Lukijalta: Nuoren vaikeudet intissä voivat olla oppi myös Puolustusvoimille
Vain kolme neljännestä miesikäluokasta astuu palvelukseen. Jopa 15 prosenttia heistä keskeyttää. Vapautuksen tai keskeytyksen suurin syy on mielenterveydellinen. Nuorten kasvava pahoinvointi on kansallisen tason ongelma, joka on onneksi alkanut saada myös aitoa huomiota osakseen. Yhtä ratkaisua ei kuitenkaan ole näkyvissä.
Puolustusvoimille haaste on monitahoinen. Miten yhä useamman nuoren saisi astumaan palvelukseen – ja miten heidät saisi pidettyä rivissä, ehkä jopa ruodussakin?
Pohtiessaan ratkaisuja varsinkin jälkimmäiseen kysymykseen Puolustusvoimat tekee äärettömän tärkeää työtä: sotatilanteessa mielenterveyden haasteet räjähtänevät. Niinpä ne toimintamallit, joita rauhan aikana kyetään kehittämään nuorten henkisen sietokyvyn tueksi, ovat tositilanteessa korvaamattoman arvokkaita.
Tositilanteessa tappioita tulee muutenkin – eli sietämättömän sietämisen olisi onnistuttava. Niinpä koulutus- tai kasvatusjärjestelmä, joka onnistuneesti luo, ylläpitää ja jopa korjaa psykofyysistä toimintakykyä on välttämätön sotatoimien kannalta, mutta se säteilee merkittävää lisäarvoa myös koko muuhun yhteiskuntaan.
Onnistunut asepalvelus on myös sukupolvikokemus, merkittävä virstanpylväs yhteiskuntaan kiinnittyvän suomalaisnuoren elämässä, ja siten asia, joka pitää kunnolla mahdollistaa. Yhteiskunnasta syrjäytyminen on yleensä monen tekijän summa.
Kiristyvä kansainvälinen turvallisuustilanne, sumea ilmastouhka ja epäterveet elintavat testaavat kaikenikäisten henkistä sietokykyä, mutta erityisen haavoittuvassa asemassa ovat vielä parkkiintumattomat nuoret mielet.
On isänmaallista aidosti huomioida nuorten mielenterveysasiat ja kehittää toimintakulttuuri, jonka puitteissa lopulta kaikenikäisten kansalaisten jaksaminen, osallisuus ja mahdollisuus onneen vahvistuvat.
Perttu Helin (kesk.)
erityisopettaja
Turku
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/