Kuntaministerille opastusta kuntaverojen tasauksesta
Kuntaministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on Maaseudun Tulevaisuuden mukaan selvittämässä kuntaverojen tasaamista siirtämällä tuulivoimalla rikastuvien kuntien verotuloja niille, joilla ei tätä tulomuotoa ole. Lisäksi kunnan valtionosuuksia voitaisiin pienentää.
Jos kuntaministeri on tässä asiassa tosissaan, niin tehtäköön muidenkin kuntien osalta vastaavanlainen tasaus. Aivan ensimmäiseksi maamme pienintä kuntaveroa perivältä Kauniaiselta siirretään suoraan Suomen kovimmin verottavalle Halsuan kunnalle.
Suomessahan maaseutujen kunnilta vietiin niiden saamat metsäverotulot Lipposen hallituksen aikana pääomatuloverotuksen muodossa suoraan valtiolle. Melkoinen suonenisku jo sekin vajaa kolmekymmentä vuotta sitten.
Ja entäs sitten eräiden teollisten ja joidenkin julkisten laitosten pääkonttorien siirto vuosien aikana liiketoiminnan harjoittajakunnasta Helsinkiin. Esimerkkinä Olkiluodon voimalaitosten yhteisöverotuotto Eurajoelta käytännössä Helsinkiin. Ihan vain muutama miljoona vuodessa, ei enempää.
Osa näistä riistoista on tehty demarihallitusten ja osa kokoomushallitusten aikoina.
Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) antoi ansiokkaan muistutuksen Suomenmaassa nyt nähdystä, mitä siitä seuraa. Tuulivoimainvestointien täystyrmäys. Ne loppuvat, kuin seinään. Ja entä sitten se ”vihreä siirtymä”. Niin sekin siinä samalla todellakin SIIRTYY!
Puhumattakaan puhtaan energian, vedyn, tuotantomahdollisuuksien rapautumisesta.
Kuntaministerin olisi hyvä ymmärtää se tosiasia, että jokainen kunta Suomessa osaltaan takoo kansantuloa niillä kansallisvarallisuuksillaan, mitä kullakin on käytettävissä. Ihan loppuun saakka niitä ei valtion tule lypsää.
Onko kokoomuslaisen, entisen Tampereen kaupunginjohtajan paikka olla ministerinä nykyhallituksessa tai missään hallituksessa? On sen verran kateellista ja lyhytnäköistä puhetta verojen tasaamisesta ja varsinkin sen kohteesta.
Varmaan esimerkiksi Keski-Suomessa pienen Kyyjärven kunnan kokoomuslaiset kuntapäättäjät kiittelevät aatesisaren linjauksia. Juuri, kun kunta on pääsemässä mm. tuulivoiman ansiosta joutumasta valtion holhoukseen. Siihenkö kuntaministeri nämä pienet maaseutukunnat haluaakin?
Lauri Jokinen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/