Korppusodasta turvetaisteluun?
Kehysriihen lähestyessä hallituspuolueiden välit ovat pahasti kiristyneet.
Poliittisessa taistelussa näyttää olevan kaksi rintamalinjaa: erimielisyys talouspolitiikasta ja kiista ympäristöpolitiikasta. Kumpikin saattaa johtaa jopa hallituksen hajoamiseen joko kehysriihen yhteydessä tai myöhemmin, kuntavaalien jälkeen.
Julkista keskustelua on hallinnut kysymys talouspolitiikan vastuullisuudesta. Tässä vastakkain ovat keskiryhmät ja vasemmisto.
Keskusta ja RKP haluaisivat ryhtyä tasapainottamaan valtiontaloutta jo kehysriihen ratkaisuilla. Vasemmistopuolueet – SDP ja vasemmistoliitto – lykkäisivät menoleikkauksia ja veronkorotuksia. Vihreät peesaavat tässä vasemmistoa.
Ympäristöpolitiikassa vastakkainasettelu on näennäisesti sama: keskiryhmät vastaan koko vihervasemmisto. Tosiasiassa taistelua kuitenkin käydään lähinnä vihreiden ja keskiryhmien välillä.
SDP:n ja vasemmistoliiton johtajat kyllä tukevat vihreiden politiikkaa, mutta varsinkin molempien puolueiden duunarikannattajien keskuudessa sitä myös vahvasti vierastetaan.
Näkemyserot ovat tulleet julkisiksikin. Muistettakoon esimerkiksi ministeri Tytti Tuppuraisen taannoinen lausunto, että hallitusohjelmassa sovittua turpeen alasajoa olisi hidastattava.
Jos eläisimme normaalioloissa, hallitus olisi ilmeisesti jo hajonnut. Sitä pitävät kuitenkin koossa korona ja ainakin näennäinen vaihtoehtojen puute.
Julkisen keskustelun perusteella ankarimmat taistelut tullaan käymään talouspolitiikan linjasta. Kehysriihen lähestyessä keskusta on koventanut kielenkäyttöään ja vaatinut kehysriihestä kovia päätöksiä työllisyysasteen nostamiseksi ja valtiontalouden tasapainottamiseksi.
Tämä on ymmärrettävää. Keskustan kannattajakuntaa on ärsyttänyt valtion varojen löysäkätinen jakaminen erityisesti vasemmistolle ja vihreille mieluisiin kohteisiin. Arvostelua toki hillitsee se, että keskustankin ministerit ovat olleet menoja lisäämässä, ja valtiovarainministerinä ovat olleet puolueen omat edustajat.
Keskustan kova talous- ja työllisyyslinja on synnyttänyt vastakkainasettelua erityisesti sosialidemokraattien ja myös ay-liikkeen suuntaan.
Strategisesti ajatellen tämä ei näytä viisaalta. Hallituksen punamultarunko on keskustalle arvokas. Vaikeuksia meillä on ollut – myös talouspolitiikassa – ennen muuta vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa.
Toisaalta herää kysymys, mikä olisi vaihtoehto, jos hallitus hajoaisi SDP:n ja keskustan välirikkoon.
Lähtisikö keskusta oppositioon yhdessä perussuomalaisten, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kanssa? Vai uskooko joku, että voisimme nyt vaalikauden puolivälissä rakentaa heidän kanssaan uuden hallituksen?
Ennenaikaiset eduskuntavaalitkaan eivät houkuttele, kun keskustan kannatus näyttää olevan 11–12 prosentin tasolla.
Hallituskriisiin ei tarvita kummoista syytä, jos tahto yhteistyön jatkamiseen on hiipunut.
Mieleeni tulee erityisesti kevään 1971 niin sanottu ”korppusota”, joka johti SKDL:n eroamiseen Ahti Karjalaisen johtamasta hallituksesta.
SKDL:n ministerit vastustivat eräiden elintarvikkeiden hinnan korottamista. Hallituspohja kaventui, ja heidän tilalleen nimitettiin SDP:n edustajat.
