Kesäkuun lopun perinneporeita

Mielipide

Suomalainen perinne ruoka- ja tapakulttuureineen herää usein kukoistukseensa suurten vuotuisten juhla-aikojen myötä. Ohitimme juuri juhannuksen koivuvastan tuoksuisine saunoineen, ensimmäisine uusine perunoineen ja voissa paistettuine muikkuineen.

Juhlan jälkeen seuraa aina arki tai muuten vain tavallinen elämä. Tiettyjä itsestäänselvyyksiä ja automaattisia asioita suomalaisessa elämän menossa varjostavat nyt tahdommepa tai ei, nuo maailmanpolitiikan melskeet.

Media muistaa myös syyllistää suomalaisesta suvesta nauttivia muun muassa lähiluonnon köyhtymisellä, ilmastonmuutoksen olemassaololla tai muulla, jopa nihilistisellä nipotuksella, johon emme me yksittäiset kansalaiset voi vaikuttaa.

Luonto, sen monimuotoisuus ja kulttuuriympäristö on määritelty valtiovallan toimesta kaitsettavaksi Suomen perustuslain mukaan ja jokaisen kansalaisen tulisi siihen jossain muodossa tutustua.

Suomalainen kansanperinne pohjautuu suurelta osin agraariaikoihin ja niin myös muissakin maissa. Ajat muuttuvat, tavat muuttuvat ja kaikki ei johtune pelkästään ilmastonmuutoksesta.

Kaskikulttuurin aikana nauriit kylvettiin vasta kesäkuun loppupäivinä. Rikkakasvit, esimerkiksi ohdakkeet suositeltiin kirvestettäviksi kesäkuun viimeisenä perjantaina. Asuinrakennusten tehosiivous oli parasta silloin myös toteuttaa.

Paimenet saivat näihin aikoihin kannustavan aprakan, tietyn lisäpalkkion, joka oli voita ja kananmunia lehikarjan lukumäärällä jyvitettynä, siis lisäevästä ulkoilmatyöskentelyynsä.

Aprakka maksettiin usein Pietarin, siis Pekan päivänä ja oli tietynlainen pekkaspäivälisä, tosin keskikesällä ja perustui työn vaativuuteen ja usein työ oli aika yksinäistäkin.

Samoihin aikoihin tarkkailtiin peltojen satonäkymiä. Ohran vihne meni käen kurkkuun ja käki ei enää kukkunut sen jälkeen. Sanottiin myös, jos papu ei silloin kuki, niin laskiaisena ei pata puti. Myöhäinen palkokasvien kukinta tiesi rokatonta laskiaista.

Luontoa ja sen luonnollista rauhaa uhkaavat paitsi maailmalla virinneet sotatoimet konkreettisesti, niin myös turismi, saasteet, roskaantumiset muovijäänteineen, hallitsematon metropolisoituminen ja itse luonnon omat vastavoimat myrskyineen, tulvineen, kuivuuksineen, muutamia murheita mainitakseni.

Kaikkea tapahtuu ja voi tapahtua, mutta maalaismaiseman kesäillassa viipyilevä mesiangervon tuoksu rauhoittaa. Onhan tuo kaunis kasvi tutun särkylääkkeen, aspiriinin alkuaihio.

Aune Linnimäki

taidehistorioitsija

Rantasalmi

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen