Lukijalta: Hävyttömiä ja valheellisia väitteitä
Peter Fagernäsin muistelmat Lasse Lehtisen kynästä ovat ”hauskaa” luettavaa Suomen energiapolitiikan lähihistoriasta. Fagernäs väittää valheellisesti muun muassa, että minun toimeni ministerinä olisivat tuoneet Rosatomin Suomeen ja ajaneet Fortumin virheeksi osoittautuneisiin suuriin investointeihin Venäjälle. Hän viitannee historiamme suurimman energiapaketin valmisteluun.
Vuoden 2010 energiaratkaisujen yksi keskeinen osa oli eduskunnan myönteinen periaatepäätös kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Vihreää valoa näytettiin TVO:n Olkiluoto 4:lle ja Fennovoimalle. Myös Fortum haki. Vahvoin asiaperustein sille lupaa ei myönnetty. Fortumilla on kaksi omaa suurta laitosta (Loviisa I ja Loviisa II) ja lisäksi se on suuri osakas Suomen suurimmassa ydinvoimayhtiössä, kolme yksikköä omistavassa TVO:ssa. Periaatepäätöksen yhteydessä hakijalla ei tarvinnut olla vielä sitoumusta reaktorin toimittajasta. Sekä Olkiluoto 4:llä että Fennovoimalla asia oli hoidossa. Kummankaan toimittaja ei ollut venäläinen Rosatom.
Vuosien päästä periaatepäätöksestä, rakennusluvan yhteydessä, tuli reaktoreiden hankinnan aika. TVO luopui Olkiluoto 4 -hankkeestaan eri syistä. Fukushiman onnettomuus muutti Toshiban aikeet Fennovoiman mahdollisena toimittajana ja EON vetäytyi ydinvoimasta. Fennovoiman oli vaikeaa löytää reaktorin toimittajaa. Kirjavien vaiheiden jälkeen ja silloisen Kataisen hallituksen hyväksyen, Rosatom tuli Fennovoiman osaomistajaksi joulun tienoossa 2013. Minun ajastani TEM:ssä oli kulunut tuolloin jo vuosia. Minulla ei ollut mitään roolia tuossa hallitusprosessissa. Silti Fagernäs huudahtaa HS:n artikkelissa: ”Vieläkin ihmettelen, miksi Pekkarinen päästi Rosatomin Suomeen energian avainpeluriksi?” Silmiä piti hieraista! Fagernäsen heitto on hävytön.
Sitä tolkuttomampi Fagernäsin heitto on, kun muistetaan, että Fortum harjoitti yhteistyötä Venäjän energiasektorin, Rosatom mukaan lukien, kanssa vuosikymmenien ajan. Siitä todisteena ovat mm. Fortumin venäläisellä teknologialla rakennetut kaksi ydinvoimalaa Loviisassa. Eli, kenetkähän Fortum olisi valinnut reaktorin toimittajaksi, jos myönteisen päätöksen olisi saanut?
On naurettavaa väittää, että Fortum lähti Venäjälle, kun se ei saanut ydinlupaa vuonna 2011. Jo vuosia tätä ennen vuosina 2007 ja 2008 Fortum oli Fagernäsin johdolla ostanut kaksi suurta energialaitosta Venäjältä ja sitonut yhtiön lujasti Venäjään. Koko 2010-luvun se kasvatti Venäjä-yhteistyötään. Reissu Venäjälle päättyi Putinin sotaan ja Uniperi-seikkailuihin. Näiden seikkailujen hinta on valtava. Fagernäsin ja muun johdon vastuita ei ole kunnolla selvitetty. Kuin ”koira veräjästä” ovat Fortumin herrat päässeet myös siirtoverkkojen myymisestä rajojemme ulkopuolelle.
Yllä kerrotun ohella Fagernäs latelee kirjassaan muitakin valheellisia väitteitä, joita ei talouseliittiin itsensä lukevalta kokoomuksen vaalirahoittajalta uskoisi kuulevan. HS:ssa kerrotut väitteet, että ”Pekkarinen ei olisi halunnut Fortumin kurssin nousevan eikä kannattanut ydinvoimaa, vaan turvetta vain ja sitäkin vaalirahan vuoksi” puhuvat puolestaan.
Totta on vain se, että panin tolkuttomat optiojärjestelmät poikki. Myönnän, että se saattoi olla nöyryyttävää sekä Liliukselle että Fagernäsille. Mutta Suomen kansan oikeustaju oli vahvasti puolellani.
Tänään olen iloinen siitä, että Vanhasen hallituksen toimesta tehty energiapolitiikan suuri linjanmuutos on toiminut.
Uusitutuva energian kasvu oli pitkään EU:n toiseksi suurinta. Fossiilisen energian käyttö vähenee ja Venäjä-riippuvuus sähkössä katkaistiin jo aikoja sitten. Paljossa näiden täyskäännösten ansiosta meillä on nyt Euroopan halvin ja päästöttömin sähkö.
Mauri Pekkarinen
Ministeri
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/