Seurasin tätä ”korppusotaa” läheltä, kun toimin silloisessa hallituksessa pääministerin sihteerinä.
Tämä tuli mieleeni tänä aamuna, kun luin Helsingin Sanomista vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Emma Karin haastattelun.
Haastattelussa puheenjohtaja Kari torjui jyrkästi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työryhmän esitykset, joilla pyritään turvaamaan turpeen energiakäytön jatkuminen hallitusohjelman edellyttämällä tasolla.
Suhtautuminen turpeen energiakäyttöön tuo selvimmin esiin keskustan ja vihreiden periaatteellisesti täysin erilaisen ilmasto- ja ympäristöajattelun.
Turve on uusiutuva luonnonvara. Suohehtaari tuottaa vuosittain suunnilleen yhtä paljon biomassaa kuin metsä. Muun muassa Ruotsissa ja Norjassa se onkin luokiteltu uusiutuvaksi polttoaineeksi.
Keskustan ja vihreiden vastakkainasettelussa on kysymys laajemminkin erilaisista ympäristönäkemyksistä.
Keskusta pyrkii kehittämään luonnonmukaista yhteiskuntaa, jonka talous perustuu ensi sijassa uusiutuviin luonnonvaroihin. Vihreät olivat aikanaan kanssamme samalla linjalla.
Nykyvihreät taas pyrkivät rakentamaan cityvihreää yhteiskuntaa. He pyrkivät estämään uusiutuvien luonnonvarojen kestävääkin käyttöä ja korvaamaan niitä uusiutumattomilla luonnonvaroilla.
Ympäristöpolitiikan lisäksi puolueiden välejä hiertävät monet muutkin asiat. Yksi niistä on maahanmuuttopolitiikka, joka kulminoitui eduskuntaäänestykseen ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnasta suomalaisnaisten kotiuttamiseksi Al-Holin leiriltä.
On kysyttävä, virittelevätkö vihreät ”turvetaistelua”, joka johtaisi samaan tulokseen kuin ”korppusota” 50 vuotta sitten.
Vihreiden kannatus on voimakkaasti alentunut siltä tasolta, jolle se Pekka Haaviston vetoavulla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa nousi.
Puolue on saanut ajetuksi hallituksessa tehokkaasti omia tavoitteitaan, mutta äänestäjät eivät ole olleet tähän tyytyväisiä.
Toisaalta keskusta on menettänyt kannatustaan erityisesti sen vuoksi, että puolue on joutunut monissa asioissa tukemaan puolueen kannattajille vierasta vihreiden linjaa.
Hallitusyhteistyö on ollut vahingoksi molempien puolueiden kannatukselle.
Mitä tapahtuisi, jos keskustan ja vihreiden vastakkainasettelu johtaisi hallituksen hajoamiseen?
On ilmeistä, että kristillisdemokraatit olisivat valmiit kantamaan vastuuta ja tulemaan mukaan hallitukseen. Tällöin Marinin uudistetulla hallituksella olisi tukenaan niukka eduskuntaenemmistö.
Jos KD ei lähtisi mukaan, jäljelle jäisi laajapohjainen vähemmistöhallitus. Sekin kykenisi hoitamaan maan asioita sen ansiosta, että oppositio olisi hajanainen.
Keskustan tulee tarkkaan pohtia näitä vaihtoehtoja. Puolueen ei pidä ainakaan maksaa siitä, että hallitusyhteistyö vihreiden kanssa voisi jatkua.
Esimerkiksi turpeen käytön osalta ministeri Tuppuraisen edellä mainittu kannanotto edellyttäisi jopa voimakkaampia toimenpiteitä kuin mitä TEM on esittänyt.
Kuntavaalit ovat elintärkeät sekä vihreille että keskustalle. Hallituksen uudelleenjärjestely toisi lisää kannatusta molemmille.
Uusia ehdokkaitakin ehdittäisiin vielä hankkia.
Paavo Väyrynen
