Lukijalta: Suomi-laiva ajaa vääjäämättä karille
Mistä johtuu, etteivät hallitukset kykene pysäyttämään jo lähes kaksikymmentä vuotta jatkunutta maamme kasvavaa velkarallia? Kukin hallitus vuorollaan tekee velkaa kasvattavia päätöksiä, ja siirtää talouden tasapainottamisen seuraavan hallituksen harteille.
Nykyisin on voimassa sopimus, jossa hallituksen muodostaminen annetaan vaalituloksissa suurimman puolueen johdon tehtäväksi. Sopimusta tulisi laajentaa siten, että uusi hallitus muodostetaan vaaleissa kolmen eniten ääniä saaneen puolueen kesken, täydennettynä mahdollisilla pienemmillä puolueilla.
Puolueiden yhteistyö helpottuisi, jos Arkadianmäelle äänestämämme kansanedustajat kykenisivät välttämään omien totuuksiensa heittelyn toisten poliittisten ryhmien suuntaan.
Esimerkkeinä Brysselissä meppinä toiminut Teuvo Hakkarainen (ps.) kertoi näkemyksenään, että RKP:n väki pitäisi lähettää roskatunkiolle. Vuoden 2012 joulukuussa Pentti Kettunen (ps.) teki eduskunnassa aloitteen, jossa hallitus rajaa UKK:n kansallispuistossa alueen, missä vihreiden eduskuntaryhmä voi perehtyä suurpetojen toimintoihin ja saa paimentaa koppakuoriaisia. Perussuomalaisten ex-puoluesihteeri Arto Luukkanen jakelee ”armonlaukauksia” kilpailevien puolueiden suuntaan, ja perustelee vähätuloisten etuuksien leikkelyjä Raamattuun perustuvalla sanonnalla, että ” ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä”.
Maamme politiikan polarisoituminen tuottaa eduskuntaan vuorotellen vasemmisto- ja oikeistovetoisen hallituksen, jolloin 4-vuotisilla periodeilla päätökset heittelehtivät reunalta toiselle. Käytännössä kansantaloutemme kuntoon saattaminen edellyttää hallituskoalition rakentuvan kolmen eniten ääniä saaneiden puolueiden kesken. Tällöin päätökset integroituisivat äänestäjien enemmistön haluamaan muotoon, jolloin velkaralli sammuu. Koskahan tähän päästään?
Aulis Korhonen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/Suomi-laiva ajaa vääjäämättä karille