Ihmiset ovat kauhuissaan hallituksen leikkureista ja alv:n korotuksesta
Petteri Orpon (kok.) hallituksen päätökset ovat hölmöä, hyödytöntä ja naiivia politiikkaa. Hallituksen leikkaukset ja arvonlsäsveron korottaminen vähentää runsaasti kulutusta, joten ei niillä juurikaan ole vaikutuksia valtiontalouteen.
Näyttää vääjäämättä siltä, ettei hallituksessa ymmärretä ollenkaan finanssipolitiikan peruskäsitteitä.
Hallituksen kehysriihessä olisi ollut järkevää puuttua listaamattomien yritysten veronkantoon ja hyödyttömiin yritystukiin sekä lopettaa valtion osuus Turun tunnin juna -hankkeessa. Suomi on alv-korotusten jälkeen Euroopan toiseksi kovin alv-verottaja Unkarin jälkeen. Unkarin alv on 27 prosenttia. Meidän alv tulee olemaan Pohjoismaiden korkein.
Minkälainen tulevaisuus meitä odottaa, kun ensin leikataan tuet paljon ihmisten minimitoimeentulorajojen alle? Lisäksi on tulossa alv:n korotus ja mitä vielä indeksijäädytyksen sosiaaliturvaan. Heikommassa asemassa olevat eivät voi mitenkään kompensoida alv:n aiheuttamaa tuotteiden hintojen nousuja. Se on tuplaisku heikompiosaisten vyön alle.
Nykyisin emme puhu tulevaisuudesta, vaan puhumme haasteista siksi koska tulevaisuutta ja haaveita ei ole monellakaan enää jäljellä. Orpon hallituksen kylmäävä leikkauslinja pitää siitä huolen.
Se varmistaa myös leipäjonojen jatkuvuuden ties kuinka pitkään. Siinäkään toiminnassa hallitus ei kanna sille kuuluvaa perustuslaillista vastuuta heikommassa asemassa olevien ihmisten perustuslaillisesta suojasta, vaan ihmisten hyvinvoinnista huolehtivat kolmannen sektorin vapaaehtoiset järjestöt ja seurakunnat järjestämällä ruoanjakeluita.
Perustuslain mukaan jukinen valta kantaa vastuun heikommista ihmisistä, jotka eivät siihen syystä tai toisesta itse pysty tai kykene. Orpon hallitus ei toimi perustuslain edellyttämällä tavalla, koska se leikkaa heikompien sosiaalisista tuista.
Eivät sosiaaliturvan menoleikkaukset nosta Suomea suosta. On naiivia väittää niiden parantavan talouskasvua tai ylipäätään taloutta, kun tiedetään, etteivär ne vaikuta mitään. Päinvastoin ihmisten ostovoima heikkenee ja köyhyys syvenee.
Orpon kauhuhallitus raastaa satojentuhansien hyvinvoinnin historiallisen heikoksi. Viimeksi näin alhaisessa tilanteessa oltiin 50-luvulla. Mitähän ajattelevat he, jotka rakensivat tämän yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kovalla työllään?
He rakensivat kovalla työllään vuosikymmenet meille hyvinvointiyhteiskuntaa. Orpon hallitus tuhoaa sen muutamassa päivässä.
Orpon hallitus ajaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentajatkin leipäjonoihin. Siinnä Orpon hallituksen kiitos hyvinvoinnin rakentajille ja kansalaisille.
Alpo Jäppinen
Kotka
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/