Lukijalta: Vaikuttavia täsmätoimia maatalouden vesistökuormitukseen
Itämeressä on liikaa ravinteita, hapettomia pohjia ja meriluonto köyhtyy. Nytkin näemme leväpuuroa laajoilla alueilla. Suomenlahden, Saaristomeren ja muiden merialueiden tilaan vaikutamme myös itse ja syitä ei voi pelkästään ulkoistaa rajojemme ulkopuolelle.
Maatalouden vesistöpäästöjen osalta tulee löytää täsmäratkaisuja kuormittavimpiin kohteisiin. Tulee vaikuttaa niihin kohteisiin, joiden päästöt vesistöön ovat suurimmat. Tulee huolehtia myös kompensaatiosta viljelijälle. Ei ole kenenkään etu, että lähivesien tila pilaantuu.
Esimerkkinä yksittäisestä kohteesta, jonka vaikutukset ovat laajat aina Suomenlahdelle saakka löytyy Kouvolasta. Elimäellä Kouvolassa on aikoinaan järvestä kuivatettu pelto, jossa esiintyy säännöllisesti tulvia. Nyt myös kesäisin, joka kasvattaa ongelmaa.
Tulvavettä ohjataan parhaillaankin Teutjokeen. Teutjoen vesi on muuttunut kaloille hengenvaaralliseksi liemeksi, jossa ei ole kaloille riittävästi happea ja ravinnepitoisuudet ovat suuria. Teutjoen typpipitoisuus on kasvanut pumppausten takia 400 prosenttia (Yle 29.7.).
Teutjoen vesi laskee edelleen Kymijokeen ja Ruotsinpyhtään Ruukin jälkeen Suomenlahteen. Savinen vesi näkyy Suomen ympäristökeskuksen heinäkuun satelliittikuvissa Teutjoelta Suomenlahdelle. Vaikutukset ravinne- ja kiintoainekuormituksesta ovat siis laajat aina Kymijokeen ja Suomenlahteen saakka. Ratkaisu olisi se, että tämä kyseinen pelto ennallistettaisiin takaisin järveksi.
Maataloudessa on tehty paljon hyvää vesiensuojelutyötä, mutta ilmastonmuutos haastaa meitä. Kesätulvat edellyttävät uusia ratkaisuja ja laajaa keskustelua keinoista vesistöjen ravinnekuormituksen ehkäisemiseen. Tehdään vaikuttavia toimenpiteitä täsmänä niissä kohteissa, joiden vaikutukset vesistöjen tilaan ovat suurimmat.
Outi Lankia
Keskustan puoluevaltuuston jäsen
Kunta- ja aluevaltuutettu Porvoo, Itä-Uusimaa
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/