Keskustan uudistuminen on linjakysymys
Kun keskusta pohtii tulevaisuuttaan, vaalikauden tai kahden mittaiset poliittiset temput kannattaa unohtaa. Keskustan uudistuminen on vain ja ainoastaan linjakysymys.
Alueellinen keskittyminen on syvällinen murros, joka liittyy ennen kaikkea talouden rakenteeseen. Suomessa on 1990-luvun alusta korostettu kaupunkiseutujen merkitystä ja korkean arvonlisän sekä korkean tuottavuuden innovaatiotaloutta.
Kyseessä on laaja yhteiskunnallinen murros, joka jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin alueiden sisällä yhtä lailla kuin alueiden välillä.
Muutos liittyy läheisesti globalismiin, sekä vähemmän tuottavien ihmisten syrjäytymiseen työmarkkinoilta kaikkialla lännessä. Syrjäytyvien osuus väestössä kasvaa. Luottamus ja yhteiskuntasopimus rapautuvat.
Keskustassa on syytä hävetä epä-älyllistä aluepolitiikkaa, joka tarkoittaa vain valtionhallinnon alueellistamista ja tierahoja. Keskustan on puolueena ymmärrettävä, että keskittymiskehitys liittyy globalistiseen talousmalliin, sekä sen uusliberaaleihin piirteisiin.
Pidäkkeetön globalistinen talous hyödyttää vain eliittiä. Keskiluokka kärsii tästä kehityksestä, ja ehdottomasti myös kasvukeskuksissa. Jos tämä ymmärrettäisiin, keskustan politiikka voisi tulevaisuudessa olla aivan yhtä relevanttia kasvukeskuksissa kuin syrjemmässäkin.
Oleellista on hahmottaa tulevaisuuden päävaihtoehdot. Ihmiskunta ottaa maapallon käyttöönsä joko globaalisti aktiivisina kaupunkihubeina tai tasaisena alueellisten solujen mattona.
Edelliseen sisältyy vahvasti erilaistunut talous ja rajoitukseton globaali vaihdanta. Ihminen on siinä vain koneiston osa. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa tuotanto ja kulutus on paikallista kestävän ja inhimillisen lokalismin periaatteiden mukaisesti.
Globalistisessa rakenteessa innovaatiotalouden ja jatkuvan kilpailukyvyn sekä yksilöön kohdistuvien vaatimusten korostaminen kuormittaa ihmisiä ja syö ihmissuhteiden sisältöä. Sosiaaliset verkostot heikkenevät. Materiaalinen kulutus kasvaa ja hiilipäästöt lisääntyvät.
Riippuvuus viennistä ja tuonnista kasvaa. Erityisesti tuontiin sisältyvä luonnonvarojen kulutus kasvaa. Talouden riippuvuus harvoista toimialoista kasvaa.
Lokalistisessa rakenteessa on enemmän paikallisuutta ja enemmän tasapainoa kansantalouksien työnjaossa. Kaikissa maissa, myös Suomessa, tulee olla sekä alkutuotantoa, että valmistavaa tuotantoa, kuin myös innovaatioita.
Vain tällainen lokalismi on oikeudenmukaista suhteessa kehittyviin talouksiin. Emme voi iän kaiken pitää niitä alhaisen arvonlisän tuottajina.
Vain tämä on kestävää suhteessa planeetan voimavaroihin. Emme voi jatkaa paisuvien globaalien tavaravirtojen suuntaan.
Vain tämä on reilua suhteessa ihmisten erilaisiin kykyihin, taipumuksiin ja elämäntilanteisiin. Emme voi vaatia kaikilta korkean arvonlisän työpanosta ja todeta muita häviäjiksi.
Globalisaatio ei ole teknologinen, vaan poliittinen ilmiö. Se ei ole luonnonvoima, vaan sen suuntaa voidaan tarkistaa. Tarkistaminen ei edellytä täyskäännöstä, vaan hallittua prosessia.
Paikallisemman talouden oleellinen viimekätinen perustelu on ekologinen – työnjaon ja resurssitehokkuuden kasvattaminen ei vähennä kulutusta vaan valitettavasti vain lisää sitä. Hiilipäästöjen vähentäminen päästökaupalla ei globaalin vapaakaupan oloissa onnistu, vaan johtaa hiilivuotoon. Planeetan elämää ylläpitävät järjestelmät ovat vaarassa.
