CNN: Maahantulokieltojen takia kentillä pidetyt vapautettu tai laitettu koneisiin
Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaavan viraston mukaan kaikki maahantulokieltojen takia alun perin Yhdysvaltain lentokentillä tai muissa tiloissa pidetyt on joko päästetty lähtemään kentältä tai pantu maasta poistuviin koneisiin.
Asiasta kertoi CNN:lle viraston lehdistösihteeri maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Lehdistösihteeri Gillian Christensenin mukaan kentältä Yhdysvaltoihin päästettiin 392 ihmistä, joilla oli joko vakituinen oleskelulupa tai green card eli lupa oleskella ja tehdä töitä Yhdysvalloissa.
Christensen ei kertonut, kuinka monta ihmistä on pantu Yhdysvalloista pois lähteviin lentokoneisiin.
Senaatin republikaanienemmistön johtaja Mitch McConnell on kehottanut presidentti Trumpia varovaisuuteen maahantulokieltojen käytön suhteen.
McConnell sanoi ABC Newsin tv-haastattelussa, ettei halua kritisoida maahantuloprosessien kiristämistä. Sen sijaan hänen mukaansa on varottava sitä, että Yhdysvaltoihin pyrkiviä alettaisiin seuloa uskonnon perusteella.
McConnell sanoo, että osa Yhdysvaltain parhaimmista liittolaisista terrorinvastaisessa sodassa on muslimimaita ja että muslimeihin kohdistuva maahantulokielto voi tehdä enemmän hallaa kuin hyötyä.
Näin voi käydä varsinkin, jos maahantulokiellot osuvat ihmisiin, jotka ovat avustaneet Yhdysvaltoja juuri terrorismin vastaisissa operaatioissa.
Ainakin yksi Yhdysvaltain armeijalle tulkkina toiminut irakilainen joutui maahantulokieltojen voimaanastumisen jälkeen kiinniotetuksi lentokentällä New Yorkissa.
Hänet vapautettiin lauantaina ihmisoikeusjuristien puututtua tilanteeseen.
– Toivottavasti oikeusistuimissa päätetään, onko tämä mennyt liian pitkälle, McConnell totesi haastattelussa.
Kyse ei ole uskonnosta, vaan terrorista ja Yhdysvaltain turvallisuudesta.
Donald Trump
Presidentti Trump on toistuvasti korostanut, ettei hänen asettamansa väliaikainen maahantulokielto ole ”muslimikielto”.
Media on hänen mukaansa esittänyt kiellon muslimeihin suunnattuna.
Kiellossa ei presidentin mukaan ole kyse uskonnosta, vaan terrorista ja Yhdysvaltain turvallisuudesta.
Trump huomauttaa Valkoisen talon julkaisemassa tiedotteessa, että kielto ei vaikuta yli 40 muslimienemmistöiseen maahan.
– Jatkamme jälleen viisumien myöntämistä kaikkiin maihin, kunhan olemme varmoja siitä, että olemme arvioineet ja laittaneet toimeen mahdollisimman turvalliset käytännöt seuraavan 90 päivän aikana, Trump sanoi.
Trump myös nostaa esille muun muassa sen, että hänen edeltäjänsä Barack Obama keskeytti Irakin pakolaisohjelman puoleksi vuodeksi vuonna 2011.
Trump sanoo tiedotteessa, että Yhdysvallat suhtautuu jatkossakin myötätuntoisesti niihin ihmisiin, jotka pakenevat sortoa.