Aika arvioida hiilineutraaliustavoite 2035 uudelleen
Yksi suomalaisen politiikan kummallisuuksia on dogmaattinen ripustautuminen hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja antautuminen hypoteettisille laskentaperusteille.
Tavoite 2035 tulisi arvioida uudelleen ja tehdä järkevää ilmastopolitiikka omista lähtökohdistamme. Tähän antaa aiheen ainakin viisi näkökohtaa.
Ensiksi, laskentamallit, joihin hiilinielulaskennassa tukeudutaan, ovat oletuksiin perustuvia ja keskenään ristiriitaisia. Se mikä yhden laskennan perusteella on nielun pienentymä, voi toisessa olla bruttomääräisesti olla suuri nielu.
On hyvin vaikea sana onko Suomi hiilineutraali koska se riippuu määritelmästä ja siitä mitä keskustelija sillä tarkoittaa.
Toiseksi, vihreä siirtymä asettaa valtavan taloudellisen haasteen ja samalla mahdollisuuden. Sitä ei pidä sivuuttaa, mutta ei myöskään pilata säntäilemällä harkitsemattomasti.
Financial Times arvion mukaan EU-maissa tarvitaan hiilineutraaliuden saavuttamiseksi 30 000 miljardia euroa vuosina 2030–2050. Suomessa vastaava rahatarve on 500 miljardia euroa.
Vertailun vuoksi – valtion vuosibudjetti on reilut 80 miljardia euroa. Koska tällaisia varoja ei ole olemassa, on rahat ns ’printattava’, mikä voi aiheuttaa valtavan inflaatio- ja levottomuusriskin.
Kolmanneksi, energiamuutokset ovat hitaita, vuosikymmenten prosesseja. Suomen hiilineutraaliustavoite 2035 on yksi maailman kovimmista. Se on selvästi mm EU:n tavoitteita tiukempi.
On epäselvää mitä etuja Suomi voisi saavuttaa tavoittelemalla muusta EU:ta oleellisesti nopeampaa hiilineutraaliutta. Hieman maltillisemmalla kansallisella tavoitteella ja satsaamalla liikenevät varat suomalaisen vientituotteiden kehittämiseen ja myyntiin maailmalle voidaan saavuttaa etua – ei kansalaisten olojen kuristamisella.
Neljänneksi, olosuhteemme pohjoisena kylmänä maana ovat yhtä poikkeuksellisen haastavat kuin vaikutusmahdollisuutemme globaalin ilmastoon ovat poikkeuksellisen pienet. Tätä taustaa vastaan on olemassa ns omaan jalkaan ampumisen riski – tehdään suuria uhrauksia, joilla ei ole vastaavaa vaikutusta.
Viidenneksi, mitään yhteiskunnan lohkoa ei voida ohjat avain yhden asian agendalla – ei myöskään ilmastopolitiikkaa vetoamalla vain ilmastotieteilijöiden näkemyksiin.
Myös ilmastopolitiikassa tulee ottaa huomioon vaikutus kasvuun sekä kansalaisten maksukykyyn ja kansalliseen etuun. Ei työvoimapolitiikassakaan vaadita ansiotuloverosta luopumista vaikka sillä kieltämättä suuret työllisyysvaikutukset olisivatkin.
Ilmastonmuutoksen torjunta on ns ilkeä ongelma – ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Ja kuten nähdään yksiniittiset ratkaisut yhtäällä aiheuttavat ongelmia toisaalla.
Lopputulemana ehdottaisin, että käynnistämme hiilineutraaliustavoitetta 2035 koskevan uudelleenmäärittelyn. Samalla miettisimme kuinka vihreään siirtymään kohdennettavat varat synnyttäisivät uutta vientiteollisuutta pelkän kansalaisten maksuvelvollisuuden sijaan.
Petri Roininen
eurovaaliehdokas (kesk.)
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/