Britannian paluu unioniin olisi Suomenkin etu
Britannian tahi Englannin vuosisatainen ulkopolitiikan linja on ollut tasapainottaa mantereen voimasuhteita ja siten turvata oma vapautensa ja vaikutusvaltansa. Tämä oli maalle pitkään toimiva resepti.
Näin oli myös Euroopan unionissa. Britannia horjutti tarvittaessa Ranskan ja Saksan mannermaista akselia, ja tämän johdosta pienemmille maille jäi Britannian seurassa tai varjossa liikkumatilaa.
Brexitin jälkeen tilanne muuttui, ja koronan jälkeen asia on yhä kärjistynyt, kun isot maat jakavat valtiontukia omille firmoilleen ja edistävät muun muassa vihreää siirtymää omaan pussiinsa.
Pienillä mailla ei ole mahdollisuuksia tässä kisassa. Ranskan ja Saksan halaillessa yhteinen unioni kärsii.
Brexit olikin onnettomuus paitsi Britannialle itselleen, myös sen pienemmille ystäville.
Seuraavan parlamenttikauden tärkeimpiä tavoitteita onkin oltava Britannian houkuttelu takaisin Euroopan unioniin. Sen paluu sotkisi Ranskan ja Saksan ententen, toisi kaivattua dynamiikkaa unionin sisäpolitiikkaan ja rahanjakoon, palvellen siten ketteriä ja liittoutumiskykyisiä pieniä maita.
Britannia on osoittanut JEF-ohjelman puitteissa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan, että se on rakentavalla tavalla kiinnostunut pienistä, ei-mannermaisista liittolaisistaan; varsinkin koillisen suunnalla.
Ilmaista operaatiosta ei kyllä tule – britit ulosmittaavat varmasti kaiken mahdollisen. Toisaalta he ovat brexitin jäljiltä aika lailla voipuneita, ja paluu kiinnostaa jo enemmistöä kansasta. Tämä helpottanee neuvotteluja.
Olisi joka tapauksessa parempi, että joskus hankalanakin pidetty Britannia on sisällä teltassa ja pissii ulos – eikä toisinpäin.
Viimeiseksi – Kreml ei halua Britanniaa Euroopan unioniin. Tämä on paljastava asia ja ehkäpä voimakkain yksittäinen peruste kannattaa brittien paluuta porukkaan.
Perttu Helin
historianopettaja
eurovaaliehdokas (kesk.)
Turku
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/