YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu Pohjois-Korean ohjuskokeen takia
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tiistaina Pohjois-Korean maanantaina tekemän ohjuskokeen takia. Koollekutsumista vaativat Yhdysvallat ja Japani.
New Yorkissa kokoontuvan neuvoston tarkoituksena on pohtia vastaustaan Pohjois-Korean viimeisimmille ohjuskokeille.
Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea laukaisi maanantaina itärannikoltaan kolme ballistista ohjusta Japaninmerelle.
Laukaisu ajoittui samaan aikaan kun G20-maiden johtajat ovat koolla Kiinassa. Etelä-Korean mukaan kyseessä olivat mahdollisesti Rodong-ohjukset, joiden kantama on noin 1000 kilometriä.
Etelä-Korean tiedottajan mukaan Pohjois-Korean ohjuskoe rikkoo suoraan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä ja koe oli suunnattu mahtailevaksi eleeksi näyttää kyvyt ydinaseiden ja ohjuksien suhteen G20-kokouksen aikana.
Pohjois-Korean valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan maan johtaja Kim Jong-un on painottanut tarvetta jatkaa maan ydinasevahvuuden rakentamista.
Uutistoimiston mukaan Kim oli painottanut maanantaisen ohjuskokeen jälkeen ”ihmeenomaisten saavutuksien jatkamista ydinasevahvuuden tueksi”.
Kim oli myös ilmaissut tyytyväisyyttä ohjuskokeen jälkeen kuvaillen laukaisuja onnistuneeksi.
Pohjois-Korea on tänä vuonna tehnyt useita ohjuskokeita.
YK:n nykyinen päätöslauselma kieltää Pohjois-Korealta kaikki ballististen ohjusten testaukset.
Viime kuussa YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi testilaukaukset kovin sanoin ja ilmoitti ryhtyvänsä vastatoimiin, muttei määritellyt mahdollisia toimenpiteitään tarkemmin.