Merkityksellisyyden kirkastaminen
Hajautettu puoluekokous ja digiloikka. Aikamoinen tehtävä, mutta niin vain meidän porukka siitä selvisi yhdessä ammattitaitoisten kumppaneiden kanssa.
Puoluekokouksista on sanottu, että henkilövaalit ovat kaiken suola. Liiallinen suola valitettavasti peittää muut mausteet. Huomion kohdistuminen tälläkin kertaa henkilövaaleihin jätti taka-alalle puolueen poliittisen keskustelun, uudistusohjelman ja puoluekokousaloitteiden käsittelyn.
Henkilövalinnat, tuo kaiken suola, jättää taka-alalle monet asiakysymykset, pitkän linjan, yhteisen tulevaisuuden tavoitteen. Tätä tapahtuu puoluetoiminnassa kuntatasolta alkaen. Kun keskustelun tila on täytetty henkilövalinnoilla, niin yhteisen merkityksellisyyden kirkastamiselle ei löydy riittävästi tilaa. Jos tulevaisuutta rakennetaan kunniakkaan historian päälle, niin se kantaa jonkin aikaa, mutta kuinka pitkään?
Esimerkiksi yhdistystoiminta voi pysyä hengissä vain siksi, että on vakiintunut historia, perinne, varallisuutta ja totutut rahoitusmuodot ja joskus jopa henkilökuntaa, joka käytännön toiminnasta ison osan pyörittää.
Todellinen tarve yhdistysmuotoisessa toiminnassa pitäisi analysoida vastaamalla jokaisessa vuosikokouksessa teoreettiseen kysymykseen; jos meidän yhdistystämme ei vielä olisi olemassa, perustaisimmeko me sen nyt, heti ja tässä paikassa?
Jos vastaus on kyllä, niin silloin yhdistys on onnistunut säilyttämään jäsentensä keskuudessa yhteisen merkityksellisyytensä arvokkaana. Yhteinen tehtävä on kirkkaana kaikkien mielessä ja kun tehtävä on kirkkaana, niin yksilön merkityskin huomataan. Kun jokainen pääsee toteuttamaan itseään ja mahdollisuus tehdä työnsä kautta hyvää yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, niin homma rokkaa. Ihmiset ovat valmiita venymään ja tinkimäänkin, kun he kokevat, että heidän tekemisillään on merkitystä.
Keskustalla eli meillä on merkitystä ja merkityksellisyyttä. Keskustahenkisten liittoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Vastakkainasettelun maailmassa sillanrakentajapuolueelle on tarve. Suomalaiset perheet ja kodit tarvitsevat oman luottopuolueen, suomalaiset tarvitsevat maakuntien luottopuolueen, joka on pitää koko Suomen ja kaikki suomalaiset matkassa ja työtätekevät suomalaiset tarvitsevat luottopuolueen, olipa kyse sitten palkansaajasta, maanviljelijästä tai yrittäjästä.
Kääritään hihat, kirkastetaan tulevaisuuden ja toivon näköalat eli Keskustaliiton merkitys sekä merkityksellisyys ja ruvetaan töihin. Kuntavaaleihin on aikaa puoli vuotta. Itseemme uskoen, toisiimme luottaen, voittomme on varma.