Kärnä vaatii Postin hallitukselle potkuja, ellei sopua saada maanantain aikana

Postilakko

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että Postin hallitus erotetaan mikäli Postin työriitaan ei löydetä ratkaisua tänään maanantaina.

– Eihän tässä nyt enää mikään muu auta, ellei pakettilajittelijoita saada takaisin PAU:n työehtosopimuksen piiriin. Tilalle on nimitettävä hallitus, joka toteuttaa siirron takaisin ja joka on immuuni Teollisuusliiton härskille jäsenhankinnalle, hän katsoo kannanotossaan.

Suurin syy syntyneeseen tilanteeseen Kärnän mielestä on Teollisuusliiton johto, joka lähti polkemaan työntekijöiden oikeuksia.

– Riku Aallon ja Turja Lehtosen on syytä mennä itseensä.

Kärnä toteaa myös, että Postin hallitusta ei ole muutenkaan tuntunut työriita ja lakko juuri hetkauttavan.

– Sosiaalista mediaa seuraamalla selviää, että Postin hallitusammattilaiset ovat lakon aikaan lennelleet ympäri maailmaa samaan aikaan, kun yhtiö on kriisissä ja työntekijät taistelevat 30 prosentin palkanalennuksia vastaan, kansanedustaja jyrisee.

– Kyllä hallituksella olettaisi olevan jotain sanottavaakin asiaan jos sitä yhtiön asiat yhtään kiinnostavat. Nyt muodostuu kuva ajopuuhallituksesta.

Kärnä pitää nolona sitäkin, että hallitus ei ole ottanut mitään kantaa postinjakelun turvaamiseen syrjäseuduilla.

– Eräs lappilainen äänestäjä soitti sanoi, että postilakko ei paljoa täällä ole näkynyt, kun posti kulkee aivan yhtä huonosti kuin normaalistikin, hän kertoo.

Kärnän näkee kehitettävää koko valtion omistajaohjauksessa.

Hänen mukaansa omistajaohjaus ei voi olla yhtiöiden operatiivisille tonteille menemistä, mutta yhtiöiden strategiset tavoitteet on asetettava siten, että postilakon kaltaisia kriisejä ei pääse syntymään.

– Postin lisäksi ongelmia on esimerkiksi Finnairin kanssa, jonka toiminta jarruttaa maamme matkailun kehittymistä kun kotimaan liikenneyhteydet eivät ole riittävät. Sille tulisi asettaa strateginen tavoite maakuntakenttien liikenteen turvaamisesta, Kärnä päättää.