Näistä periaatteista nouseva paikallisen, eli lähellä kulutusta tapahtuvan tuotannon suosiminen on elämää ylläpitävä keino. Jos pääomien liikkuvuutta ei rajoiteta, kenenkään omistamaa teollisuutta tai omistuksia ei suojata kilpailulta. Kyse ei ole protektionismista.
Teknologinen kehitys, kuten digitalisaatio, robotiikka tai pikavalmistaminen on huomioitava aktiivisesti yhteiskunnan tulevaisuuden suunnassa.
Ihmisen tekemän markkinaehtoisesti hinnoitellun työn merkitys vähenee tulevaisuudessa kaikessa tuotannossa, myös palveluissa. Samalla rajat yrittäjyyden ja palkkatyön välillä hämärtyvät.
Markkinaehtoisen työn vähentyessä on verotuksen painopiste siirrettävä kulutuksen ja resurssien verotukseen, mutta lisäksi on selvitettävä kokonaan uusia malleja.
Olisiko globaalisti kilpailevien yritysten maksettava markkinoille pääsemisestä? Tämäkin tarkoittaisi kääntymistä pois täysin rajoituksettomasta globaalista kaupasta.
Kenties vapaakaupan tuleekin olla alueellista, suurin piirtein saman kehitystason ja kustannustason maiden välistä.
Kenties markkinoiden valta ja siitä johtuvan globalistisen kehityksen täydellistymisen inhimillinen hinta nousee liian suureksi, vaarantaen yhteiskuntien vakauden. Kenties myös Euroopan unionin tulee keskittyä alueelliseen vapaakauppaan, sekä yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan ja humanististen arvojen ylläpitämiseen globaaleissa kriiseissä.
Nämä tietysti edellyttävät perussopimusten muuttamista ja kokonaan uutta käsitystä eurooppalaisesta yhteistyöstä.
Antiglobalistinen liikehdintä on voimakasta kaikkialla lännessä. Olemme aivan omaa linjattomuuttamme päästäneet globalismin ykköskriitikoiksi puolueita, joilla ei aatepohjastaan käsin ole siihen eväitä, esimerkiksi perussuomalaiset. Toisaalta olemme jättäneet vastuullisen ja kestävän tulevaisuuden hahmottamisen muille, esimerkiksi vihreille.
Vielä ei ole myöhäistä ottaa johtavan tulevaisuuspuolueen roolia. Esimerkiksi maahanmuuton edessä. Eriarvoisuus työmarkkinoilla ei ole maahanmuuttajien vika, mutta niin sanottu työperäinen maahanmuutto – jonka myötä maahan houkutellaan matalasti koulutettuja ihmisiä ja samalla heikennetään palkkoja, työehtoja ja sosiaaliturvaa – pitää määritellä uudelleen.
Huomiota pitäisi kiinnittää myös siihen, että jokainen Suomeen Filippiineiltä tai Keniasta aktiivisesti rekrytöity sairaanhoitaja on globaalisti kestämätön ratkaisu.
On käsittämätöntä, että väestön ikääntyminen on kaikkien silmissä kestävyysongelma ja työvoimapulan aiheuttava umpikuja. Että emme muka voisi tehdä eläkkeiden suhteen mitään uudelleenarviointeja.
On käsittämätöntä että väestönkasvun pysähtyminen Suomessa on kaikkien silmissä huono uutinen, kun sen pitäisi olla loistava uutinen. Globaalisti suurin ongelmamme on juuri väestönkasvu, jos nyt joissain maissa tilanne vakiintuu, tämä pitäisi nähdä riemuvoittona.
Onhan Suomi YK:n mukaan kokonaisuutena maailman ainoa kestävä – resilientti – yhteiskunta.
Puolestaan ilmastopolitiikassa, jossa suomalaisia syyllistetään nyt nieluista, ei millään puolueella ole ollut rohkeutta esittää todellista ratkaisua hiilivuodon ongelmaan. On mahdotonta, että me vain ”unohdamme” tuotannon siirtymisen Aasiaan.
On löydettävä jälleen keskitie, nyt maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Siinä pyrkimyksessä on keskustan ajatuspajan ja jokaisen keskustalaisen intellektuaalin ryhdistäydyttävä ja tuotava keskusteluun todellisia tulevaisuuden haasteita, sekä niiden todellisia ratkaisuja.
Johannes Hirvaskoski
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.
