallituksen. Keskustapuolue ei suostu sellaista tukemaan, kun puolue haluaa eristää Ruotsidemokraatit kaikesta vaikutusvallasta.
Aikamoinen umpikuja sekä maalle että puolueelle.
Vuoden 2018 valtiopäivävaaleissa Keskustapuolue sai 8,6 prosentin kannatuksen. Sen jälkeen kannatus on pudonnut, ja hallituskriisin yhteydessä äänestäjien luottamus puolueeseen näyttää entisestään heikentyneen.
x x x
Kun olen seurannut Ruotsin poliittisen elämän viimeaikaisia tapahtumia, on syntynyt se ikävä käsitys, että keskusta seuraa nyt tietoisesti ruotsinmaalaisen veljespuolueensa esimerkkiä matkalla pienpuolueeksi.
Kirjoitin 28.6. blogin, jolla yritin virittää realismiin nojautuvaa keskustelua keskustan tulevaisuudesta.
Keskustan kannatus on vuoden 2010 jälkeen romahtanut nimenomaan etelän suurimmissa vaalipiireissä (Helsinki, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa).
Vuonna 1991 saimme 11 näissä vaalipiireissä jaossa olleista 80 eduskuntapaikasta. Vielä vuoden 2007 vaaleissa saimme saman määrän kansanedustajia, mutta suhteellisesti asemamme heikkeni, kun jaossa oli jo 90 paikkaa.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa keskusta kärsi raskaimman tappion ja sai 31 kansanedustajaa. Neljässä suurimmassa etelän vaalipiirissä jaossa olleista 94 eduskuntapaikasta saimme 6. Suhteellisesti asemamme on näillä alueilla jopa heikompi kuin 1970-luvun alussa!
Huomautin, että keskustan gallup-kannatus on jo pitkään ollut 11–12 prosentin tasolla. Viime vaaleissa Vihreät saivat 11,5% kannatuksellaan 20 kansanedustajaa.
Myös kuntavaaleissa keskusta kärsi raskaimman tappion. Menetimme yli 87 000 ääntä ja 376 valtuustopaikkaa. Pahimmat tappiot koimme suurimpien vaalipiirien kaupungeissa.
Kirjoituksellani pyrin aikaansaamaan keskustelua siitä, miksi keskustan kannatus on romahtanut ja miksi se on romahtanut nimenomaan väkirikkaimmilla alueilla.
Oman käsitykseni olin kertonut runsas vuosi sitten julkaisemassani kirjassa ”Yhteinen vuosisatamme”. Puolueen on palattava sille aatteelliselle ja poliittiselle linjalle, jolla palasimme 1980-luvun lopulla suurimpien puolueiden joukkoon ja jolla siinä pitkään pysyimme.
Kirjani olen toimittanut kaikille kansanedustajille ja puoluehallituksen jäsenille.
Kirjoitukseni lähetin puoluehallituksen Whatsapp-ryhmälle ja pyysin kommentteja. Niitä ei ole kuulunut.
Samaan aikaan käytiin keskustelua, jossa suurten eteläisten piirien edustajat vaativat Keskustan virallista tukea Pride-viikolle.
Paavo Väyrynen