Kulttuuripoliittiselta selonteolta puuttuu talouden selkäranka
Ministeri Sari Multalan (kok.) aloite on tärkeä, mutta se ei tavoita kunnianhimoista yhteistä näkemystä, ellei perusvirheitä kohdata.
Kolmeen vuosikymmeneen yksikään valtion hanke ei ole edistänyt suomalaista asiaa. Ulkomaisten levyjättien kyky vaikuttaa päättäjien käsityksiin on murskaava! Tämän vahvistavat lähes nollaan romahtanut kotimaisuusaste ja Emma-gaalan kattaus.
Suomeksi laulettu kappale ei ole suomalainen, jos levy-yhtiö on ulkomainen. Arvo pitää jäädä siihen maahan missä se syntyy, ja se toteutuu vain mahdollistamalla kotimainen omistajuus. Tämä pitää ymmärtää, jos musiikin tarjonnassa tavoitellaan kasvua ja kantavaa ekotaloutta.
Vielä isompi hävikki syntyy uskomuksesta, etteivät yli 35-vuotiaat tarvitse virikkeellistä musiikkitarjontaa. Päättäjille tarjottu tieto lähtee vain ulkomaisten levyjättien tarpeista. Ne sanelevat mistä musiikista ihmisten kuuluu pitää ja miten sitä voi kuluttaa.
Levybisnes on enää vanhojen oikeuksien tuoton maksimointia ja nuoria kalasteleva temppurata. Kulttuurin kantava voima on aikuinen väki. Suoratoisto ei heitä tavoita, vaikka sitä toistetaan totuutena. Jos lehmä kuolee luultuaan saavansa heiniä, kuolinsyy ei ole luulotauti.
Valtio on menettänyt miljardien musiikkitalouden ja satojen miljoonien alv-tulot omaksumalla yksipuolisen tiedonjaon.
CD-levyn kuolemaa on manattu päättäjille niin voimakkaasti, että jopa meitä kotimarkkina-asiantuntijoita pakotetaan hyväksymään tämä faktana. Olisi yhtä viisasta lopettaa bensajakamot sähköautoilun edistämiseksi.
Power-ketju tarjoaa yhä 57 erilaista CD-soitinta, ja ihmisillä on hallussaan miljoonia soittimia. Suoratoisto ei ainakaan vielä ole kansan valtamedia. Sen kiirehtimisellä haluttiin vapauttaa levy-yhtiöille valmistuksen, kaupan ja jakelun tulo-osuudet.
Kun kasetit levisivät tuhansiin kauppoihin, markkinat kymmenkertaistuivat. Näin käy, kun markkinat toimivat kuluttajalähtöisesti.
Ala on taantunut 50 vuotta ja se toimii enää ulkomaiden hyväksi tai vajaatehoisena talkootyön ja tukien varassa.
Onko tässä keinoelitismin marinoimassa maailmassa vielä joku päättäjä, joka ei näe tai halua nähdä taitelijoiden ja enemmistökansan ahdistusta?
Poptori Oy
Erkki Puumalainen
toimitusjohtaja
Suomen Luova Talous ry
puheenjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/